Mertenmies.fi - Blogi                     Matkalla tuntemattomiin



               

      
 
Arkisto helmikuu / 2021
   Kirjoitettu Julkaistu 28.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
28.02.2021 Vastauksen moninaisuutta            (Vastaus 2)
24.-28.02.2021 Ajallisen suuria kysymyksiä          (Kysymys 2)
27.02.2021 Valheen voimasta              
   
   Kirjoitettu Julkaistu 23.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
23.02.2021 Sanalla on aikansa              
   
   Kirjoitettu Julkaistu 22.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
22.02.2021 Sanoista ja tarkoituksista                
21.02.2021 Miksi kyyhkynen                
   
   Kirjoitettu Julkaistu 19.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
18.02.2021 Kyyhky ja kysymys           (Kysymys 1 ja vastaus 1)    
   
   Kirjoitettu Julkaistu 16.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
16.02.2021 Hetkestä ja muutoksesta                
15.02.2021 Et sanoillasi maailmaa muuta                
13.02.2021 Elämä on sanoissa                
12.02.2021 Outo hetki laivalla                
   
   Kirjoitettu Julkaistu 12.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
10.02.2021 Runoilijan yhteenveto                
   
   Kirjoitettu Julkaistu 09.02.2021  -  Arkisto - helmikuu
09.02.2021 Kuinka vaikeaa vain lipua                
07.02.2021 Opastusta Kapteenille                
   
   Kirjoitettu Julkaistu 03.02.2021  -  Arkisto - helmiikuu
03.02.2021 Kaikkiko sanottu Koro..nasta?
30.01.2021 Ongelmana totuus ja valhe                
   
 
30.01.2012
Ongelmana totuus ja valhe
Sillä, kuka oikeasti osaisi sanoa
mikä on totta, mikä valhetta
ja kun tuo mielikuvakin on monesti niin vaihtuva.
Joku totuudeksi väitetty
osoittautuukin pian valheeksi
ja valheeksi väitetty voi yhtäkkiä ollakin totta
... ja vielä noiden muuntumisten jälkeen
voikin jälleen olla vaihto tiedon karttuessa.
Näin kulkee kehitys ja ihmiskunnan kasvu;
viisaus ja ymmärrys lisääntyvät aikaa myöten
ja ajallisen maailman muuttuessa
- ja ylempien yhteyksien avautuessa.
Tämä siis kuin tarkennuksena edellisiin
miss' kuvattiin kehityksen tapahtuvan käsi kädessä
totuuden ja valheen kanssa.
Ja varsinkin siis, kuten monesti on todettu: 
tämän päivän totuus voi olla huomisen valhe
ja tämän päivän valhe
voi hyvinkin olla jo huomisen totuus.
 
 
03.02.2021
Kaikkiko sanottu K֎r֎nasta?
Kaikki sanottu K֎r֎nasta
vaan, ei sen vaikutuksesta, hoidosta
   ja hoidon tuloksesta
      ja kaiken tavoitteesta
         ja kaiken taustasta
ja taustavoimasta salaisesta.
Eikä ees tarpeen ole sanoa
tarkoin kuvata kokonaisuutta
sillä, vaikea uskoa suunnitelman suuruutta.
Ja millä, ees kauniilla sanoilla
vois muuttaa elämän ja tapahtuman kulkua
maailmanlaajuista muutosta ja sen suuntia.
Ja, kuka voisi edes sanoa
olisiko muutos tarpeellista
vai, olisiko hyväksi vain antaa kaiken jatkua
ja toteuttaa kaikki se
mihin ollaan nyt matkalla.
 
On kaksi suuntaa, joita tavoitella;
paluu vanhaan, mi oli ennen
tai, matka uuteen
parempaan tulevaisuuteen.
Kumpi ompi parempi:
vanhan turva, hatara, maailmaa tuhoava
tai, uusi tuleva, jost' ei ole tietoa.
Ainoastaan matka on se pelottava;
matka takaisin menneeseen
ja matka tuleviin uusiin
- molemmissa varauduttava muutoksiin.
Eikä oikeasti kummankaan tien päässä
ole luvassa sitä mennyttä
vaan, molempien teitten päässä ... on uusi elämä
ja aikaa myöten molemmilla on sama tehtävä;
saada aikaan uusi, parempi elämä.
 
Mutta siis, oikeasti
ei ole olemassa kahta vaihtoehtoa
- on vain yksi ja ainoa;
     se luvattu, anottu
     ajallisilta viel salattu
vaikka jo monin tavoin kuvattu uusi maailma, ja uusi aika
... nyt vain ihmiskunta on pelon vallassa
omastansa ajasta.
 
Mutta, sadan vuoden takana
loistaa uusi kauniina
ja kaikki ovat vapautuneet pelon vallasta
eikä kärsimyksiä enää kenkään muista
ajoista voi vain lukea ja kuunnella
nyt ajallisten musteloista.
Samoin kuin voi nyt lukea
sadan vuoden takaisista sodista ja sairauksista
niiden syistä ja seurauksista
tuntematta aikalaistensa tuskia taisteluista ja vaivoista.
Tämän hetken ongelma on vain se...
se sama kuin on ollut aina
muutoksen alla ja matkalla:
     elämän ja tulevan pelko
     ja elämän toivo ja toivottomuus
     epävarma elämän jatkuvuus
vaik aina kaiken takana on ihana muutos
ja vapaus ajallisen vallasta ja voimasta.
Ja yhdessä hetkessä
avautuu kaikki niin kauniina
ja peloista vapaana.
 
 
07.02.2021
Opastusta Kapteenille
Aamuaan mietti tuo Kapteeni viisas (muka)                                       
malttamaton ja kärsimätön hätähousu höyrypää
joka ei osaa elämää vain lipua
vaan, aina kuin ois kiire jonnekin, vaik on koko ajan matkalla
ajallisella ja ajattomalla
- ja kumpikaan ei nyt katoa.
Ja kaiken, toipumisenkin, tulisi tapahtua - hetkessä!
Aamulla 8.2.2021 hän huokaili ja tilaansa valitti:
"Kivut kiertää. Olo vaihtelee,
välillä parempi, sitten taas sattuu niin pirusti, selkä ja jalat.
Pitää etsiä syitä, kysellä apua ystäviltä.
Teenkö liikaa omia temppuja?
Kun keksin ratkaisuja, niillä liikaa yritän - heti heti valmista!
Ei parane, pahenee vain perh...
Vai, ... onko vain jokin aika menossa - vai tarkoitus?
Voltaren-pillerit helpottaa, elämän palauttaa. Hetkeksi.
Päiväksi pariksi."
 
Vihdoin kyseli itselleenkin viisautta. Ei vain ajallisesta ajallisille.
Vastaus:

-Järjestys on tärkeä, toipumisessakin.
Pienin erin kohti uutta, ei kerralla kaikkea - vaatii jarrua.
Keho on herkkä, eikä kestä 'vääntöä'.
Mikään ei palaudu hetkessä yhdellä teolla, vaik oikealla.
Anna keholle aikaa toipua.
älä sitä rasita liialla suorituksella, vaik oikealla.
Askel askelelta on oikea tapa,
ei yhdellä pitkällä loikalla - vain vahinkoa.
Kuntoutus vaatii askelia, aikaa ja hienovaraisuutta.
Ei saa repiä ja runnoa - etsiä kerralla lopullista tulosta.
Kärsivällisyyttä!   Olet matkalla, 
ja matkalla on vaiheita. Vaiheissa ei saa hosua.
Nyt on hiljaista kasvua - ei silloin saa yrittää laukata.
Siitä vain vahinkoa.
Noudata ohjeita, ei kaiken tarvitse olla "heti valmista".
(Siis, vastaus kuin rautalangasta väännettynä. Tajua jo!)
-No mutku haluaisin pian taas olla kunnossa! kitisee Kapteeni.
 
Vastaus:
  -Mihin kiirettä, ei mikään katoa.
Maailma on muuttuva, odota.
Et kunnossa ois sen enempää kuin 'jarrussa'.
Ole vain rauhassa, ja anna elämän lipua.
Älä rasita, älä vaadi toipumista.
Anna vain kehon rauhassa kuntoutua, siitä hyvää tulosta.
Vaatimalla ja kuin runnomalla vain vahinkoa.
Mikään ei nopeudu, eikä katoa.
Odota aikaasi taas palvella.
Nyt on aika vain lipua ja antaa ajan olla, ja hiljaisuudesta nauttia, 
ei huokailla, ja valittaen kulkea.
Matka kulkee, vaik oisit paikalla.
    #
Niin, näin kuunteli se Kapteeni viisas (muka) nyt itsellensä ohjetta.
Rautalangasta väännettynä ja viel sopivasti toistettuna.
-Oppiskohan se jo vihdoin jotain. Elämän järjestyksestä.
   Muistiin kirjasi Runoilija, se Kapteenin kaveri
joka välillä silmiään pyöritteli ja kirjoittaessaan hiljaa huokaili: -Niin ... 

tommonenhan se on aina ollut... vähän kovapäinen, ja hätäinen.
 
 
09.02.2021
Kuinka vaikeaa vain lipua
Kaunis talvinen pakkasaamu
kirkas aurinko vasten kasvoja
kotona, punaisessa huoneessa 
(no, siis laivassa, Kapteenin omassa hytissä)
vihko sylissä, kynä kädessä
- odottaen sanoja tähän hiljaiseen hetkeen
rauhaan, jossa on vaikea ... elon hetkeä vain lipua.
Jotain toivoa ... hiljaista
vain otsikon sanat mielessä: "Kuinka vaikea
on vain elon hetkeä lipua"
ja elon rauhasta nauttia, omassa olossa.
Aivan kuin jotain odottaen, toivoen
hieman kiukutellen 
ajallisen maailmassa kipeytyneitä kehon osia huokaillen
syitä etsien - toipumista toivoen
... ja ymmärrystä, mikä hetken tarkoitus
- lipumisen vaikeus -
kun pitäisi osata vain olla
rauhassa odottaa, jonkin ehkä uuden avautumista.
 
Maailmassa myllertää, se muuttuu - pelottaa
ihmiset huokaa muutoksen edessä
etsivät turvaa, suojaa, piikkiä
jotain onnetonta naamaria, joka maailmasta eristää
- se pelastaa, sanotaan, ja puhtaat kädet.
Tuo kaikki on tuolla ikkunan ulkopuolla
auringon paisteen ja valkoisten kauniitten hankien piilossa
kovassa pakkasessa.
 
Kapteeni vain katselee alas ajallisen maailmaan
sen valkeaa kirkasta aamua, -kaunista, hän huokaa
ja kaiken tuon ajallisen ikävän hetkeksi unohtaa.
-Osaisinpa vain lipua ja antaa kaiken rauhassa edetä.
Ja toisaalta, hän huokaa, -minkäs minä nyt sille
ajallisen kehitykselle
olevalle, tulevalle koetukselle.
- ... Minkäs minä tulevalle, 
aikanaan toteutuvalle uudelle unelmalle
... mitä lisää minä sille
jätän sen huolet suuremmille voimille ja valloille
ajallisille, ja ajattomille.
-Vaan, osaisinpa vain lipua
antaa vain olla ja kuin sivusta seurata
ja uskoa: hyvä tästä tulee
kaiken tuleekin muuttua - minunkin siinä ohessa
ja onneksi, mikään ei oikeasti ole minun vallassa
ehkä vain seurata ja rauhassa lipua tätä ajattoman merta
ihailla ja nauttia...
 
  -Heei, nyt se alkaa oppia! kuuluu kannelta Förstin innokas ääni
      -se alkaa vihdoin tajuta ja rauhoittua!
Nostetaan noi ankkurit hetkeksi ylös ajallisista raahaamasta
voimia kuluttamasta
ett' ois toi Kippari kokonaan täällä
sais' hetken levätä ja toipua ajallisensa painoista.
-Hyvä, Försti! kuuluu miehistön vastaus kuin yhdestä suusta.
-Tänne vaan ylös kaikki sen osat, jalat ja vaivaiset
saadaan muutkin levätä sen natinoista.
-Mitäs te nyt, pojat? havahtuu Kapteeni haaveiluistaan,
	- mitäs ten nyt?
  -Kapteeni rauhoittuu nyt vaan, ja käy levolle hetkeksi,
	lohduttaa ohjat ottanut Elämän Alkemisti
-ihan rauhassa vaan ... ja simmut kii - nyt opetellaan lipumaan.
 
 
10.02.2021
Runoilijan yhteenveto
  -No nythän onkin oivallinen hetki minulla, Runoilijalla, tehdä kuin pientä yhteenvetoa tästä 
matkasta, matkasta kaikkineen, ei ainoastaan tästä viimeisimmästä blogista, eikä vain koko oudosta 
merimatkasta maailman oudoilla merillä, vaan kuin kaiken alusta, sillä kaiken alku on kaukana, 
vuosikymmenten takana viime vuosisadalla, sen puolivälin paikkeilla.
Sieltähän tämä kaikki alkunsa sai, tai ties vaikka viel kauempaakin, kuka sen tietää ja osaa sanoa, 
kuvata, mutta pysytään nyt tässä ajallisen kuvauksessa.
Niin, syntymästään saakka on tuo, nykyään Kapteeni, tehnyt tätä matkaansa. Alkuun tietämättömänä 
tästä salatusta suunnitelmasta, mutta joka pikku hiljaa avautui elonsa matkalla. Jokin outo voima 
veti puoleensa kiinnostumaan  yliluonnollisesta, aloittaen kaiken kuin alkeista. Liekö takana jossain 
salassa vaik jotain jo hankittua, siit' ei ole nyt tietoa, jotain arvailuja vain.
Mutta siis, elon normaalia kasvua, alun kouluja, armeija ja kuin itsestään avautuvia työkokemuksia, 
niissä kasvua, menestystäkin nykyaikaisella alalla, tietotekniikalla, josta yhtäkkiä, kuin ajallisen uransa 
huipulla, tuli repäisy pois uusille urille, taas kuin tyhjästä aloittamaan, uusilla näköaloilla kasvamaan. 
Perheet ja lapsetkin siinä kaiken ohessa.
Siitä sitä sitten seikkailu alkoikin, elämän muutoksia ja uusia ulottuvuuksia aina näihin päiviin asti. 
Kaikki matkan vaiheet aina tulevia tukeneet, jotain outoa rakentaneet, viisautta ja ymmärrystä 
kasvattaneet. Pääasiassa henkiseen, kuin yliluonnolliseen pikku hiljaa jollain salatulla tavalla ohjautuen.
Tuo outo seikkailun matka on paljon antanut, tosin samalla myös paljon vaatinut, antanut ja ottanut, 
kivuilla kasvattanut ja niiden kautta aina uutta tietoa avannut, matkalla kuin portaita ylös kavuttu - 
vaiva ja porras, menetys ja porras -ajatuksella.
Tuosta repäisystä uusiin maihin ja maisemiin alkaa olla nyt kulunut sen neljäkymmentä vuotta. 
Runsaasti enemmän kuin puolen ikää.
Ja erilaisia hahmoja on matkalla vilissyt, outoja tyyppejä rinnalla kulkenut, niistä jokin yhteinen tarina 
kuin huomaamattomasti kasvanut. Kuin yksi pitkä romaani, koko elon mittainen näköjään. 
Toiset hahmot hauskoja, toiset vakavia, ja aiheet vaihdelleet laidasta laitaan, ja iloista suruihin, 
rakkaudestakin aina eroihin raskaisiin. Ja kaikista aina sanoja, toiset ehkä viisaita, jotkin ehkä 
jonninjoutavia, mutta jostain syvältä sisältä pulppuavia. Monet suoraan jostain valmiina vuodatettuina. 
Ja kaikki on muistiin kirjattuina erilaisiin vihkoihin, ja säilytettyinä banaanilaatikoihin. Paljonhan niitä 
tarinoita onkin kertynyt.
Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta ovat saaneet olla rauhassaan omassa banaanilaatikossaan. 
Sen jälkeiset kaksikymmentä vuotta ovat suurelta osin siirretty ajallisen ihmeelliseen näkymättömään 
verkkoon kaikkien halukkaiden nähtäväksi. Ja paljon niitä onkin siellä, kukaan ei taida niitä elonsa 
aikana ehtiä lukea, vaikka ois haluakin. 
Piiras.com nimellä noin viisitoista vuotta, ja sen jälkeiset sitten tällä nykyisellä mertenmies.fi matkalla, 
kun kaiken ajallisen touhuamisen päätteeksi ajauduttiin outoon satamaan, jossa oli laiva valmiina 
odottamassa lähtöä jonnekin, joillekin oudoille merille, ensin ajalliselle, ja jo pian jollekin ajallisen 
ylemmälle. Nyt matkataan jossain vieläkin ylemmällä, matkattu jo muutama vuosi ajallisen ja ylemmän 
ulottuman rajamailla, yhteydessä johonkin ylempiin, ja samaan aikaan myös alempiin, ajallisiin.
Satamassa siihen outoon laivaan lastattiin kaikki menneen muistot, kuin myös  matkalla rinnalle 
ilmestyneet hahmot omine virkoineen. Tärkeimpänä ja tietenkin ensimmäisenä astui laivaan Kapteenin 
vuoskymmenten matkan aikainen uskollinen hyvä ystävä, pikku koalakarhu. Se on ihan hyvä tyyppi, 
vaikkakin aika kovapäinen... mutta jotenkin oudolla tavalla viisas, ja aina jalat tukevasti maassa. 
Paitsi siis nyt laivalla ne on tukevasti laivan kannella, ja oma tärkeä paikkansa on laivan ruorissa, 
vastata matkan suunnasta.
  -Mommikää pikku ... ja ite toi Kippari on kovapäinen. Höh. Ja mitennii "ihan hyvä" ja
"oudolla tavalla viisas'... Eihä täst matkasto ois tullu mitää ilmam-mua!
Monia kavereita astui satamassa laivaan, jotka ovat toimineen Kapteenin apuna tällä hetkin aika 
rankalla matkalla, jota kutsuttiin jo lähteissä "viimeiseksi seiliksi". Auttavat Kapteenia kukin omilla 
ominaisuuksillaan, kun ollaan matkalla johonkin mystiseen oranssiin valoon. Tuolla se näkyy olevan 
edelleen, kaukana, eikä tunnu lainkaan lähestyvän, vaikka seilattu jo vuosia. Se toimii kuitenkin 
koko ajan hyvänä kompassina oikeasta suunnasta.
Noita laivan uskollisia matkalaisia ovat tuon koalakarhun lisäksi, joka siis heti nimettiin laivan Förstiksi, 
on Taikuri, josta matkan aikana kasvoi Alkemisti, sittemmin Elämän Alkemisti. Hän on myös parantaja 
ja paljon muutakin erikoista. Muun muassa mittailee tarkoin kaikenlaisia arvoja ja asioita 
Sitten on Mystikko, jolla on yhteyksiä outoihin näkymättömiin. Ja Erakko, joka kulkee itsekseen omilla 
ylemmillä poluillaan etsien uusia tuntemattomia. On myös Tietäjä, joka tietää paljon salattuja asioita. 
Hän on matkan aikana kasvanut Näkijäksi, joka siis näkee myös tulevia, alempia ja ylempiä. Tietenkin 
aina sen mukaan, kuin hänelle näytetään. Eihän niitä nyt kukaan voi vain itsestään kaivella. 
Nuo matkalaiset on tarkemmin kuvattuna tuolla mertenmies-sivulla.
Matkan aikana on laivalle poikennut myös vierailijoita, jotka ovat omilla tiedoillaan rakentaneet matkan 
tarkoitusta ja kokonaisuutta. Nyt ainakin muistan Taivaan Kuningattaren, kaukaa historiasta viisaan 
lintunokkaisen THOT-hahmon, sekä yllättävän runoilija Homeroksen tuhansien vuosien takaa. Hänellä 
olikin paljon arvokasta tietoa, jota voi tännekin ajalle soveltaa. On ollut varmaan muitakin vielä, en nyt 
juuri muista. Tulivat yllättäen, olivat aikansa ja jakoivat tietojansa, sitten taas katosivat omiinsa.  
Joihinkin satamiin on myös poikettu, siellä outoja opettajia tavattu, heiltä jotain opittu ja sitten laivaan 
palattu ja matkaa jatkettu. Kerran ajettiin kivillekin yhden sataman edustalla, siitä maihin ja kuin 
tarkoituksellisesti koulun penkille koko porukka.
  -Ja se ei kyl ollu muv-vika.. ite tää laiva siihen kiville halus!
Ja sitten tietenkin olen minä, Runoilija, koko matkan alusta asti mukana kulkenut. 
Alkuun olin vain kirjuri, kaiken tarkoin muistiin piirsin. Kaikki tuon Kapteenin tiet ja kommellukset. 
No, ei tuokaan alunpitäen mikään Kapteeni ollut, erilaisilla muilla nimillä vain itseään kutsui. Tällä 
laivalla vasta tuon arvonsa sai, jokin ylempi nimesi. Myös minut nimettiin täällä laivalla Runoilijaksi, 
hetkin kuin kaiken pääksi, vaikkakin nyt olen taas suostunut kirjuriksi, sillä miten muuten tämän matkan 
saisi ajassa näkyville. ... Vai, onko se lie tarpeen, sitä en tiedä, mutta tehtäväni täytän ja Runoilijan 
virassa toimin, niin kauan kuin matka jatkuu.
Ja nyt siis olemme täällä, jossain kaukana ylemmällä merellä lipumassa, kuin tauolla kaikesta
ajallisen hassutuksista ja elon oudosta hetkestä. Tuo Kapteeni on, kait kuin huomaamattaan, 
mielessään kantanut jotain taakkaa tilanteen kehittymisestä ja ajallista kohtaavasta muutoksesta. 
Miettii koko ajan, pitäisikö hänen  jotenkin auttaa, vai antaako vain kaiken  itsekseen edetä. 
Se kuitenkin rasittaa ja syö voimia, näköjään. Pakkohan on vähän seurata tilanteen kehitystä, hän
päättelee, vaikka täällä laivalla tiedossa jo onkin kaiken aikanaan toteutuma.
Ja, onhan sillä nyt ollut kaikenlaista kummallista kehon juttua koko vuoden. Ehkä taas jotain edelleen
kasvatusta, ainakin se itse uskoo niin. Voimia vienyt sekin kaikki.
Tässä siis nyt ollaan, lillutaan jossain kaukana merellä,  ja porukalla Kapteenia hoidellaan ja 
rauhoitellaan. On sitten taas voimissaan, kun matkaa jatketaan ja jotain uutta aletaan ... 
mitä nyt sitten eteen annetaan.
Tämän laivamatkankin tarinaa on jo kertynyt paljon, niidenkin lukeminen vaatisi runsaasti aikaa. 
Kirjoiksi muutettuna arvioisin kymmeneksi, ties vaikka kymmeniksi kirjoiksi, en ole laskenut. 
Enkä laske.
Noniin, pitääkin nyt taas välillä käydä sitä Kapteenia kurkkaamassa, josko ois malttanut levätä.
-Runoilija
 
 
 
12.02.2021  -  klo 04.44
Outo päivämäärä: 12221. Hmmm..
Outo hetki laivalla
"Ihan kuin jotain tapahtuisi, jotain enteilisi", oli tuolla edellä.
Eteen kiertyy uusia visioita, vielä hämäriä.
Pitää tutkia...
 -No mitäs nys-sitte, huokaa Försti, -mitäs nys-sit tapahtuu
	ku toi Kippari on-ny kokonaan tääl laivalla kaikkine
koipineen ja vaivoineen ... meinasin sanoo ett karvoinee,
mut eihä sil niit enää ees paljoo ookkaa.
  -Nii'in..., miettii myös Alkemisti.
-Onkse nys-sit kuallu? Ja ... ooks-mäki, sit? Försti jo vähän huolestuu.
  -Ei se sitä ole, puuttuu keskusteluun myös Näkijä,
	-jotain muutosta se nyt enteilee, jotain muutosta taas kerran.
-Aha, no hyvä sit, huokaa Försti, ja nyppii itseään, nahkaansa,
kuin koetellakseen onks tuntoo karvojen alla.
-Emmä-kai ... kuolleelta tunnu, enhä, hän jatkaa, -mut mitäs nys-sitte?
  -Hei pojat, ei täss' nyt kukaan oo kuollu, vapauttahan tää vaan on.
    	Ei kait enää olla niin kiinni tuolla alla olevassa ajallisessa, jossa
tuon Kapteenin jalat oli kuin ankkurina jarruttamassa, auttaa Runoilija vuorostaan, 
joka pitkän ajan jälkeen halusi nyt itseään ilmaista. 
-Jospa tämä laiva voikin nyt nousta vaik jollekin uudelle tasolle,
jotain uutta siis, Runoilija vielä jatkoi arveluaan.
-Hei katsokaas, mikä kuva mystiikan hytissä putosi, kuului innokas Mystikon ääni hänen noustessaan kannelle outo kuva kädessään.
  -Vapautta vapauttaa, lisää vapauttaaa! mukaan hyppeli 
	innoissaan pitkään piilossa ollut Narri, joka ilmaantui laivan kannelle
muiden seuraan. Missä lie piileskellyt, kun ei ole aikoihin näkynyt.
Ja, sattuihan paikalle myös Erakko pienen lamppunsa kanssa.
Miten hänkin nyt osui tänne matkoiltaan. 

  -Ollaan nyt enemmän yhtä, Erakko tyytyväisenä toteaa.
-OukEEI! innostuu jo Försti, -jengi kasassa taas! ja jossei olla kualtu, nii 
ollaan sit varmaa elossa, hän etevästi päättelee.
-Mitäs te pojat siellä kannella oikein meuhkaatte!, kuuluu
	ihmettelevä ääni Kapteenin hytistä, vuoteen pohjalta.
Kapteenihan se siellä havahtui kannen keskusteluun mukaan.
-No hyvä, Kapteenikin on nyt mukana, toteaa Alkemisti,
tuo Elämän Alkemisti, se aikaisemmin ja vielä matkalle
lähteissäkin Taikurina tunnettu.
-Nyt sit pitäisi jollain olla jotain näkyä siitä muutoksesta, jostain uudesta siis.
Eikös tämä hetki nyt jotain sellaista lupaa. Ja Mystikko hei...
mikä tuo kuva on, jonka toit? Liittyykö se jotenkin tähän?
-Jaa, kyllä varmaan..., Mystikko aloitta kuin varoen,
tämähän on siis Lanttien kuutonen, ja se tarkoittaa jotakuinkin seuraavaa:
     Se kuvaa jotain antamista ja vastaanottamista.
     Antaminen voi olla niin aineellista, kuin henkistäkin.
     Se kuvaa myös rakkautta, harmoniaa ja parantavaa energiaa.
     Se lupaa myös syvällisen totuuden välittämistä, sekä
     huolenpitoa ja oikeanlaista suhtautumista elämään.
Jotain muutostahan tuokin siis lupaa.
 
-No niin "pojat", tähän on tultu, kuuluu outo ääni, matka muuttuu nyt
ja olette taitavasti sen huomanneet itse kukin tavallanne.
-Kuka toi-o? kysyy Försti vähän pelästyneenä, osoittaen pikku sormellaan
suurta hahmoa, joka juuri nyt ilmaantui laivan kannelle.
-Etkö muista, Försti, vastaa Elämän Alkemisti, -etkö muista,
silloin matkan alussa, kun sekin oli tässä laivassa. Se Mertenmies, 
muistatko, joka kaiken tälle matkalle valmisteli.
Sitten hän jakoi tehtävät meille ja poistui jonnekin taustalle.
-Aai ... se - joo muistan juu. Mistäs-se-nyt-toho?
  -Niin..., tuo Mertenmies jatkaa - noinhan se oli silloin,
	kun matkaan lähdettiin. Ja hyvinhän te olette laivaa ohjanneet.
-Siis MINÄ ! .. olen ohjannut! korjaa Försti heti napakasti.
-No niin, tietysti, niinhän se on ollut, niinhän se, huokaa Mertenmies
-Noo-ni!
-Mutta, olenhan minä kaikkea seurannut, ja edelleenkin, ja matka jatkuu, 
ei hätää. Se vain nyt muuttuu, Mertenmies vielä tarkentaa.
-Hei mut ... missäs se yks-o, se viimesin, se nuari, se Yksinäine ... vai
mikä-se.ny-oli ... missäs se-o? huolehtii Försti kesken kaiken.
-Niin, hän ..., vastaa Mertenmies, -hän on siellä koulussaan
uusia oppimassa. Ei ehtinyt, eikä päässyt nyt tänne.
-Aa-ha ... jotain  s a l a peräistä siis, venyttelee Försti sanojaan,
-liityyk-se joteski tähä uutee, vai? hän jatkaa.
-Jokaisella on paikkansa edelleen, Mertenmies vastaa,
-ja jokaista tarvitaan.
-No mitäs-se-ny-sit-O? Försti jatkaa ... aina niin malttamaton.
-Jaa, mitenkäs tuon nyt kuvaisin, Mertenmies aloittaa hieman
mietteliäänä.
-Iha sillee omin-sanoin-vaa, Försti vähän kuin kiusallaan.
-Försti! älä nyt ... painosta, rauhoittaa Alkemisti.
-Niin... , Mertenmies aloittaa verkkaisesti, -sehän on nyt niin että ...
  
 
 
13.02.2021
Omituista aikaa...
Kapteenin keho edelleen hieman kankea.
Sekalaisia yöunia, joita päivisin paikkaillaan.
Laiva vain lipuu jossain kaukaisella merellä.
Monenlaista ennakointia tulevasta muutoksesta.
- Ja jossain tarinan lopussa sanottiin, "Olet ääni"?
Mitähän se, sitä nyt etsin... ja löysin:
Ennustuksia / 31.12.2019 / "Mitä olenkaan tehnyt".
Tuota kirjoitusta ennen ja jälkeen huomasin myös
monenlaisia aikaan liittyviä ennustuksia. Huh-huh!
Kapteeni lueskeli ääneen Bloki-kirjojaan, ja oli kuin 
ymmärtävinään sanat: "Elämä on sanoissa - ja sanojen takana".
 
 
Elämä on sanoissa
 -Niin, elämä on sanoissa - ja sanojen takana
monesti piilossa
ja ainoa tapa tuoda elämää esille, on sanojen voima
se on kaikkia tavoittava tavalla tai toisella.
Mutta, sana - ei ole ainoastaan se sana
... vaikka nyt tuo neljä kirjainta
vaan, yksi sana voi olla jo kuin sanan takainen maailma
ja tuo sana on vain ikkuna, tai ovi sitä maailmaa katsella 
ja tutkia, mitä kaikkea voikaan avautua sanan takana.
Jollekin se sana vain sanaksi jää
huomaamattomaksi ikkunaksi, oveksi
ehkä muodostuen joksikin omaksi mielikuvaksi
itse kullakin vaihtelevaksi.
Jollekin se sana aukeaa
ikkunan luukut avataan sisään, ulos katsoa
tai ovesta sisälle kulkea, tai ulos, riippuu suunnasta
ja avautuu uusi maailma
jonka voi viel syvemmin tuntea
kuin vain ikkunasta kurkkia.
Molemmat ovat tärkeitä, ikkunat ja ovet
riippuu kasvusta ja matkasta, tai matkan vaiheesta
ja ikkunan avautuneelle voi piankin olla polku ovelle
ja siitä viel syvemmille kuville
kuten vain elävä luonto voi toisin koskettaa
kuin vain ikkunan takaa ihailla.
Mutta, tuon kaiken voi aikaan saada, vaikka
vain yksi sana, jossa on voima
kuulijan mieltä, tai jotain sisäistä avata ja koskea
aiheuttaen elämän muutosta.
Vaan, ilman tuota sanaa
ei uusi näköala ois voinut avautua.
Puhutaan siis sanasta
sanan sisältämästä värähtelystä
sen voimasta ikkunoita, ovia avata
rakentaen vaik uusia maailmoita
joissa toisin toimia, kuin silloin kun kuulija 
ei vielä ollut tuntenut tuon sanan salaisia voimia.
 
Mutta, maailmahan on täynnä sanoja,
- sinä ehkä huokaat
ja niiden takaisia rakenteita ja voimia
joiden mukaan on monesti hyvä toimia.
Kyllä, ja niillä sitten muutetaan ja rakennetaan
ajallisia oloja, ajallisen elämään vaikuttavia
- oikeita tai vääriä
elämässä kantavia tai hajottavia
- varmaan vuoroin molempia.
 
 
Mutta, nuo sanat, alussa kuvatut
ovat ajallista syvemmälle luvatut
jonnekin sinne, miss' ihmisen ydin, sisin olemus on
jonne ajallisen rauhattoman 
ja alati muuttuvan maailman apu, on voimaton.
Siellä jossain se ihmisen syvin kaipaus 
kuin piilossa on.
 
 
 
15.02.2021
Maailman muuttamisesta
Kaunis talvi jatkuu.
Nyt on ihana aurinkoinen talviaamu, kello 08.40.
Aurinko nousi juuri.
Aamulla kuuntelin viisaita, ajallisen siis.
Synkkiä tulevia näkevät, vaik iloisin kasvoin niistä puhuvat. 
Outoa ristiriitaa.
Tilannetta kuvataan monin vaikein ajallisen termein
ja historiallisin kuvin.
Osa sanoista minulle ymmärtämättömiä, mutta
yleissävy ilmenee kyllä - muutosta monella tasolla,
monilla aloilla, monilla mailla - koskettaen kaikkia.
Lyövät rumpua, vaikka eivät muka tahtoisi.
Kuitenkin pyrkivät, suostuvat esille, ja puhuvat
kuin itse olisivat turvassa kaikelta tulevalta.
Ja minulla omani tarina: "Kaikki tarpeellinen jo sanottu", 
mutta nyt ... jotain uutta.
Laiva on lipuva, kuin ajallisesta irrotettuna
Kapteeni laivalla hoidossa, levossa
palautumassa jostain, valmistumassa johonkin - vaan, mihin.
Sitä nyt etsin ja kyselen.
 
Et sinä maailmaa sanoillasi muuta
 -Et sinä maailmaa sanoillasi muuta,
siitä ajatuksesta on turha luopua.
Mutta, se on totta - sanasi eivät tilannetta paranna
ei tulevia edestä poista.
Mutta, jos sanoa, kuvata, millainen on tuleva
mihin tulee varautua ... noin mielen tasolla
sillä, muu varautuminen on mahdotonta.
- Ehkä jotain hetken apua
sitten sekin hyöty on katoava.
Tuleva on tuleva, niin kuin on ollut aina
edessä jo rakentuu huomista, vaikkei se vielä näy
tie sinne kuitenkin vääjäämättömästi käy
- eikä maailma tässä välissä mihinkään häviä
eikä mikään muutu niin
ettei muutos tapahtuisi matkalla huomisiin.
Eikä mikään sana, olkoon vaik kuinka voimallinen
eikä mikään teko, päätös päättäväinen
vaikuta siihen, millainen on huominen
sillä, piirretty se jo on
sen muuttaminen tänään on mahdoton.
Joten, tiensä sillä; eilisillä tänne, huomisilla edelle
... mikä virran estäisi etenemästä
kun kerran on liikkeelle lähtenyt
ja voimallisesti edennyt tänne
tähän aamuun asti.
Mikä virran lähetti
kuka matkaan valmisti
kuka edeltä suunnitteli
kuka lupasi
kuka portit avasi virran käydä
ja maailman nähdä virran voima
jolle mikään ei voi rakentaa patoa
vaan, enemmänkin luotu valmiita uria
virran kulkea.
Ja aikanaan jossain alhaalla
on kaunista uutta puhdasta ja viljavaa maata
jonne kasvaa uusi maailma
uusi luonto ja uusi ihmiskunta
joka osaa antaa arvoa uuden rakennukselle.
Siellä alhaalla vasta on virran vesi puhdasta
ja uuden rakennus mahdollista.
Voiko olla suurempaa ja kauniimpaa lupausta.
 
No, voi olla, tietenkin, 
ihmismielen mukaan on monenlaisia ajallisen napoja
joista ei tahtoisi luopua
vaan, mieluummin toivoisi vanhan menon vain jatkuvan
vaikka, jos osaisi oikein katsoa ja tulkita
voi jo piankin huomata:  Mahdotonta!
 
 
16.02.2021
Hetkestä ja muutoksesta
Muutos on tulossa aina, ei mikään pysy paikalla
kasvu, kehitys mahdotonta 
ilman uuden tuloa ja vanhan poistua.
Ei tuossa ole mitään kummallista
noin on aina ollut, ja on aina oleva.
Maailma on muuttuva
- koko ajan muuttuva.
Ja, jo huomenna on olemassa monenlaista uutta
ja tämän päivän uutuus
on huomenna jo vanhentunutta.
Ja tähän muutoksen kiivaaseen kulkuun 
tulee nyt tämäkin hetki sopeutua
ja samoin myös tämän päivän totuus
on jo huomenna muuttunutta.
Ja moni uutuus, joka vaatii rakennusta
on valmistuessaan vanhentunutta
sillä, sillä ajalla
jonka syntyhetken näky vaati valmistusta
ehti jo ilmaantua monenlaista uutta ajatusta.
Se on kehitystä
ja varsinkin näinä aikoina - kiivasta kehitystä
ja, mikä toisin oli ennen, ei voi enää olla niin
kun joka päivä on kurkotettu uusiin
ja tähyilty jo huomisiin, tuleviin.
Rakenna nyt tässä jotain pysyvää
ja usko sen olevan hyvää ja totta
kun jo huomenna se kaikki
voi olla suurta vaaraa ja valhetta
jolle pian jo taas 
on etsittävä korjausta ja sen hetken uutta
- pian taas vanhenevaa totuutta.
Siin' on ohjausta - sovita tälle ajalle.

 
 
18.02.2021
Kyyhky ja kysymys     (Kysymys 1 ja vastaus 1)
Kysy kysy kyyhkynen
ylemmille ylettyen
kuink' vastaat mulle ajaton
kysymykseen ajallisen.
Lähti matkaan harmaa kyyhkynen
matkallaan valkeaksi muuttuen
pien' paperirulla jalassaan
ajallisen viestiä kantamaan.
    
Saapui kyyhky valkea
istuu nyt laivan laidalla
odottaen ottajaa
taakastansa vapauttajaa.
No, Förstihän se pian jo:
-Mikä ihmeen valkea koppelo, hän huokaa
seisoo laivan kaiteella
ja... mitäs sill-on jalassa
joku lappu matkassa.
Aukas viesin Ykkönen
laivan matkasta vastaten
luki, tavas kysymyksen
lähettäjäksi ymmärsi ajallisen ihmisen.
-Heei kundit! hän huutaa laivallen
-tuli viesti ajallisen ihmisen.
Mitäs sille, kuka vastaa
toi koppelo vissii jo oottaa!
Kömpi kannelle Kapteeni
hänkin hetken ihmetteli
mikä ihmeen viestilintu 
tänne laivalle nyt liiteli.

-Eikä tuo mikään koppelo ole, Försti hyvä,
tuohan on kyyhkynen, tuttu ja uskollinen
nyt jotain viestiä kantaen.
-Noo, kyyhky tai koppelo, iha sama tuo, Försti huokaa
ja tuo lappusen Kapteenin luo.
Kapteeni rullan aukaisi
viestin kysymystä katseli:
-Hmmm ... näinkö nyt kulkee ajallisen asiat nuo
linnulle tehtäväksi kuljettaa kysymys ylemmän luo.
-Noo, ehkä pääsen nyt vähemmällä, miettii Kapteeni
joka juuri pääsi ajallisista irti
- se eloaan helpotti
näinkö nyt kulkee tieto välillä ajallisen ja ajattoman
kuin tavalla vanhan historian.
-No, mikäs siinä, käyhän se näinkin, hän toteaa
ja lappusen viestiä tavaa
samalla jo ymmärtäen
ett' ajallisissa joku valvoo, vastausta odottaen.
-Vaan, mitä nyt vastaamme tuohon
ja kuka ois vastaajaksi oikea.
 -Jospa minä, Kapteeni hyvä, vastaa tuo outo ääni,
     otan tuon ensimmäisen
kuin malliksi teille muille
ja kun jo sattumalta tiedän 
ajallisen kysymyksen tuleville vievän.
Muut saavat vastata vuorollansa
omalla osallansa, sillä tuleehan nyt noita
kun on linja avattuna
annettavaksi ajalliseen arvioita
tilanteita ja tulevien kuvia
kun ajallisissa matkataan kohti muutoksia.
Joten, Kapteeni hyvä, lukisitko kysymyksen
tuon, nyt ensimmäisen.
 
Ja Kapteeni lukee kysymyksen:

"Linnun laitan matkallen
kysymyksen mukanaan kantaen
toivoen, ett' saavuttaisi se määränsä pään
jonkun jossain, joka osaisi vastauksen selittää.
Tämä pieni harmaa kyyhkynen
oli aamulla yllättäen
ikkunallani sisään katsoen
kuin jotain odottaen.
Sen kirjekyyhkyksi arvelin
ja sellaiseksi tunnistin
minä sitä vahvistin, syötin ja juotin
kysymyksen lappuselle kirjoitin
sen jalkansa ympärille pyöritin
... ja matkaan lähetin, kuin uskoen
sen jokin suurempi voima jo edeltä valmistaen.
Ja nyt tuossa samassa oudossa luottamuksessa
vastausta jostain odottaen
- ja jo edeltä kiittäen.
Ja se kysymys on siis tämä:
Täällä ajallisessa edetään nyt kovia aikoja
rakentuu jotain tulevien muutoksia
ja oikeasti, ollaan kuin alussa vasta
tapahtuen kaikenlaista sekalaista.
Mahdoton edes kaikkea kuvata
Maa on suuri 
ja eri puolille mahtuu kovin vaihtelevaista
ajallisen ihmisiä rasittavaista.
Outo virus kiertää maata
synnyttäen suurta pelkoa, ja monenlaisia rajoitteita
sairastuttaen ketä tahtoo
surmaten heikkoja ja vaivaisia
ja aikansa saavuttaneita.
Ihmiset hoitaa taitojensa ja voimiensa mukaan
mutta taakka vain kasvaa.
On keksitty rokotteita, joiden pitäisi pelastaa
ja joilla virusta vastustaa.
Mutta, virus on viisas, se itseänsä puolustaa
ja muotoansa muuttaa
eikä kukaan täällä vielä tiedä
kehityksen todellista suuntaa.
Aikomuksena on nyt
koko ajallisen kansakunta rokottaen hoitaa
ja siten pahemmalta pelastaa.
Vaan, kukaan ei näytä tietävän kokonaisuuden taustaa
ja sitä, antaako rokotus todellista turvaa
vaiko vaik' vahingoittaa.
Ja, entä jos piankin koittaa aika
ett' viel' tuntematonta vaivaa
aletaan pakolla hoitaa
... niin, mitä tapahtuu niille, jotka hoitoa vastustaa
haluten vain itse itseään huoltaa.
Onko maanpiirin hoidosta todella apua
vai, voiko siihen kätkeytyä vaikka
viel' tuntemattomia vaaroja.
Tähän kaikkeen toivoisin nyt vastausta.
-Yks Ajallinen"
 
Kapteenin lukiessa kirjettä
myös Runoilija ilmaantui kannelle
kirjaamaan tapahtumia.
-Jaa'a, vastaaja nyt ääneen miettien:
     siinähän onkin kysymystä heti näin alkuun
koko maan piiriä koskien
ajallisen hetkeä ja tulevaa.
Ja, onko kaiken vastaamiseen vielä edes lupaa.
Onhan täällä ylemmillä kaikki jo näkyvillä, 
kuten olemme kuvanneet;
kuvat menneisiin - oleviin - ja tuleviin
kuin myös kaukaisiin unelmiin
ja kaikkeuden tarkoituksiin.
Jos on menossa muutoksia
tarkoittaa se tietysti uudenlaisia tulevia
ajallisen elämää muuttavia.
Vaan, onko tulevista nyt vielä lupa puhua.
Pitääkö kaiken vain antaa rauhassaan toteutua
ettei huomaamatta kajoaisi ja sotkisi
tulevien suunnitelmia ja tarkoituksia.
Tuohon kaikkeen sisältyy paljon salaisuuksia
eikä niitä ole tarkoitus vielä avata.
Ne ovat suuria, ja avaaminen saattaisi olla,
ja jopa olisikin, vahingollista
- Ja, kuka niitä edes oikeasti uskoisi, jos niistä nyt avaisi.
Mutta, kaiken ympärillä 
on monenlaisia kiihkoilijoita - hyvään ja pahaan
kuka ajallinen niitä toisistaan erottaa.
Ehdottomuuksiakin moneen suuntaan.
Tuo kaikki kuuluu muutoksien aikaan - puolesta ja vastaan
ja kaikki ovat viisaita puolellaan
ja keräävät ympärilleen seuraajiaan.
Ja paljon on kuin tietämättömiä lampaita
jotka seuraavat jotain edessä kulkevaa mallia.
Mutta, minä kyllä aistin
tai oikeammin, tiedän kyllä
tuon kysyjän päällimmäisen huolen
joka ilmenee kirjeen lopussa
ja siihen tulee nyt ensiksi vastata.
Siis, Runoilija, vastataan näin...
"Kyllä tilanne kaikkineen on tiedossa täällä
outo hetki maan päällä, mutta
oikeasti, ei mitään uutta auringon alla
muutoksia on ollut aina ja kaikkialla
- ja tulee aina olemaan
ne rakentavat tulevaa.
Tuota nykyhetkeä ei ole nyt lupa 
enempää kuvata, eikä avata.
Kaikella on aina tarkoituksensa
jotka noudattavat edeltäviä suunnitelmia.
Muutoksissa on aina puolesta ja vastaan
ja ehdottomuuksia moniin suuntiin.
Kysymys koski annettavia hoitoja...
ihminen auttaa ja palvelee tiedoillaan, taidoillaan ja voimillaan.
Kullakin ohjeensa, joita tulee noudattaa
niitäkin toiset vastustaa, niin kuin aina kaikella
on epäilijänsä ja pelkääjänsä.
Viisaita on aina, suuntaan ja toiseen
ja ajallisen viisaudet on muuttuvaisia.
Monesti tämän päivän viisaus on huomisen valhe
ja samoin myös tämän päivän valhe
voikin olla huomenna jo viisautta.
Näin on ollut aina, ja näin on aina oleva.
Pelko on pahasta, 
se syö ihmisen voimia ja vastustuskykyä.
Jos jollain saa pelkoa pois, se on jo hyvä.
Lääkkeisiin on nyt turha puuttua, ne ovat mitä ovat
- joskus auttavat, joskus vahingoittavat.
Usko lääkkeeseen on suuri voima ihmisen sisällä.
Pelko on tuhoava.
Mutta, jos huoli on sivuvaikutuksesta
tai, vaik jostain suuremmasta piilossa olevasta
- ja edessä kuitenkin on pakko
niin, miten silloin toimia, oli tuo kysymys
johon tulee nyt vastata.
Jos pakko, ja haluat vastustaa, se eloasi muuttaa
saat itse itseäsi puolustaa
tai, joukoissa vastustaa.
Mutta, ihmisellä on myös henkinen ulottuma
ja sen voima, jolla ajallista muuttaa.
Tosin, tuo voima on kovinkin vaihteleva
riippuen elon ratkaisuista ja valinnoista.
Jokainen voi aina hoidon kiittäen siunata
kehonsa parhaaksi ja ravinnoksi
jolloin kehon toimet vahvistuvat
ja annetut myrkyt laimentuvat
- tai jopa kokonaan poistuvat.
Hyvät talteen, pahat ulos -periaatteella.
Tuon voi aina tehdä; vähän uskoa
eikä maksa mitään.
Ja, rukouksessa on aina voima
joskin myös suostumus ylemmän tahtoon.
Jos tuo kuvattu itseltä puuttuu, eikä sitä osaa
ei ehkä usko, tai ei luota
löytyy kyllä joku ihminen
joka tuossa suhteessa on voimallinen.
Hän osaa ja pystyy kehoasi vahvistamaan
ja ehkä myös myrkyt puhdistamaan.
Näin voi tuokin kiivaileva vastustaja
elää eloaan rauhassa.
No, niin rauhassa, kuin se nyt tällaisten
muutosten aikana on mahdollista.
Tosin, ihmisten tulee aina muistaa
ettei elo maallinen ole ikuinen.
Kaikilla on aina aikansa ja matkansa määrä
vaik ois millainen lääke tai hoito.
Tai vaikka kuinka voimallinen rukous, tai uskomus.
Voimia sinulle, Ajallinen
ajallisesi taistelussa.
--
Näin valmistui vastauskirje yhteistuumin
ja näkyville Runoilijan toimesta.
Hän rullasi sen pienelle rullalle
ja kiinnitti kaiteella jo odottavan valkean kyyhkyn 
oikeaan jalkaan.
Pienellä käden liikkeellään Runoilija ohjasi linnun matkaan
takaisin sinne ajallisen ulottumille
josta oli matkaansa saatettu.
  
 
21.02.2021
Miksi kyyhkynen
Mutta, "Kysymys ja kyyhkynen"
jonka aloitin 18.2.2021
olisiko se jokin uusi tapa, muoto, kyselee Runoilija.
 -Miks'ei, kysyä ja vastata
     kuin kaksi eri hahmoa
tarina ajallinen ja ajaton
ja kyyhky pieni siltana
kysymyksen, vastauksen kulkea.
Pysyy tarinana
kuin mielikuvituksen tuotteena
vaik ajallisen osana - huolena kysyä
ja, joku joka tietää, toimii vastaajana.
Saahan toki kysyä
... ainahan kysytään viisailta, tai ... mukamas viisailta
ajallisen tiedoilta
vaik ovatkin monesti luulossa, omassa uskossa
luullen tuntevansa tulevien suuntia.
Jos heiltä saa kysyä
niin, miksei joltain vaik kuvitelmalta
ja kuvitella vastausta.
Kuka siitä nyt voi tuomita, Runoilijan vapautta
sanan vapautta, vaikka vähin erin jo kahlittua.
Toiset ovat tosissaan
uskovat tosissaan, ja sitä sit julistaa.
Ajalliset rajoittaa, jotka muuta todistaa.
Vaan, kumpi puhuu totta, oikeaa?
Vahvempi vaientaa.
Entä, jos puhut satua, mielikuvituksen tuotetta
ja, jos vielä myönnät sen: -"Tässä vain satuilen, kuvittelen"
vaik jossain sisällä jotain uskoen
ja satuja julkaisen, miten tulevia kuvittelen
sanojen takana vaik toisin ymmärtäen.
Ei valhetta, vaan kuin mielikuvituksen tuotetta
viihdettä, suuntia
elämän oppeja kuin Suuren kirjan mukaan
- osaako niitäkään oikein tulkita kukaan.
Mielikuvat tarinaa kuljettaa
oppeja erilaisia rakentaa
sit totuutta julistaa ... oman pään mukaan.
Joten, mitä vikaa kyyhkysessä
sanan saattajassa suuntaan ja takas
liekö pienen matka vaik hetkin raskas
kun kantoi kysymyksen arvokkaan
ootteli hetken
sit vastauksen palauttaa Ajallisen tutkia
vastauksen kierteleviä, kaartelevia mutkia
salattuja
ja salatuiksi viel suljettuja
rivien väleihin piilotettuja
sanojen taakse kätkettyjä taustoja
ain lukijan mielessä muuttuvia
kullakin omalla tavalla ja ajalla
kuin mystisiä sanoja
toisille totuuksia, toisille vaik valheita
mutta, aina kaukaa katsottuja
kuin ylemmistä ohjattuja
sieltä, miss' on mielikuvien maa
miss' tarinat kulkee eteen ja taa
miss' sanat uutta rakentaa ja luovat tulevaa
ties vaikka jotain salaista unelmaa.
Tuon kaiken kanteli kyyhkynen
lappusen jalkaansa kietoen
toinen kysyen, toinen vastaten
vain sanoja kantaen mukanaan
kaiken muun unohtaen.
 
 
22.02.2021
Sanoista ja tarkoituksista
Runoilija ei ole suora, ei väärä
hän itse ei sanojen kulkuja säädä
vaan, näkee kuin jossain sisällään,
mikä on sanojen määrä
minne tulee niiden kulkea
- eikä saa olla julkea -
vaan, tulevia rakentava
kulkijaa ohjaava, rakastava
ett' antaisivat sanat apua
tulevina aikoina.
Sanojen tulee olla kantavia
voimaa antavia
jotain uskoa vahvistavia
hyvää lupaavia, kaunista
- ei mitään murhaa, tuomitsevia -
vaan, rinnalla kulkea, vaik kuka ois hän
ymmärtäen toisin elämän
sen synnyt, kasvun, kuoleman
erilailla jatkuvan.
Sillä, tarkoitus ei ole repiä, raastaa, rikki hajottaa
vaan kantaa
luvata parempaa, yhteistä tulevaa
sillä, Maa on yhteinen pallo
ja ajallisen rajat sen
on kaikille yhteinen.
Liianko jo kaunis unelma
vaik kaikilla yhteinen tuleva
ajallansa aukeava, lohduttava
- samanlainen unelma.
 
Ajallisen eroilla aina tarkoitusta
ettei kasvais ajassa vain yksi ajallinen jumala
kaikkia vain hallita ja tuomita
eikä kukaan vastusta
tai uskalla ajatella, kulkea omia valintoja
vaik olisivat kuinka oikeita.
Seuraisi vain raskaita tuomioita varoitukseksi muille
hiljaisille, piileville suille.
 
Siis, kierrellä, kaarrella, kuin kujeillen
sanojen kulkuja sotkien
syviä kuvia piilotellen sanojen taa
rivien kulkuihin upottaa
kiemuroihin hukuttaa tarpeettomat etsijät
jotka valtaa puolustaa.
Mutta, heille, joille sanat aukeaa
heitä kutsua, rakentaa
kohti parempaa tulevaa - joka ON.
 
No, missä tuossa ne upotukset
suot, silmäkkeet, ettei niitä ymmärtäis.
Helppojahan nuo, kysyy jo joku ajallinen.
Helppoja vielä, vaan ootahan ystäväin
avaus-sanoiksi vasta nuo
ett' ymmärtäis kuulija tulla
sanojen, runojen luo.
Onhan ovi auki kaikillen, sisälle kurkkia
mutta matka pidemmälle kulkien
on merkityksiä sulkien
kuvien, kiemuroitten taa
sanat, kulut, ymmärtämättömiä masentaa
ja voima katoaa.
Joitakin sanat kantaa ja vahvistaa
rohkaisee matkalle kohti tulevaa.
Eihän näissä vielä mitään
kuin tarinain kuvausta vain
lupausta tulevain
Runoilijalle itselleen, ja kuulijain.
Aikahan on alussa vasta
matkalla muutosten aikoja
joss' voimia, valtoja uusia viel tarvita
ja yliluonnollisia apuja
joilla tulevia kantaa ja ruokkia.
Ole vain urhea.
 
Hmmm... Tulehan tänne, Kyyhkynen
sinulle pian jo uuden kysymyksen
jalkaasi kiertäen
ja matkaan taas laittaen.
 
 
23.02.2021
Sanalla on aikansa
Vaikea sanoa sanoja
kaikkia koskevia
sillä, maailma kaikkineen
on niin avara
ja toisten arki
on toisille tuntematon
ja toisten hätä
on toisille viel huomaamaton.
 
On jokaisella omansa elämä
ja elon hetkensä.
Toisella kaikki hyvin, ei puutetta mistään
eikä maailman tapahtumat hetkauta lain
ja toinen toisaalla
kaiken ajallisen taakan kantaakseen sai.
Yksi sana yhdelle
on aivan vieras toiselle
ja toisen kipu, hätä
on tuntematon toiselle.
Sano tässä sitten sana
joka osuva ois molemmille.
Vaan, ei vika ole sanan, se olla voi oikea
kaikkeen vaikuttaa vain kuulijan asema.
Aseman muuttuessa
se ennen osumaton sana
	onkin yllättäen osuva
kun ennen hädästä tuntematon
	saakin hädän tuntea.
 
Sana sanottu matkalla
voi koskettaa, tai olla koskematta
ei se tee sanasta valhetta
ellei se juuri sillä hetkellä kosketa.
Mut' yhtenä uutena aamuna
- maailma on niin muuttuva -
ja muuttui maailma
tuli sanoista kiertävistä koskettamattomista
yllättäen koskettavia.
Siksi, ei yksikään muistiin piirretty sananen ole turha
olkoon suuri, tai vaik kuinka pienoinen
matkallaan maailmassa kulkien
voi yhtäkkiä ollakin suuri
kuulijan syliinsä sulkien.
Joten, ei kannata väheksyä sanoja
	ei sanojen määrää
	ei sanoista yhtäkään
sillä, koskaan ei voi tietää niiden tehtävää
... tänään, tai huomenna
tai vaikka sadan vuoden takana
se vaik yksi ainoa sananen
		jossa on sanan voima
voi olla kuulijaa koskettava
elonsa hetkessä auttava ja kantava
voimaa ja uskoa antava
- avautuu vaik elämälle uusi unelma.
 
 
27.02.2021
Valheen voimasta
Yhden ihmisen valhe
voi muuttaa toisen koko elämän
- tuhota sen
tai ohjata aivan toisille urilla
vaik elon todellisille tehtäville.
Vain yhden ihmisen valhe
vaik kateudesta, katkeruudesta kirvonnut
hyvän pahaksi muovannut
... tai pahan kautta joksikin hyväksi
tutkimattomiksi teiksi
elon merkittäviksi teoiksi.
 
 
24.-28.02.2021
Ajallisen suuria kysymyksiä     (Kysymys 2)
  Aatami Ajallinen miettii ajallisen suuria kysymyksiä:
Kun Aatami syntyi, oli maapallon väestö noin 2,5 miljardia ihmistä.
Tänään tuo määrä on hieman vaille 8 miljardia.
Hetken päästä jo 9, ja vuonna 2050 on arvioitu määräksi 10 miljardia.
Mihin nuo kaikki mahtuu ja johtaa, varsinkin jos mietitään 
väkirikkaita maita ja suuria voimakkaasti kasvavia suurkaupunkeja. 
Millä nuo suuret määrät ruokitaan ja juotetaan. 
Juomavesi nousee arvoon arvaamattomaan. 

Ja miten kehittyvät pakolaisvirrat.
Metsiä kaadetaan, jotta saadaan lisää viljelysmaata. 
Sademetsiä tuhotaan.
Miten käy ilman, jota ihminen ja elämä kaikkineen tarvitsee.
On suuria saasteiden määriä ja jäteongelmia.
Ilmakehä saastuu teollisuudesta ja kulutuksesta.
Ravinto vähenee ja huononee, ihmiset heikkenee.
On lääkkeiden monenlaisia ongelmia.
Ja, loppuuhan nuo hiilet ja öljytkin aikanaan.
Ja mitä kaikkea vielä onkaan... 
Niin, ja erilaiset säteilyt lisääntyy, niistä uusia ongelmia.
Erilaiset pelot ja stressit lisääntyvät
nekin ihmistä kuluttaa ja heikentää.
 
Ja sitten ilmaantui jokin virus maata puolustamaan, 
ehkä väkiluvun suurta kasvua rajoittamaan, 
ja maapalloa uhkaavaa tuhoa vastustamaan.
Ja sitten ihminen keksii rokotuksia 
tuota Maan puolustusta jarruttamaan,
jotta kaikki ihmiskunnalle vaarallinen kehitys 
voisi vain jatkua ja jatkua.
- Vai, liekö sillä sittenkin muita aivoituksia.
Kaikenlaisia ajatuksia nyt Aatamin päässä.
Mikä ois oikeaa, mikä väärää.
Ja pieni Suomi suuressa kuvassa, kuin oma saari
vaan, ei kuitenkaan kaukana mantereen rannasta.
 
Ja sitten koitti taas päivä (25.2.2021)
ett' luvassa uusia suuria rajoituksia ja sulkuja
ja vakavia vetoomuksia koko kansalle.
Luvataan "Valoa tunnelin päässä"
ja "Loppusuoran alkamista, koitetaan kestää".
Oli vuosipäivä 26.2.2021 ensimmäisen 
K-sairastapauksen ilmaantumisesta.

Samaan aikaan alkoi myös Kapteenin oudot vaivat. 
Ihmeellinen sattuma. Ei kuitenkaan kyseinen vaiva, 
vaan jokin Kapteenin ihan ikioma.
Molemmilla nyt "valoa tunnelin päässä". 
Kapteenilla tosin jo kirkkaana.
Mikä ois nyt tärkeätä, miettii Aatami Ajallinen,
mikä ois oikeata tekoa?
28.02.2021
Ajassa suuria kysymyksiä, joita Aatami Ajallinen
on miettinyt jo usean päivän ajan.
Hmmm ... miten selvitä niistä
merkittävistä, kasvavista ongelmista
joka päivä pahemmiksi muuttuvista
ja toinen toisiinsa vaikuttavista
... eikä yksikään ole enää
ihmisvoimin torjuttavissa.
Siis, mitä tehdä, hän huokaa,
millä teoilla tulevan turvaa nyt ajallisille, 
ja tuleville ihmiskunnassa kasvaville
ja uusille viel jälkeemme tuleville.
Olisiko jostain saatavissa 
kysymyksiin viisaita vastauksia;
mitä tehdä, miten varautua
miten vastustaa tulevia raskaita
- vaik elo vielä monin tavoin kaunista
mutta ... silti kiivaasti muuttuvaista.
Ja kaikki ihmisten itsensä toimesta
omien tekojen seurausta
... ei mitään yllättävää
eikä kuin yliluonnollista.
Miten pukea kysymyksiksi
mitä toivoa vastauksiksi?
Tekojen listaako, vaiko tulevan kuvaa
jolla ajallista hetkeä lohduttaa.
Onko jotain viisautta
jolla ihmiskuntaa pelastaa
tulevien uhkista vapauttaa?
Ja, kysyäkö vain yhtä asiaa kerrallaan
vai, niputtaako kaikki yhdeksi kysymykseksi?
Aatami jatkaa.
Vai, lähetänkö vain tämän koko pohdiskeluni
josta kyllä ilmenee ajallinen huoleni?
Siis, mikä olisi nyt tärkeätä ja oikeata tekoa?
Aatami viel uudelleen kiteyttää
ja päättää, että taidan kyllä "postittaa" tuon koko pohdintoni
- kaipa tuo Kyyhky sen vielä jaksaa perille lennättää.
Ja niin tapahtui. Aatami kirjoitti kaiken puhtaaksi
pyöritti pieneksi rullaksi ja kiinnitti sen valkeaksi muuttuneen
Kyyhkyn koipeen, ja ohjasi sen sitten hellästi matkaan.
Ja, niin kauan vilkutti toisen perään
kun vielä pisteen pystyi taivaalla näkemään.
Sitten vain vastausta odottamaan...
 
 
28.02.2021
Ja saapui kyyhky laivalle
laskeutui kaiteelle ja odotti
ett' joku hänet taakastaan vapauttaisi.
-Jospa minä sittenkin vielä tuon ottaisin, kuuluu ääni,
aika monimutkaiseksi sen jo edeltä aavistin.
 
Vastauksen moninaisuutta     (vastaus 2)
-Niin, kysyjä Ajallinen ...
     "mikä ois nyt tärkeätä, ja oikeata tekoa", sinä kysyt.

Siinä sitä onkin taas kysymystä, johon vastaan sinulle nyt näin.
Kaikki on samaa kokonaisuutta
ei yksittäistä yksikään, mi Maata nyt rasittaa
kaikki toinen toistaan koskettaa
Maata muuttaa, ja muovaa eloa sen
ja elämää nyt ajallisen ihmisen.
Muutos on pakollinen kokonaisuuden tähden
Maan pelastuksen tähden
ihmissuvun tähden
ihmistulevaisuuden tähden.
Maa on hätää kärsimässä
   elinolot vähenemässä
      tarpeelliset loppumassa
         kaunis luonto katoamassa
ihminen valtaamassa, sotkemassa, hajottamassa
kuluttumassa kaiken loppuun
ja silti vain pyrkii pelastamaan
tuon vanhan tuhoavan rakenteen
ja yrittää turvata tulevaa
jossa ei ole enää mitään unelmaa nykyisellä tavalla
vähin eri kuolevalla
kaiken hyvän kadottavalla.
Jatko on mahdollista vain muutoksella
ja kuin uudelleen alusta aloittamalla
kauneuden ja elämän arvot uusiksi asettamalla
sit vasta jatkamalla, kuin uudella ulottumalla
unelmalla kohti tulevia.
Ja, mitä pahaa siinä, 
jos Maa palautetaan arvoonsa, kauneuteensa
mahdollisuuteensa elämää tarjota, ja sitä jatkaa.
Eikö pelastuminen nytkin juuri ole kaikkien unelma
- ja samaan aikaan pelko, ett' kaikki on katoava.
Unelma toteutuu ... eikä kaikki katoa
mut ihminen itse ei enää voi olla kaiken takana
sillä, ihminen tuottaa vain tuhoa
kasvattaen yhä vain tuhoavaa kulutusta.
Ja kaikki nykyiset pelastustoimet 
ovat yhä vain raskaammat
kun yritetään turvata katoavan mahdotonta.
Ja kuin viel suuri vimma kahmia
ahnehtia katoavasta katoavaa varallisuutta
ja yhä vain enemmän omistaa katoavaa
ja rakentaa tulevaa, joka ois edelleen 
vain sitä samaa vanhaa unelmaa.
Toisaalta valitettavaa, 
vaan, näin ei voi enää jatkaa
kaikki kaikkia koskettaa
vaik monilla ei muutokseen olekaan osaa eikä arpaa.
Mut' samaa Palloa
   samaa väkeä
      samaa maata
         samaa vettä ja ruokaa
            samaa ilmaa.
Yksi jossain kaukana on kuin syyllisempi toista
ja toinen toisaalla ei edes tunne toista.
Toisen elämä vielä niin suurenmoista
ja toiselle jossain ei edes aurinko enää loista.
Toisella kaikkea hyvää viel yllin kyllin
toisella puutetta kaikesta
	ruuasta ja vedestä raikkaasta.
Toisella terveyttä ja kaikkea hyvää
toisella vaivat, sairaudet, puutokset
	ylen aikaa kehoa jäytää.
Toisella iloa onnea aamusta iltaan
ja viel yöllisen turvaa
toisella jossain pelon, murheen ja puutteen taakkaa
joka ei anna hetken rauhaa.
Toiselle muutos vois olla kuin onni ja autuus
toiselle muutos kuin suuri pahuus.
Toiselta viedään paha pois
toinen ei hyvästään millään luopua vois.
Tuota kuvaa katsellessa
vaikea tietää, mitä toivoa
muutosta, vaiko nykyisen menon jatkoa
joka toiselle kuin pelkkää kauhua
ja toiselle elämän suurta armoa.
 
Kuka osaisi tätä kaikkea hallita
oisko jotain tasajakoa
jotta kaikilla ois kaikkea tarpeellista.
Mutta, tuokaan ei Palloa pelasta
kasvattaisi vain kulutusta ja ahneutta
eikä Pallolla pian riitä mahdollisuuksia
kaikista huolehtia.
Ja, vaikka viel hetken se olisikin mahdollista
niin, onko ihmiskunnalla halua jakaa tasa-arvoa.
Tuo edellyttää ihmiskunnan muutosta ja uutta kuntaa
joka toinen toistaan kantaa ja toiselle omastaan jakaa.
Tuossa vain muutamia piirtoja
kuin ohuita viiltoja tilannetta kuvata
ja jokaisen viillon alta
paljastuu ajallisen maailman todellisuutta.