Ja nous' Runoilija pöytänsä takaa
selkänsä suori
viittansa, vaippansa asetteli
avasi suunsa ja ilmoitti: 
	-"On aika!
	esille nousta ja paljastaa
	tarkoitusta ja tätä matkaa...
 
Jo aiemmin (Homeroksessa) pohdiskeli Runoilija tulevia
vaikkei viel' silloin tiennyt 
tulevansa kuvia.
Ovat tässä alla - ennen Runoilijan alkua.
 
28.11.2018
Vaikeita termejä
   
-Sisäisiä / ulkoisia
alempia / ylempiä
ihastusta / rakkautta
syvän sisäisen rakkautta
ulkoisen / sisäisen vaivoja, sairauksia.
Ihmisen kuin kahtia jakoa;
ulkoista / sisäistä, kaukaista
on ulottumia ja ulottumien takaisia
maailmaa / maailman kaikkeutta
ja kaikkeuden takaisia.
On tunnettuja ja tuntemattomia
kuvitelmia ja kuvitelmien takaisia
kuvittelemattomia suuruuksia
salattuja ja salaisuuksien takaisia.
On sanoja, ja sanojen takaisia maailmoita
on ihmisen ulottumia
ja ihmisen ulottumien takaisia maailmoita.
On elämä ja elämän takainen
mennyt, oleva, ja tuleva
ja se mihin kaikki kuin aina päätyy
- se suuri tuntematon unelma.
Näin pohdiskeli Runoilija
kirjoittamiaan sanoja ja maailmoita
tiloja ja paikkoja
ihmisille monesti niin outoja
- unia.
  #
 
 
18.12.2018
Säveliä, lauluja, sanoja
(Lähti liikkeelle Kassu Halosesta:
säveltäjä laulujen, sanojen
kuulee kaiken, mielen hiljaisen
kuin takaa tähtien
unien, ulottumien.)
   
-Ei sanat, sävelet, tästä maasta
vaik maahan laskeneet
ajallisen korvan, mielen, kuunnelleen
nauttineen.
Sanojen, sävelten
ideoiden, ajatusten
keksintöjen suurten ja pienten
- takaa ihmismielten
sieltä tulevat ajalliseen
  kasvuun, kehitykseen
   ihmisrodun eteenpäin viemiseen
                               tavalla tai toisella
pienin askelin
tai jollain suurenmoisella.
Eikä ihminen itse aina edes tiedosta
millaisesta lahjasta voi olla kyse
eikä sen kantavuuden laajuudesta;
  miten elää se matkalla
    millaisiin mittoihin voi siivet saada
      mitä kaikkea hyvässä
- ja mihin kaikkeen pahaan viel saattaakaan taipua;
  rahaan, valtaan
    vaik sotaan, surmaan.
Kaunis laulu - sotalauluksi
kaunis sävel - marssiksi tantereille
kauniit sanat - julistukseksi toistansa vastaan
... ihminen kuin välitti vain
suunnan arvokkaan, tai raskaan.
Ei kädessä ihmisen ole käsi luovuuden
- tuli vain ... sen kauniiksi luuli, ja olikin
matkalla muuntui, kauniskin
viel pahemmaksi pahakin.
Millä arvo arvaamaton
  millä mielen liike
    käsky kohtalon...
Salattu on tullessansa
  ellei suora toimenansa
    salat aukeavat ajallansa
      toteuttavat tahtoansa.
Surrako niitä?

Yksi yhdelle, sana, sävel
  toiselle toinen, keksintö julma
    kolmannelle apu julmuuteen
jollekin vastaisku vainoamiseen.
Ohjattu on ihminen ylempien voimien
kautta sotien, kauhujen
ja hiljaisten kasvuhetkien.
Kuka keksi kulkea tien
kuka keksi suunnan suuruuksien
alun pienten sormien, ajatusten
joka suureksi muuttui, ja kaiken muutti
jopa vaik koko maailman kadotti
- ja keksijä raukka
tietämättömänä iloitsi ja kiitti.
Ihmisen osa ... niin, itsekö tiensä piirtää
ajat aikaan uuteen siirtää.
Hänenkö itsensä kädessä
on elonsa tehtävä
kansainsa kohtalo
tulevainsa määrä.
Tuo ihmisen suuruuden ajatus ... on väärä.
Näkisittepä vain
parvet ylempien ohjaajain.
Ja piirretty on jo tulevain suunnat ja tiet
ihmisten kätten kautta
ihmiskuntaa sinne vie.
Kuka vie?

Niin, kellä valta maailman
yli suurienkin valtain.
Kellä ohjaus päättäjäin, johtajain
  kuka kuljetti elonsa tien
    kuka valmisti, paikallensa asetti ja voiman antoi
      kuka tulevan asiat voimallansa eteen kantoi
- suunnat kaikille antoi.
Niin, ihminenkö itse?
Eei, ... ei ihminen, vaik kuinka viisas olisi hän
suorittaa vain annetun tehtävän
kuin itse juuri ois keksinyt sen.
Ei näe hän kulkuja kokonaisuuksien
ei suunnitelmia tulevien.
Kuin taistella voi hän tutkaimia vastaan
elää hän ainoastaan
ja toteuttaa suurta suunnitelmaa
jonka määrää ei tiedä kukaan
... jokainen ihminen on 
vain päässyt siihen kohdallansa mukaan.
Ja toisen tehtävä on seassa pieni
toisella suuri.
Toinen antaa pienen kipinän
joka suureksi roihuksi
muutoksen tuuleksi, myrskyksi.
- Jonkun ilo myrkyksi.
Ja yksi ain suureksi
pääksikin kuin kaikkien puolesta
- ja toinen jo jossain vastaan.
Sodat, rauhat, kehityksiksi ainoastaan.
Ja onneksi ... on ihmiselo niin lyhyt
vain hetken hän jaksaa
oman määränsä ainoastaan.
Ja nyt sinä kysyt,
mikä suurta, mikä tavoiteltavaa;
  saada sanoja, säveliä
    koskettaa iloja, suruja.
Kirjoita sinä vain suuria
tulevia, unelmia.
Vaan, mikä on ... se unelma, ja kenen.
Kuka sanoo sen.
Kuka ymmärtää vois aivoituksia suuruuden
määränpäitä tulevien
sisältöjä todellisten kaukaisten unelmien.
  #
 
 
19.12.2018
Ajallinen, yks rahtunen
   
Katsos, ihmistä kiinnostaa pinta
ajallisen elon hetki
ja elämän arjen hinta
- hieman tulevakin, jokin pieni unelmakin -
ja menneitten ajallisten tiet
mihin suuntaan elämääsi tänään viet.
Vaan, todella kaukaiset eteen ja taa
ylhäiset hän mielestään karkottaa
ihmisen perusjuuret, synnyt suuret
ja tulevien uudet ulottuvuuden.
Vaikeita sanoja tajuta
vaikea kiinnostua, kun ovat niin kaukana
mutta, ne ovat kaiken perustuksia;
- mistä, missä nyt, minne?
Noilla vastauksilla päästään kaiken perustuksille;
  kysymyksille
    vastauksille
      tarkoituksille tulevien, menneitten
        todellisille unelmille
- ylempien unelmille.
Ajallinen on vain yks rahtunen kaiken saatossa
menneitten, olevien, tulevien, ketjussa.
Vaik ois kuinka kaukaista eteen ja taa
se vain pientä hetkeä edustaa 
  kaikkeudessa
    ihmisvirran elossa
      ja vaik polvien kierrossa.
Mikä on vaik miljoona vuotta iankaikkisuudessa;
yks napsaus vain
se tuli, se meni
ihminen siin' napsauksen välissä hetkensä eli.
Täss' piirretty on kaari
jostakin jonnekin, yks kaari suuren kaaren alla
  ja kaaria on kaikkialla
    tämän taivaan alla
      ja taivaitten taivailla
mailla ja merillä
  alemmilla ja ylemmillä
    ja tuntemattomien ulottumilla.
Ja mikä on ihminen tuon yhden kaaren alla;
sotii, tappelee, kiivailee, kaikkialla
hamuaa kaikkea kaikesta
etsii jotain iankaikkista onnea ja autuutta

lupaa toinen toiselleen mahdottomia
olemattomia totuuksia
ahneutta, taivaspaikkoja ajassa ja ajan takana
- ees tuntematta huomista ja sen vaaroja -
ihmisen todellista julmuutta, raakuutta:
-Mulle, mulle! Minulle kaikki! 
Ja jos jotain vaik sinulle, viel enemmän siitäkin minulle.
Tää korutont' on kertomaa
hetkeä, ja tulevaa
kuka katsoa uskaltaa
tulevaa ja ylemmän tason unelmaa.
Sillä, unelma alhainen on ajallinen
unelma ylhäinen on iankaikkinen.
Ja onko niillä mitään tekoa keskenään... Ei ole!
Vaik ihminen itsessään tulevia piirtelee
viihteeksi siirtelee
niillä tuleviaan turvailee valheiden taa
- ajallisten unelmaa.
Se kaikki on katoavaa.
  #
 
 
19.12.2018
Runoilijan huokaus
   
-Miks' piirtelen minä esille tällaista maailmaa
olevan - ja tulevan jotain tuntematonta unelmaa
joka ei unelmaa ihmisen ole lain
- minä vain tällaisia kuvia, sanoja sain.
   
-Tarkoituksensa kaikella
  suurempia avata
    ei vain ajallisen, ajallisen, ajallisen kuvia
      vaan, takaisia totuuksia, tuntemattomia
aina, ja iankaikkista.
Vain sanoja:
Aina, mitä se on.
Iankaikkista, mitä se on...
vailla alkua ja loppua
- voi ihmisten suuria ajatuksia
kuviteltuja kuvitelmia
etsii kaikkeutta ajallisten kuvista
... kuin huvista.
Ja vaik kuinka kauas hän ajassaan menisi eteen, taa
avaruudessaan matkustaa
on se kaikki vain ajallisen näkyvää ulottumaa.
Ja sen takana vasta
avautuu arvokasta.
Vaan, onko se sen kaukaisuuden takana vasta
- vaiko ihan jalkain juuressa?
Etsi sitä, oi ihminen
etsi tuohon vastausta.
  #
 
Ja Runoilija viel jatkaa huokailuaan...
   
-Vaan, miksi tällaisia kirjoitan
miksen vain sanoja kauniita
viihdyttäviä lauluja
... vaik' taloudellisia arvoja
nyt vain näitä, kuin raskaita kaukaisia
kaukaisten kaukaisia
tuntemattomia suuruuksia
tulevia - ja olevia
jotkut kuin kauhukuvia
ei kauneutta lupaavia.
Ja jo taas toisessa hetkessä 
oman eloni tilaa ja kaipausta, rakkautta
- ja taas kaiken katoavaisuutta.
   
-Arvonsa näillä - suurempi kuin kauniilla
hetken kantavilla.
Joku laulu kauankin soi
suloisia mieleen toi
muistoja, hetken hurmia
elon ajallisen iloja, nautintoja
- paikkansa niilläkin.
Ei kaikkien tarvitse kaukaisia
tulevia, olevia, käsittää
ei niistä mitään ymmärtää.
Vaan, sanat kauas kantavat
viisautta, voimaa antavat
kantavat kauemmas kuin ajallisten laulut, sävelet
- vaikkakin, talteen kaikki
ei katoa niistä yksikään
... ovat ihmiselämää.
Mutta, tulee aika
ett' enemmän tulee kaikesta ymmärtää
mikä oikeasti on kestävää
ja miks' aika on vain aika, hetken kestävää
miks' suuremmat kuvat on tärkeää.
 
21.12.2018
   
-Miksi kaikesta tulee enemmän ymmärtää?
   
-Kun ajallisen loppu hämärtää
yksilön ja yhteisen
mikä vastaus on tulevien
mikä unien, tulevien unelmien
kun huomaa ihminen
ett' kaikki ei olekaan tässä näkyvässä
eikä vastauksia suuriin kysymyksiin löydykään näkyvästä;
  ei syvältä sisältä
    ei ytimistä
      ei takaa galaksien
        eikä galaksien takaisten takaisen
tuhansien, miljoonien valovuosien
ajallisten näkymien, vaik kuinka kaukaisten.
Ne kaikki kuitenkin vain silmin nähtävien ulottumien.
Ja, kun totuus kaukaisten
on takana silmin näkyvien
tilassa näkymättömien
... jotka eivät näkymättömiä ole lain
ainoastaan silmin vajavain.
Ja siksi, min luullaan kuin kaukana olevain
ovatkin lähellä
aivan vierellä, ajattoman tilassa
jossa avautuu uusi maailma
jonka osallisia me kaikki olemme tavalla tai toisella
unohduksella ja tulevalla.
Ja vain tällä ajallisella osalla
olemme kuin rajallisen vankeja
jotka kaipaavat vapautta
ja etsivät jotain tuntematonta kotia.
  #
 
 
02.01.2019  - alkoi uusi aika, Runoilija
Ja tapahtui kummia
Ja tapahtui kummia
kasvoi, muuttui ... jotain uusia ajatuksia,
	 tulevien kuvia
voimallisia ylemmän unelmia
- ei ajallisen, vaik' siihen voimallisesti liittyen
vaikuttaen, sitä muuttaen 

- hieman ehkä pelottaen
vaikkei sille mitään voi
ihminen itse tulevansa eteen toi.

Ja sinne on vain matkattava
aiheutetut itse kohdattava ja niistä opittava
tulevat taisteltava, kasvettava
tuli eteen mitä tuli...
 
Homeros kaiken ol' alkuna sanojen virralle
uusille pulppuaville, esille tuleville
kuin kaukaisten takaisille
... sillä historiansa on kaukana siellä
jo matkatun elon tiellä.

Ja hengessä mennään nyt Homeroksen
vaik' hän onkin vain kuin nimenä sen
voimien ylempien
henki on suurempi, ohjaaja kaikkien
menneitten, olevien, tulevien elon tapahtumien
niihin vaikuttaen, mukana kulkien
ihmiset kuin syliinsä sulkien...
 
Myös Näkijä
ehti jo esille tuoda tulevien piirtoja
elämän ja ajallisen siirtoja ihmistä liikuttavia
... kuin pohjustusta kaikelle
min runoilija tuo enemmin esille.
 
Alkemistikin jo rakensi kuvaa ihmisen
syvällisen, monipuolisen kokonaisuuden
olemuksen ikuisen
ja ajallisen auttamisen mahdollisuuden
niin ajassa, kuin ajallisen takana
ulommissa ulottumissa
ihmiselle viel' tuntemattomissa.
Ja kaikki jatkuu nyt Runoilijassa
Homeros sen yhtenä voimana
ja kaikki muutkin siin' rinnalla
yhden ja ainoan muodossa
- Runoilijan viitan alla.
Ja matka jatkuu... tai, kuin alkaa ...
28#
 
28.12.2018
Mikä on tää Runoilija
-Ei muotoja, tapoja ... vaan, sisältöjä
ajatuksia rakentavia, lohduttavia
kauas katsovia, kantavia
- sanojen voimia.
Ei vain ajallisen hehkutuksia
mitään sanomattomia, lupaamattomia
... vain ajallisen katoavia kuvia.
Vaan, oikea runoilija kuuntelee suuria
näkee tulevia
ymmärtää olevia, katoavia
etsii katoamattomia, ja niillä lohduttaa kuulevia
rakentaa kestäviä unelmia.
Elää sanoissaan jo tulevia
sillä, menneet on menneitä, eivät enää kanna
eivät voimia tuleviin anna
... vaik' kuinka viisaita olisivat.
Ei ihmistä menneillä tueta
vaan, tulevien kuvilla
oikeilla unelmilla, jotka ovat tosia
maailmaa muuttavia ja tulevia tuntevia
- uskoo ken jaksaa, ja saa
hänelle ymmärrystä avartaa.
Ei huolissaan kannata runoilijan olla
sanojensa suoruudesta
salaisuuksista, tuntemattomuuksista
sillä, ajallaan vasta avautuvat
ovat arvokasta
sinne asti säilyvät salattuina
vain harvojen nähdä ja kuulla
... ylempien puhetta.
   Sillä, ei Runoilija puhu omia
   vaan, toisten, kaukaisten sanoja
   jotka eivät ole ajallisia
   vaan, ajallisen takaisia

... ja niistä voidaan, ja saa
olla eri mieltä
ennen kuin aika sanat, sisällöt, avaa.
Ihmisten mieliin ei Runoilija etsi
ajallisen etuun, ei kunniaan
vaan, rakentaa yksin tulevaan
vaik' sanat ajallisista ponnistaa.

... Sehän on se, miss' aina elämme
ja sen päälle rakennamme tulevamme
muu kaikki jo mennyttä, elettyä
vaikuttamatta enää menneitten teihin
ja heihin, jotka jo menneet on
toteuttaneet omansa kohtalon.
Runoilija on virka kaukainen
vuos'tuhanten takainen
joss' oli hän kuin tietäjä iänikuinen
shamaani, näkijä, parantaja
lääkitsijä niin mielen kuin hengen
ajallisen vaivan
ja henkien tuntija, kuulija
esille manaaja, karkottaja
opettaja ennen muita
lääkitsi, ravitsi nälkäisiä suita sanojen voimalla
ja oli urhea
osasi taikoja monenlaisia
täytti ajallisten tarpeita tulevien lupauksilla.
Oli henki, ajallisen hengettömän keskellä
eli ylempien näkymillä
joss' kaikki oli nähtävinä;
   mennyt, hetki, ja tuleva
      ja ylempien suuri unelma.
Ja kaikki min kirjoitti, puhui
oli kuin salaisuuksia
jotka saattoivat olla kauniita
vaikkakin aikanansa vast' avautuvia saloja
hyviä, tai pahoja
... ihmisvoimin tulkitsemattomia
ajallansa ilmi tulevia.
Sellainen on Runoilija
hiljainen siellä taustalla, Kapteenin hytin nurkassa
jolla kuitenkin valta
suuria kuunnella ja puhua
olla kuin kanava sanojen, tekojen
ajassa, ja ajallisen takana.
Siin' on matkustaja
joka koko ajan ollut laivalla
kuunnellut, katsellut hiljaa ja muita ohjannut
muistiin muovannut kaiken
tulevia varten.
Ollut salaisesti kuin ohjauksessa onnetarten
ylempien voimien.
-Astu esiin, Runoilija!
Näytä kasvusi, tietosi, taitosi
min kaiken jo nyt matkallasi oppinut oot
koska, sinun kauttasihan kaikki on näkyville tullut
muut kaikki kuin vain apulaisia olleet on sun
moninaisen kasvun.
Ja nous' Runoilija pöytänsä takaa
selkänsä suori
viittansa, vaippansa asetteli
avasi suunsa ja ilmoitti: 
    -"On aika!
    esille nousta ja paljastaa
    tarkoitusta ja tätä matkaa
    ja hahmoja sen
    jotka osia ovat Runoilijan kokonaisuuden."
Ja hän itse kuin ylinnä täss' matkassa ollut on
muiden osa ollut palvelun.
Ja se matkan kuin vaatimaton, hiljainen
nous' esille nyt oman paikkansa vaatien
sanoen: 
    -Olen Runoilija ylempien
    en ajallisten voimien, vaan, tulevien
    ja henki matkan hahmojen
    niille vain tehtäviä pukien ja vastuuta jakaen
    helpommin ymmärtäen.
Vaan, nyt ... vedämme takaisin kuin yhteen kaikki
ja jää jäljelle taas vain yksi...
yksi sana, yksi suu
kun matka taas tavallansa uudistuu.
Ei katoa hahmoista yksikään
kulkevat he vierellään Runoilijan viittansa alla
ovat paikallansa kaikkialla
miss' kulkevi nyt Runoilija matkallansa.
Ja sanottavat sanovat he Runoilijan kautta
sillä, hän on nyt yksi ja ainoa.
Hän ... on se Runoilija kaikilla voimilla
jotka rinnallaan kasvaneet on
ja jotka viel' kasvavat
- matka kuin loppumaton.
   
-No, entäs mä-nys-sitte? kuuluu kannelta
vähän huolestunut Förstin huokaus.

-Niin, Försti, sinä ain uskollinen ajallisen matkalainen
Runoilijan ystävä ikuinen, ja rinnalla kulkija
sinun paikkasi on edelleen siinä rinnalla
olla se kuin ajallisen sisäinen ääni
sinä ymmärrät tehtävääni.
-Aii ... ymmärrävv-vai?
Jaano ... noniin-no ... kylhä-mä-ny-oon ... aina ... vähä...
-Ja matka jatkuu, vaik muoto taas vähän muuttuu...
-Entäss ... tää .. ratti?
- ... Se on ruori.
-No niihä-mä sanoin ... mitäs mä tälle ... ruo...ruo...
-...ruorille ... ohjaile edelleen toistaiseksi
katsotaan miten matka jatkuu.
-No niin-no ... tottakai tottakai ... kröhöm kröhöm...
  #
 
 
15.01.2019
Hauskuuttaa vaiko parantaa
Jatkoa yllä olevaan Runoilijaan
-Mikä piirre noista ois viihdyttävä
	hetken iloa antava
mikä piirre lohduttava
	mieltä vapauttava.
Oisko Runoilijan tehtävä vain hauskuuttava
vaiko enemmän elossa kantava
  kuin solmuja avaava
    kuulijaa kunnioittava, auttava
      elonsa matkalla.
Kuin kaksi puolta
vaik molemmilla paikkansa;
hetken iloa vs. elossa kantava
hetkeksi murheet unohtava vs.
	murheista vapauttava.
Kaksi eri virkaa
vai, voiko olla vaik molempia.
Tehtävä vaikea
olla molempia samalla ajalla
olisiko silloin uskottava, jos
   hauska, ja vakava
   hetkeksi unohtava, tai parantava.
Ja sanojen ulottuma;
kuin pinnassa naurattava - pian unohtava
vs. syvälle koskettava - vaik ikuisesti vaikuttava.
Tällä laivalla, tällä matkalla
  on syvempiä tavoitteita
    kulkea oikeasti rinnalla
      olla koskettava
        sanoilla, teoilla vapauttava, parantava
- kuulijaa rakastava
ei vain pinnalla naurattava
vaan, syvällä sisällä
miss' on todellista kaipuuta etsiä, tuntea
jotain totuutta, joll' ois oikeaa koskettavuutta
parannusta elon haavoista
ja voimaa ... olla rohkea.
On runoilijoita, kuin monen tasoisia
ja monilla tasoilla vaikuttavia;
  on hauskuuttavia
    on tanssittavia
      on lohduttavia
        on parantavia
ja kullakin ain paikkansa auringon alla
elonsa matkalla. 
Tämän laivan Runoilija
kulkee monilla tasoilla;
  alemmilla 
	ja ylemmillä
  ajallisilla
	ja ajallisen takaisilla
  hetkellisillä
	ja kaukaisilla
  menneillä
	ja tulevilla
- unelmilla.
Ja näin rakentuu tämä yhteinen matka;
  ajallisilla, ja ajan takaisilla ylemmillä
      ja unelmilla kaukaisilla
  ajallisissa kantavilla
      ja ajattomiin voimaa ja viisautta antavilla
-  elämän elävillä sanoilla.
 
 
 
30.12.2018
Yksi sana, yksi suu
-Mitä vaikuttaa tämä "yksi sana, yksi suu"?
Mikä tarinassa muuttuu? kyselee Kapteeni
joka kuin vastuussa on laivansa matkasta.
  
-Eihän täältä kukaan poistu
kullakin edelleen paikkansa ja yhteinen matkansa
kasvaa ja kuunnella
tulevien lupauksia.
Vaan, nyt vastaa ja kuunnella kuin yksi, ja sanoa
ei kaikkien huudella
vaan, ilman raja-aitoja kuvata tulevia ja tapahtumia
joilla kuitenkin yhteisiä vaikutuksia.
Ja sulautuvat toisiinsa
muodostaen laaja-alaisia kokonaisuuksia
joita helpompi kuunnella
eikä vaik' kuin tulkita, ett' kyse olisi
vain osasta kokonaisuutta.
Sillä, kaikki vaikuttaa kaikessa
eikä irrallisia ole yksikään
kaikki kulkee yhdessään
kuin käsi kädessään.
Yksi muutos yhtäällä
on jo vaikuttamassa toisaalla
ja ettei syntyisi kuvaa
ett' vaikutus ois vain omassa osassaan.
Sillä, yksi pallo, yksi kansa
yksi elämä, yksi maa
eikä millään oikeasti ole erillistä rajaa
vaik' mailla rajoja olisikin;
   puheilla, valloilla
   rahoilla, ajatuksilla, uskoilla
sillä, kaikki on globaalia
... ja on paljon perhosvaikutuksia
vaik monesti kuin tuntemattomia
huomaamattomia.
Vaan, ilmi tulevat muutokset, unelmat
toinen toisiinsa vaikuttavat, vaik tahto ois toinen
hyvä voi kulkea, kuten myös mato, loinen.
Kokonaisuus on nyt yhteinen
eikä kukaan voi enää olla erillinen, ulkopuolinen;
  ei ees saari kaukainen
    ei viidakko syvä
      ei ees talous hyvä
sillä huonon vaikutus on syvä.
Ei pelotella kannata
mut' hyvä on tietää ja todeta
ett' "vanhaan hyvään" ei ole paluuta
- jos sellaista ees ollutkaan on
lintukotojen aika on mahdoton.
Hyvien lupaukset on yksittäisiä
jotain siellä, jotain tuolla
vaan, se ei muuta kokonaisuutta
jonka suunta on ihmiskunnalle julma;
  millä estät vallat ja voimat
    millä lisääntyvän ahneuden ja hädän
      muutoksen voiman
        ja suunnan mil' suuntansa on
miten korjaat kuin kohtalon.
Ei ole yhteispeliä
  ei yhteistä henkeä
    yhteistä näkyä, tahtoa, kuvaa
jokainen vain tavoittelee
	ja pyrkii turvaamaan omaa
vaik' vierellä
siin' heti ajallisen rajan takana
toinen jo kuoppaa kaivaa
ja toisin tavoin omaansa turvaa.
Ei ole yhteistä suunnitelmaa
on vain valtoja, jotka valtoja hamuaa.
Tämän takia ei ole mitään erillistä osaa
joka ei ois aina jotenkin kiinni toisessa
sen vaikutuksessa;
   hyvässä tai pahassa
      vallassa, ahneudessa
         omansa puolustuksessa
vaik taistelussa sen omansa puolesta
jolla vain nopeutetaan lopputulosta.
Sillä, yhteistä halua ei ole
on vain pakko politikoida
   ja turvata paikkoja, asemia
      voimia, valtoja valtojen takana
         joilla taas suuria valtoja ja varoja
kuin kaiken omistuksia.
Rakennelmat mahdottomia, viel kukoistavia
vaan, vähin erin luhistuvia.
Ne ovat niitä tulevia
murenevia ajallisia unelmia
johon tarvitaan nyt Runoilija
vailla rajoja ja valtoja
- jossa liikkua voi vapaana ja katsella
kuunnella kuin ylempien tahtoja ja kuvia.
Tämä ei ole enää huvia
piirrellä aikaa, ja tulevien kuvia
... monille jo tuttuja
vaan, viel salattuja.
Ja päättyi taas jakso noin nelikuukautinen
vihko vaaleanpunainen, ja alkaa uusi vihko
ja aika uusi polvinen
- toistoako menneitten.
  #
 
 
31.12.2018
Yksi Runoilijan tehtävä
Yksi Runoilijan tehtävä
on synnyttää kuolleesta elävä
nostaa ylös;
synkkyyteen vaipunut
masennuksiinsa, muistoihinsa
              elonsa ihanan unohtanut
kuin monttuun pudonnut
jonnekin upoksiin unohtunut.
  #
 
 
05.01.2019
Alku ja loppu
Kaikki lähtee aina yhdestä;
yhdestä ihmisestä
yhdestä ideasta, ajatuksesta
yhdestä vaik pienestä alusta
yhdestä kosketuksesta, tapaamisesta
yhdestä katseesta, sanasta
yhdestä lupauksesta
yhdestä pahasta teosta
yhdestä rumasta sanasta
yhdestä kiivaasta katseesta
yhdestä suudelmasta
yhdestä rakkauden osoituksesta
yhdestä rakkaudesta
yhdestä pienestä taimesta,
jost' kasvaa voi suuri puu
josta tuleva rakentuu.
Alussa oli sana, sanotaan
  yksi ihminen
    yksi väärä valinta
      yksi synti, josta alkoi ja rakentui kaikki
- niin hyvä kuin paha.
Yksi uusi siemen, solu
yksi solun kuolema.
Aina on yksi ja ensimmäinen
on yksi ja viimeinen
on alku ... ja loppu
on alku - hoppu - ja loppu.
Sanotaan, ett' kaikella on elinkaari
ja elämä on täynnänsä niitä
elinkaarensa ihmisiä eri vaiheissa;
  joku alussa, toinen sen lopussa
    joku viel painaa siinä hopussa
ennen kuin on voimansa lopussa.
Tänään eletään yhden runoilijan elinkaaressa
ei alussa - ei lopussa
ei myöskään hopussa
sillä runoilijalla on aina aikansa olla rohkea
ja olla paikalla.
Ja nyt, tänään tässä
jonkin uuden edessä
sen alussa, kuin jonkin lupauksessa
pienessä, tai ties vaikka kuinka suuressa
jonkin tulevaisuuden alussa
sen ensi hetkessä.
  #
 
 
06.01.2019	00.20-
Suuri salaisuus
Suuri salaisuus
on vertauskuvien maailma
... jos kyseessä hengellinen ulottuma
sillä, ajallisen kuvat, mit' esille piirretty on
vain merkkejä ovat toteutuvan kohtalon.
Merkkien matkiminen enää, on tarpeeton
ennustettu jo tullut on - eikä tule toista.
Ja jos tapahtuukin jotain samanmoista
puhutaan mielen voimista
tai ylemmän ulottuman tahdoista
ajallisen tiloihin puuttua
- muuten ei ois se mahdollista.
Tulee vain olla tarkkana
onko teko tarpeen, vaiko vaik' vahingollista
poistaen ohjausta, opetusta
tai liian aikaista vapautusta
jolloin oppi, kokemus, jää saamatta
ihminen kasvamatta.
 -
Mutta, tuo asia on laaja-alaista
ja aikaan muuttuvaista.
Liian paljon on viel hengellistä ohjausta
joka estää totuutta tuntemasta.
Se kuin varjona kulkee mukana kaikessa
antaen vääränlaista ohjausta.
Siis, ei aika tää
kulje enää menneitten mukaan
tätä kuin ei suostuisi näkemään kukaan
sillä, niin suuri on menneitten valta
tavat ja tottumukset, opetukset sen
silmän ajallisen totuudelta sulkien.
 -
Viisautta paljon on menneitten teillä
hengessä oppia, ei ajassa
olemme nyt ajassa uudessa
menneet on takana
kuin eri ulottuvuudessa.
Niissä riippumalla
on koko ajan tiedon, ajatuksen, kahnausta
kun sieltä kaukaa kuin etsitään kaikelle mallia
millainen elo ois oikea
vaik' se kaikki on jo niin kaukana
  ja aika on uusi
    ja kaikki on toisin.
Salaisuus tuohon on suuri.
Ja uskaltaako siihen ees puuttua
- moni voi suuttua
kun kosketaan elon perustusta.
Voiko sellainen elosta puuttua?

Vai, pitäisikö odottaa uutta sukua
jolla vasta mahdollista jatkaa uutta totuutta
joilla ei ole vanhoja taakkoja
joista tulisi irti taistella.
Joku kysyy: -Uskallatko sinä, Runoilija, uusiin kajota
vai, vieläkö tahdot vanhoihin turvata
ja elää niiden kanssa sovussa.
Joutuisit elämään kuin salassa
tietojen piilossa, kuitenkin ajassa
... ja ajan ehdoilla.
Runoilija vastaa: -Eikös tässä sitä varten olla matkalla
ett' esille tuodaan uutta ja totuutta, 
joka vasta mukanaan voi tuoda todellista vapautta
- itselle, ja muille
totuutta kaipaaville suille.
Joku jatkaa: -Oikein, 
vaan tie voi olla raskas ja taisteluinen
tai sit' piilotetun salainen;
puhua toista, tietää toista
miten olla siinä uskottava
kun molemmat ovat kuin salaista.
Se mennyt, mikä oikeasti on mennyt
se oleva, mikä on jo se tuleva
ja tuleva, joka on se todellinen unelma.
Ja aika, mikä nyt on oleva
on kuin menneen vankina rajoitettuna
ja täynnä sotia, vanhoista johtuvia.
Jos ymmärrettäisiin uusia
ei ois tarvetta taistella ja puolustella vanhoja
- joita ei kuitenkaan enää ole.
Eivät ole todellisia
vaan, nykyisin jo valhetta
vaikka monille niin kaunista
vaikkakin kuin ikuisten sotien aihetta.
Uusi toisi mukanaan sopua
ja vapautta vailla sotia
vaan, onko ihmiskunnassa siihen valmiutta
kun on niin paljon totuttuja tapoja
ja puolustettavia ajatuksia.
Tilanne on vaikea.
Ja jos julistat uutta totuutta
on vastaanotto pelkää julmuutta
ei ole minkäänlaista valmiutta
valheista luopua ja uskoa
jotain uutta suuntaa ja perustusta.
Ja siksi...
ei ole mitään muuta mahdollisuutta
kuin aloittaa taas alusta
- jos on tarve aloittaa jotain uutta
rakentaa uutta perustusta
ja sen päälle uutta rakennusta ja tulevaisuutta.
Ei uutta uskoa
vaan ajatusta, tietoa uudesta oikeasta
ja tulevan kuvasta
ja siitä oikeasta unelmasta
... joka siis ei ole se vanha
jonka varassa rakennetaan nyt olevaista
kaunista, ja niin sotaista ja eripuraista
uhoavaista ja kaiken tuhoavaista.
Siis, Runoilija...
uusiksi menee viel' kaikki.
Uusiksi sinulle itsellesi
uusiksi kaikille.
Vaan, ensiksi sinulle itsellesi, ja se riittää
aikanaan maailma uutta totuutta niittää.
Mutta, julistajan osa on julma
taisteltava on esille rakennuksen jokainen kulma.
Sillä, ei rakennus voi pysyä pystyssä
jos toinen kulma on vanha
ja toinen seisoo jo toisin
... miten tuon tilanteen muutoin kuvata voisin.
Uusi rakennus
uusi perusta ja uudet kulmat
poistuvat nyt ajallisen pulmat
jois' toinen koko ajan toista hajottaa.
Miten siinä voi uutta rakentaa
jos toinen kulma koko ajan
rakennusta musertaa.
Ja taas kerran, siksi ... on tarpeen
murskata koko rakennus palasiksi
ja rakentaa kokonaan uusi
kestävä ja luja - ja lujalle pohjalle
sillä, jos pohja on tukeva
on rakennuskin pysyvä uljaana
vailla kaatumisen, sortumisen uhkia.
Tässä tarvitaan ... se Runoilija
johon edellä ollut on viittausta.
Joten ... otatko?
Onko lujuutta ja uskoa
luottamusta jatkaa lupausta
ja sen tuntemista?
Mieti hetki rauhassa...
vaan, pian jo ollaan kaukana
ajallisen ulottumasta...
siis, sanoissa, ei kehossa vielä
ajassa aikasi vietä
ja tiedä sellaista, mit' ei tiedä monet
vaik' joukossa jo kasvavatkin uudet
tulevien suuret.
(vrt. Jeesus: -"Tässä seisovien joukossa
on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa
ennen kuin näkevät..." Mk 9:1)
  #
 
 
07.01.2019
Suurempien vallassa
Ei aikoja
ei hetkiä, ei merkkejä
vaan, kulkuja elon tapahtumien
kulkuja kuljetuksien
siit' pois jo pyyhitty ihminen
ihmisen osa toteutumisen.
Vaan, suurempien vallassa jo 
kaikki eteneminen on
ihmisen osa kuin toteutuvan kohtalon.
Kaikki kulkeneet rataansa
ihminen vain toteuttanut matkaansa
kuin suuremman ohjauksessa.
Sillä, jos kaikki ois kädessä ihmisen
toisin kulkisi tie kehityksen:
  ei löytyisi
    ei kehittyisi
      ei keksisi
  ei tulevia itse osaisi
    ei toteutuisi tulevien kuvat
      ei kasvaisi unelmat
... siis, ei ihmisen, vaan iankaikkisen.
Siks' vapaa on ihminen teoistansa
hän vain toteuttaa tekojansa
               jotka piirretty jo edeltä on
... nähty on tulevansa kohtalon.
Sillä, miten muuten niitä tietää vois
ellei ne jo nähtävänä jossain ois.
Ei tämä kulje sattuman varassa
kuin vain katsottaisiin, miten sattuisi käymään - ei
vaan, piirretty on jo edeltä jokainen piirto
  kehityksen kaari
    elon matka
      loppu ja alku
        alku ja loppu
ja on olemassa valmiina jo se tulevankin kuva
se lopullinen unelma.
Se lopullinen unelma ja tarkoitus
se toteutus, miss' kulkevat ihmislapset
kuin edeltä piirrettyä tietä
... eikä hän tietenkään sitä vielä tiedä.
Eikä ymmärrä kokonaisuutta
  ei suuruutta
    ei tarkoitusta
      tavoitetta ja tulosta
joka kaiken toteutuneen takana.
Sillä, ei tämä ole se tarkoitus
... tämä ajallinen elo nyt
tämä on vain se matka
jota kuljettu on jo kauan;
  kasvettu
    kehitytty
      keksitty
löydetty kehityksen avaimet
  niiden teot, tulokset
    saavutettu tavoitteet
jotka eteen tuovat muutokset.
Vaan, ajallaan, kun kaikki valmiina on
toteuttaa kuin kohtalon
... joka siis ei ole seuraus, vaan, suunnitelma
ihminen saa olla teoistansa vapaana.
Sillä, hänelle ois ollut se mahdotonta
poiketa suunnitelmasta
jonka toteuttaja hän itse vain on.
Suunnitelma on suunnaton!
Niin pieni kaikessa yks' ihmiskunta on
yks' ihminenkin
vaik' itse kullakin ain paikkansa
kokonaisuudessa, ja sen osana.
Kukaan ei ole tarpeeton
kullakin omansa tehtävä on.
Mennyt on monta sukua, polvea
kukin tärkeä, sitten poissa unholoissa.
Sama on kohtalo olevien, tulevien
hetken täällä, sitten poissa.
Kukaan ei kohta heitä muista
- vaik' itse kukin tallessa on
elonsa, matkansa, unohtumaton
eikä tarpeeton taival ollut yksikään
kaukaiset ain kantaneet nykyiseen elämään.
Ja nykyiset perusteita tuleville on
vaikka menneet heille tuntematon.
Jostain tulleet, sit' menneet
jonnekin ollaan menossa kukin vuorollansa
  turvaten tulevansa
    uuden polven kasvunsa
- ja sama jatkuu, kunnes muuttuu
ja sitten taas jatkuu ... uudella tavalla.
  #
 
 
07.01.2019
(Tulevan runoillan mietteitä)
Yöllä
On maanantai
Harrin päivän jälkeinen yö
- tämän runoillan päätöksen jälkeinen yö -
kello on 02.40 - valvon
ja ajattelen teitä
tätä hetkeä jo edeltä
sen kuin kuvana näen jo mielessä.
Yksi kynttilä palamassa
jalkalampussa vähän himmennettyjä valoja
yksi siideri - juuri tsuhahti
- pakko, en saa unta, kun ajattelen ... teitä
ja tätä hetkeä
ja kuin tämän tilaisuuden mahdottomuutta;
on niin paljon sanoja ... ja vain reilu tunti puhua
teihin tutustua, kuunnella.
Mitä haluaisitte kuulla?
Ja miksi olette täällä?
Mikä ois teille, itse kullekin, tärkeä;
  vaikka vain se yksi ainoa sana
    yksi katse
      se yksi ajatus, mi mieleesi pyörähti
	jostain muistojesi pankista
	elosi kokemuksista.
Sillä, saattaa, ja varmaan käykin niin
ett' jostain sanasta uppoatkin yhtäkkiä omiin
etkä kuule enää sanaakaan, mitä sulle luen.
Sanoillani minä sinun omaa mielenmatkaasi tuen.
Niin, mitä lukisin minä teille
mun tuhansista tarinoista.

Mikä ois se runo, jonka tähden kannatti tulla
- vai, olisiko se vain se sinun omasi uni
   elosi muisto
      jokin kaunis puisto tai järven ranta, tanssipaikka
... riita, tappelus, paha sana
joka edelleen seuraa sinua
kuin jokapäiväisenä taakkana.
No nyt jo huomaan
kun tarinan kulkua kuuntelen
ei minulla ehkä olekaan 
mitään ongelmaa valintojen kanssa
koko ajanhan täss' tulee uutta
joilla ... niin uskon
on teille enemmän tarkoitusta
kuin jollain mun omilla vanhoilla
oman elämäni menneillä matkoilla.
Eläköön!  tätä Runoilijan vapautta
ja kuin ainaista arvoitusta, että:
   mitähän sieltä taas tulee
     ja mihin suuntaan tää Runoilija
jo huomenna taas menee sanojensa matkalla.
Sillä, uusi sana
voi aina olla se kaunis ja koskettava
auttava, parantava
kehoa tai vaik' mielen salattuja sopukoita.
Täss' istun mä yksin tuon tölkkini kanssa
yksi kynttilä, villasukat jalassa
shaali hartioilla ja lippis päässä, ettei päätä palella
- ja kello tulee kolme.
Mutta, jotain lupausta
onko tarpeen kokoontua ja puhua - on!
sen nyt tiedän, ja odotan
ett' tulevina öinä, tai vaik' aamuvarhaisina
saan taas sanoja
joilla voin teitä puhutella ja palvella
sillä, siitähän kyse on elävillä sanoilla, runoilla
tuoda iloa ja lohtua
tai vaik' apua arjen vaivaan.
Nyt minä keksin !
minä runojen henkiä vaivaan
ja kosketusta teille, sanojani kuuleville
tai mielensä omissa matkaaville
- itseänsä hoitaville.
Sillä, mitä muuta virkaa ois hetkellä tällä
ett' Runoilija vois sanoillaan olla teitä lähellä.
  #
Siin' oli kuin ensimmäinen, tai toinen runo teille
ja puoli tuntia meni kaikkineen.
  #
Ja niin, minä muistan
miten jatkuvasti saan kuin sisälläni kuulla:
-Älä niitä vanhoja kirjoja, sanoja, tutki
kun tarjolla on uutta
joilla on ajan hetkeen koskettavuutta.
Menneet on menneitä, mitäs niitä enää
vaik' joku joskus jossain
voi niistä lohduttautua.
Vaan, jos ollaan elon hetkessä tässä
ja jokainen elää omassa elonsa hetkessä
joka myös on muuttuvainen
tämä päivä ihan toinen, kuin ol' eilinen
siksi, kuule huolella ... ja ole tarkkana
eletäänhän muuttuvassa ajassa ja maailmassa.
Eilisen sanat vei eilinen
huominen ei tullut ole vielä
tämä hetki on tärkeä
- ja tällä ... on tehtävä.
  *
klo 03.30
Ja kuitenkin ... minä yhä mietin
oisko sittenkin siel menneissä
oman eloni melskeissä
jokin sellainen sana, matka, kosketus
joll' ois ollutkin tarkoitus viel' tälle päivälle
- tätä nyt seuraavana aamuna mietin.
Jokin sellainen, joka veisi teidät
kuten aikanaan vei minut
jonkin suuren äärelle
jollekin tärkeälle kysymykselle 
- vastaukselle.
Sitä nyt jään odottamaan
... kyllä se jostain tupsahtaa, jos sellainen on
jos sellainen tarkoitus on.
Jo nous' heti mieleeni tuo muuttoni 
tänne Akaalle pian 6 vuotta sitten.

Ja tasan kuusi vuotta sitten ymmärsin
että tänne - ja sitä taistelin: Onko varmasti totta!

Mökillä sitä kyselin, tuos' Kylmäkoskella
siel' katuja kävelin ja sillan kaidetta vasten sanoja kirjoitin
vastausta etsin ja varmistusta
olenko lie oikeassa ... vaiko ihan tyhmä:
		-Tänne! Hesan keskeltä!
Ja siitä alkoi, yks elämäni prosessi:
  muutto kaikkineen
    selän ankarat kivut
      sydämen tutkimukset
iso, minut kuolemalta pelastava leikkaus
... nyt jo neljä vuotta sitten.
Kuolema - ja kuin uusi elämä
vähin erin vapautuminen vaivoista
- ja nyt mennään taas
ja hetkin aika lujaa.
Seitsemän kirjaa syntyi siitä
lähes parin vuoden matkasta;
muutosta, kuolemasta
ja jonkin uuden alusta.
Ja kaikki muuttui ... taas kerran
- ties monennenko kerran -
tuli uudet muodot ja uudet sanat

ja jo sen jälkeenkin taas
muutamia uusia alkuja.
Nekö kuolemastani kulkevat
kuin salaisesti matkassa
- vähin erin avautuvat.
Ja nyt siis tässä
meidän kaikkien yhteisessä elämässä
sen hetkessä.
Niin, se yksi sana
muuttoni matkasta. Oisko sitä.
   #
 
 
 
08.01.2019
Aikataulua tulevan
Siin' jo kuin huomaamatta
aikataulua tulevasta:
     Tässä joukossa jo seisomassa
     tulevien suuria.
Lasketaan vuosia!
Eikä kukaan, mikään, voi estää tulevia tapahtumia
  ei kohtaavia, ei kasvavia
    ei poistuvia - uusia.
Kaikki ovat tulevia
ja vievät eteenpäin unelmia.
Ei ihmisen, ei ees tään ihmiskunnan
vaan, kehityksen tulevan
sen suuremman unelman.
 
Aika kohtaa kuin mahdottoman tulevan.
Yrittääkö ihminen ees rakentaa 
yhteisen ajallisen unelmaa? - Ei!
Ei luovu omastaan
syyttelevät vain toisiaan
viel' viime hetkillä lisää vain hamuaa
ja valheellista turvaa rakentaa;
ja bunkkereita itselleen
tulevia turvaamaan.
Niillä vähän lisäaikaa
kellä siihen varaa
... jos osaa varustaa.
Ei heillä kuitenkaan
osaa tulevaan sen enempää kuin muillakaan.
Aika kaiken rosvoaa ... sit' katoaa.
Ja sitten ... syntyy uusi.
Vertauskuvien maailmaa.
  #
 
Näistä jo aikoinaan (v. 2017)
näki kulkija Erakko tulevien kuviaan,
joihin yhtyi myös Taikuri mittauksineen 
ja Tietäjä viisaine näkyineen.                 >>>

Niistä Runoilija nyt tässä viel' uudelleen...
 
 
08.01.2019
Mikä yksi asia
Mikä yksi asia
on ihmiselle tärkeä
sit' ei aina huomaa, nuorempana
kun on niin kiirettä.
Mut' kerran sen yhtäkkiä huomaa
jos ei olekaan enää terveyttä
- pysähtyy kaikki
elämä kuin murenee, muuttaa muotoaan
- alkaa kasvattaa ihmistä
sillä, sellainenhan seuraus sillä aina on
kuin käskynä kohtalon.
Ennemmin tai myöhemmin
... se on sellainen kuin elämän laki
tältä elon matkalta, oikeasti
ihminen kasvua haki
vaikkei ehkä tiennyt siitä nuorena
hyväkuntoisena
kun mikään ei hälle riitä.
Mutta, kuten jo nähty on
meillä jo matkaa varttuneilla
ett' elämä oikeasti on yhtä riisumista;
ensin antamista
sitten vähin erin pois ottamista
- eikä siltä välty kukaan.
Eikä täältä aikanaan kukaan
vie mitään mukaan
siis, ainakaan ajallista materiaa ja tavaraa
- paljaana täältä yksin katoaa.
 
Mutta, Runoilijan on nyt kyllä pakko jo lohduttaa:
ei kaikki ole katoavaa
min ihminen haalii, oppii, matkallaan
sillä, paljon on tietoa, viisautta, energiaa
jota elonsa aikana kasvattaa
ja mitä henkistä pääomaa saavuttaa
mitä sydämestään rakastaa.
Sitä kantaa hän mukanaan myös rajan taa
kun siellä matkaansa jatkaa.
Eikä kaikki elon aikainen muutenkaan
ole ollut turhaa
sillä, yöllä ... unensa aikana
hän kaikkea kokemaansa tallettaa
johonkin pankkiin, ylempään ulottumaan.
Näin näkee Runoilija
joka tahtoo ihmistä lohduttaa, ja lupaa:
jokin suurempi sinua aina rakastaa
ja valvoo elosi tulevaa...
   näytti miltä näytti
   uskoi itse mitä uskoi.
Sillä, oma usko, oma pää
ei poista mitään siitä
joka ei ole häviävää.
Aikanaan asiat ja arvot itse kullekin selviää.
Sillä, paljon on ihmiskunnalla tiedon hämärää
ja vain ani harva oikeata totuutta ymmärtää
... ja monesti onkin parempi 
ettei ... niin ... kovin suureen ääneen puhu niistä
ajallisen kantavista valloista ja rakennelmista
poikkeavista.
Se voi olla suurille ja herkille varpaille astumista.
Kuka selvän otti Runoilijan kiemurtelevista sanoista...
Tarkoituksensa kaikella - kulkea vähän salassa
ettei kaikkea ois niin helppo avata.
  #
 
 
12.02.2019
Runoilta  (Apua! runoilta)
(Runoillan huokailua)
Sinä mietit tulevasi iltaa
  mitä sanoa
    mitä näyttää
      mitä paljastaa
... ja, onko ymmärtäjää.
-Et tunne kaikkia
et yhdenkään sisäistä elämää
et elämänsä tietä, et kokemuksia
et sisäisensä syviä kysymyksiä.
Ihminen ajattelee
huolestuu, pelkää ... kyselee
itse kukin paikallaan.
Ihminen nauttii, rakastaa
luopuu, unohtaa
... tai, on unohtamatta
antaa anteeksi
... tai, on antamatta
sairastaa, parantuu
... tai, on parantumatta
elää elämäänsä
... tai, on elämättä
elämään tarttumatta
joidenkin pelkojen tai opetusten tähden
... tai jonkin, vaik' Jumalan pelon tähden.
Mistä tunnet, Oi, Runoilija
ihmisten teistä
miksi pelätä heitä
eloansa eläneitä, kukin tavallansa
antaneet palaa, kuten sanotaan
... tai, jarruttaneet
mutta, itse kullakin on sisäisensä kasvu - ja tie
joka tätä ajallista eloa vie.
Ja kysymyksiä, joihin vastauksia - moniakin
ja kysymyksiä - vastausta vaille jääneitä.
Eikä elämää oikeasti
voi selittää kukaan
varsinkaan toinen toisensa elämää
kun ei, raukka, ees ymmärrä omaansakaan.
Joten, anna sinäkin palaa
	älä sanojasi säästä
älä irti päästä hetkestä, älä piilota
sillä, mitä hyötyä on sanoista piilotetuista
lohduttavista, vaik' opettavista
suloisista unelmista.
... Viel' tänään vaik' loukkaavista.
  
 
 
Ja vielä...
14.02.2019
Älä huolehdi, mitä kuulija kuuli
-Älä edelleenkään niin huolehdi
mitä kuulija kuuli, mitä ymmärsi
mitä sanoista tavoitti
sillä, jos sanat ovat voimalliset
koskettavat, parantavat
jotain uutta avaavat
niin, ne sanojen työt itse kullekin on omansa.
Ja jokaisen sanan takana
on salattu maailma - ja voima
ja itse kunkin kuulijan tulee
omansa sanan kuulla
jotain siitä ymmärtää, ja luulla.
Kulkea vaik hetki omalla elonsa polulla
lähellä, tai jossain kaukana
vaik' kuin ajallisen takana
menneissä polvissa
ja kohdata se asia, ystävä, ongelma
jonka tarkoitus on parantua.
Joten, ole rohkea
ja vain sano niitä sanoja
tärkein on kuulija, joka kuuli
vaik' ihan omia
menneitten tapahtumia, unia
joilla on vaikutusta
tään hetken matkalla
saada kuin yliluonnollista apua
vaik vaivasta parantua
- kuin huomaamatta.
Tässä tapahtumassa 
ei ole mitään tavallista
sillä ei tarkoitus ole vain lukea runoja
vaan, jakaa kuin voimia
ihmistä koskettavia
  menneitä
    muistoja
      tulevia
ja ajallisen kehonsa koskettavia
auttavia.
Sinäkin, Runoilija
olet tässä vain matkalla
apuasi antamassa
sillä, sinun tehtäväsi
on vain olla paikalla 
ja ajallisissa palvella.
  
Näin voi kuulla:
Arto - kuuli ja muisti kaiken
Yks' taiteilija Hesassa - ei kuullut mitään
	kulki vain mielessään omiaan
Vanhus - vain vähän alkua ja viimeisen rivin
	joka olikin juuri hälle se tärkeä
	siihen hetkeen liittyvä.
Jokainen kuulee vain sen osan
joka juuri hälle
sillä hetkellä tärkeä ja ajankohtainen
- muut menevät ohi.
Vaan, jo huomenna vaikka
tai vuoden päästä
onkin jo jokin toinen kohta merkittävä.
Elämä muuttuu - ja runot, sanat, elävät.
   
 
 
 
13.01.2019
Sanojen kauneudesta
(Kun Runoilija ihaili runoilija Tuula Valkaman lauluja)
Sanojen kauneus
verrattuna sanojen sisältö
on kaksi puolta
... vaan, ei huolta
paikkansa kullakin puolella
elämän hetkellä
elämän huolella
ja ihmisen elolla on molemmat puolensa;
toinen on ajallisen
elon hetki ja tunteet sen
toinen puoli tuo ilmi
elon syvemmän totuuden.
Toinen on kevyttä
toinen on raskasta
toinen kantaa ajallisessa
toinen on ikuisesti matkassa.
Vaan, molemmilla paikkansa
elon hetki on osa ikuista
ja ikuisuus on paikalla jo elossa
vaik monesti kuin sen taustalla.
Molemmat on arvokasta
molemmat voi olla kaunista
riippuen elon hetkestä;
ollaanko ilossa
vaiko elon hetkessä raskaassa
... vaik haudalla.
Ei ole tuohon muuta vastausta
tulee vain kuunnella
sillä, molemmilla voi olla
	omansa sanoma ja ulottuma;
toinen lähellä
toinen kauemmas ulottuva
ja molemmissa voi olla unelma
jota tavoitella, toivoa
molemmissa voima
arjessa kantava, voimaa antava
muistoja esiin nostava
tuleviin rakentava.
Se ei ole valinta
se on lahja, jolla palvella
ja kulkea rinnalla.
  #
 
 
16.01.2019
Yliluonnollista elämää
-Runoilijan elämä
on yliluonnollista elämää
täynnä ihmeitä, ja uusia asioita
ymmärryksiä
ja koskaan ei voi tietää
mitä huominen voi tuoda tullessaan.
  #
 
 
16.01.2019
Historiasta
Historiasta - luin kirjoista
kaukaisista ajoista
sanojen synnyistä, muodoista
kaiken kirjallisen kehityksestä, kasvusta
alkuajoista
perustuksista, min päällä lepää
tää menevä aika.
-Mut' aika on muuttuvainen
	muuttavainen
perustat on kauas katsovainen.
Perusta pitää
Aika elää
ja rakennusta muuttaa
ohjailee uutta suuntaa ja tapaa
jolla ihmistä kohtaa.
Kohtaako viel vanha muoto ihmisen
pureutuuko sisällen
tarttuuko ajallen ... ja lohduttaa
uuden ajan kulkijaa.
Ei vanhaa ... uudelle ajalle
vaik kuinka kaunista se olla vois
sen voima on jo karissut pois
vain sanojen helinä, vaik kauniitten
ovat voimia menneitten.
Uudet on kohdattava uudella tavalla
  uusilla sanoilla
    sävelkuluilla, kuvauksilla
      aikaan kuuluvilla, sitä koskettavilla
ajassa matkaavilla tavoilla.
Uudessa ain on uuden voimat
salaisuudet - sanat soivat
syvälle kulkeutuvat syvien uumenille
synnyille syville, salatuille unelmille
ihmisen tunnistamattomille tarpeille
niitä koskettaville.
Siks', matkassa aina, oi Runoilija
on ollut se varoituksen sana:
-Älä niin niitä vanhoja tutki ja lue
sillä uuttakin on tarjolla
   uudella voimalla, valolla
      sisälle syvälle ulottuvalla
         apua antavalla
           sisintä rauhoittavalla.
Sillä, mitä hyötyä on pyöriä pinnalla
kun ikävä on syvällä pinnan alla
ihmisen syvillä, kaukaisilla
menneitten, tulevien juurilla.
Uusilla sanoilla katsotaan uusiin, tuleviin
vanhoilla menneisiin, ja niiden unelmiin.
Uusilla uudet on unelmat
elon rakennelmat ja kudelmat
jotka kohtaavat ajassa olevat
eloansa matkaavat.
Menneet on menneitä
ja menneitten teillä.
Uudet on allamme tässä ja nyt.
Aika ei ole pysähtynyt
vaan, kiivaana kuljettaa ihmislasta
pitkin aikaa muuttuvaista, muuttavaista
turvaa, lohtua, kaipaavaista
ja uutta tietoa janoavaista
- tulevia kohtaavaista.
Siksi on tärkeätä
rakentaa sanoilla tulevaista
- edessä jo kurkkivaista.
  #
  
 
18.01.2019
Vanhoista, ja tulevista
-Etsiä varmistuksia, suuntia
aikaisemmin jostain kuultuja
- kuka lie piirtänyt tulevien tien
lukea niistä ja kulkea harhaan
... itse saat tiedon parhaan.
Sillä, mistä tiedät, mistä
  ja kuka, koska
    ja missä vallassa
      opissa, uskossa
on liikuttu seuroissa
joissa vaikutusta sekalaista
ja kuinka kaukaisista haalittua
puhuttua, opetettua.
Ajankohtainen tieto on aina parasta
jos vaik' ei täysin oikeata
on se kuitenkin suuntaa antavaista.
Sillä, täysin oikeata ei saa ajassa kukaan
ei ees sallittua ole se
pian jo nousisi jalustalle
vaaralliselle paikalle ohjaamaan
ihmisvoimaista tulevaa
...jotain vaik' kuviteltua, luultua unelmaa
tai pahaa
jolla ei kuitenkaan oikeata osaa.
Ei tulevia tarkoin tietää voi
aika kaikelle rajat loi
vaan, suunnan se näyttää voi
mitä tuleva eteen toi.
  #
 
 
21.01.2019
Aamuinen kaunis hetki
Aamuinen aurinko kasvoille
verikuun jälkeisenä aamuna
- kuin jotain rauhaa se loistaisi

   

   hiljaista
      kaunista
kuin turvallista eloa
- kovaa pakkasta.
Kuin maanpäällistä paratiisia.
Oi, kunpa elo tällaista
talviaamun kauneutta ain olla vois
ja maailmasta murheet
                 sodat, riidat, tappelut
ois tyystin pois.
Vaan, - ja syvä huokaus -
miten se nyt totta olla vois
kun ei tarvitse mennä kauaskaan
kun tämä aamuinen kauneus ja rauha
on tyystin pois.

-Niin, onhan tämä pieni pallo
aivan ihmeellinen pikku maailma;
  kuinka paljon kauneutta
    kuinka paljon pelkkää hyvää ja arvokasta
      luonnon, elon tasapainoa
kuin kaikkinaista mahdollisuutta täynnä.
Eikä ois mitään puutetta
jos ois rakkauden tasausta.
Mmmm-mutta ...
kuin mahdottomuutta
vain kuin lillua täällä
suuren kaikkeuden keskellä
ilman mitään tarkoitusta, kasvua.
Yhdellä yhtä, toisella toista;
jollekin vain rauhaa ja kauneutta
toiselle raskautta ja taisteluita.
Yhdellä kaikkea yltäkyllin
toisella puutetta kaikesta elon tarpeesta.
Millä selität tuota, sinä ihminen
onko sinulla ratkaisut ongelmien;
jossain kulmalla pientä apua
toisella kulmalla jo syttyy uutta taistelua.
Voitko viisaudessasi nähdä kokonaisuutta
kaiken tarkoitusta, tulevaisuutta.
Voitko ymmärtää kaiken mahdottomuutta.
Voitko selittää menneitten tiet
voitko nähdä tulevat
voitko ymmärtää suuruuden unelmat
kaikkeuden arvokkaat rakennelmat.
Voitko ymmärtää ihmisen pienuuden
voitko ymmärtää suuruuden suuruuden.
Voitko ymmärtää 
yhden ihmisen tärkeyden kaiken keskellä
itse kunkin merkityksen.
Voitko selittää kaikkeuden
takana tähtien, avaruuksien
ja osallisuuden siinä tään pienen sinisen pallon
kuin pikkuriikkisen sintin 
suuressa valtameressä.
- Voitko sinä ymmärtää ... selittää.
  #
 
 
20.01.2019      (Taistelija / Kari Tapio alkoi soida, kun tätä käsittelin)
Kuvaamattomat tunteet
   
Ei kukaan pysty kuvaamaan
tunteita rintaman
sen pelkoja, ikävää
kylmyyttä ankaraa
arjen vaikeutta, odotusta
yksinäistä vartiota, varuillaoloa
ja taas lähtökäskyn ankaruutta
loman toivoa kotiin
- ja raskasta paluuta.
Puolustettiin Isänmaata!
-Ymmärsinkö jotain siitä
vaiko tottelin vain muiden mukana?
Ilon hetket pienistä hassutuksista
porukan huumorista
kyynel itkusta, joskus yhteisistä
ja pelosta, rinnalta lähteneestä.
Nälkä, lika
pikkuelikoitten kiusa ja kutina
- korsun kaamea haju
hygienia
... oliko tuo ees silloin tunnettu sana.
Yhteishenki pelasti paljon
ja yhteinen vihollinen.
Ja yhtäkkiä yks ylimääräinen ... napinreikä.
  #
 
 
24.01.2019
Aamuhetken kiitollisuutta
   
Nautitaan elosta
kullakin tapansa
työnsä, harrasteensa
monenlaiset ilonsa aiheet
musiikit, tanssit
ja hyvä ruoka, juoma.
Aurinkoisen talviaamun rauha vasten kasvoja
kuin elämän hetken unelma.

Keinutuolissa palautumista
ihanasta tanssimatkasta.
Arvostusta, kiitollisuutta toimivasta kehosta
kivuttomasta olosta
ympärillä olevista iloisista kasvoista 
- kauniista sanoista 
ja hyväksyvistä katseista.
Nyt omasta rauhasta
tulevien unelmista
kuin elämän huumasta.
Oi, kiitos mahdollisuudesta
lahjasta, olla terve!
ja vapaasti nauttia
tästä elämän matkasta.
-
Mutta, näin ei ole aina
   ei aina ollut
      eikä kaikilla.
Ihmisillä vaivansa, rajoitteensa
vaik' aiemmin ois elo ollutkin niin auvoista
ja kuin yhtä seikkailua, ei mitään vailla.
Vaan, aika ankara ei armahda
		ei yhden yhtäkään
keksii vaivansa, rajoitteensa
haluaa antaa oppinsa, koulunsa - kuolonsa

- ja tulee uudet
ajat, ihmiset
jatkot salaiset vailla vaivojen kuorta
avautuu uusi ulottuma - ja unelma.
Elämän kiertokulkua;
näin on ollut aina
ja näin on aina oleva
... ei tuo kaunis nuorikaan
saa siitä vapautusta.
Vaan, nauttikoon aikansa
rakentakoon elonsa
tuntekoon taakkansa, kun se aika taas on.
- Elämä on niin ihana
vaan, miks' aina myös armoton.
Vaan, minulla pienellä siin' kaiken seassa
oma arvokas paikkani on.
Tää suuri suunnitelma kaikkineen
on aivan uskomaton
... kuten myös tulevasi
joka viel' tuntematon.
  #
 
 
28.01.2019
Pakkasen voima
   
Pakkanen paikallensa asettaa
levon monesta teosta antaa
tarjoaa rauhaa
ja kauneutta silmän nähdä
hiljaisuuden kuulla.
Aikaa kuunnella
hetkinen kuin maailmasta kadota
itseensä upota, omiinsa
istua rauhassa
ja ihailla talven raikkautta.
Kuin epätodellisuutta
täällä maaseudun rauhassa ja hiljaisuudessa
kaukana kaupunkien pauhuista.
Lepoa ihmiselle
keholle, hengelle
palautua, voimia ladata
- tulevia varten.
  #
 
 
28.01.2019     (RMV)
Kullakin aikansa, hetkensä
   
Täss' istumme vanhukset keskenämme
pieniä eroja vuosien matkassa.
Kaikenlaisia rajoitteita
   elämän kulumia
      koulutuksia, kasvatuksia
- sitä vartenhan tää matka;
elosta oppia
hioutua, viisastua
... vaikkei aina tuntuisikaan siltä
ett' ois se jotenkin kaunista.
Katselemme nuoria;
terveitä vilkkaita lapsia
kauniita nuorukaisia
sileitä ihoja, upeita hampaita
... kuin jatkuvaa naurua
niin ... ja huokaus ...
ei enää niin meillä
vaan ... olihan meilläkin aikamme
olla terveitä, kauniita
elon kaikesta nauttia, mitä vain päähän pälkähti
ja voimia, kuin väsymättömiä
- ihan huomaamatta, mitään ajattelematta
pelkäämättä, varomatta.
Voi sitä elon
kuin huomaamatonta kauneutta!
... Nyt rauhallista
onnea siitä, jos ei ole kipuja, sairautta.
Tarjolla monenlaisia apuja.
Vaan, helpottaako lie
vai, huokaillenko aattelen...
ei kauaakaan
täss' pian istuu uusi polvi
kukin vuorollaan vaivaansa kertaa
ja naapurin kanssa jakaa.
Täss' aikanaan, kuin me nyt
istuvat nuo nuoret ja kauniit
elonsa taistelleet
siitä kuin kaiken itselleen haalineet

sit' siitä vapautuneet
kovasta menostaan sammuneet
ja juovat täss' iltapäivän kahvia
yhteisestä elon hetkestä nauttien
toinen toisestaan kiittäen
ja miettien, katsellen
- tulevia polvia huokaillen...
Oi, tätä elämän ... niin ...
   ihanuutta
      ankaruutta
nuoruuden kepeyttä
ja elon tuomaa raskautta.
Oppia, kasvatusta kuin iankaiken
ja jotain toiveikasta tulevan odotusta
sillä, onhan meilläkin tulevamme odotus
ja jossain syvällä sisällämme 
se outo toive jostain tuntemattomasta
elosta vapauttavasta
... ja alkaa uus
viel' tuntematon tulevaisuus.
Mutta, sellainen on!
Sen runoilija tietää, uskoo, ja vakuuttaa
itse kullekin luvassa uutta - tulevaa
elämän yllätyksellistä unelmaa
- jota tämä kaikki, kuin huomaamatta
jo ollut on.
Hyvä osa tää ollut on
eikä yks hetkikään ollut ole tarpeeton
- ne kaikki ovat perustuksia jatkumon.
  #
 
 
29.01.2019
Hengessä
Hengessä
joku jonkun hengessä
vallassa, voimassa
menneen ulottumassa ain tulevaan
ihminen hengessä matkaa.
Mikä maasta syntynyt
	se maahan jää.
Mikä ylhäältä tullut
	se sinne häviää
jatkaa hengessä
	hengen elämää.
Kuka voi tuon ymmärtää.
Ja mikä on tuo henki, jo kysytään.

Kuka osaisi sen selittää.
Joku kuin haamuksi sen käsittää
ihmisen kuvaksi
vain näkymättömäksi ulottumaksi.
Voi, niin pieneksi luullen sen
suuruuden henkien.
Ja miten elää, kulkee, henki tää
voiko ihminen hengen vallan käsittää
henkivallan mieleensä piirtää.
Ja mitä se sisältää
mitä tarkoittaa, jos joku jonkun hengessä
		elää tätä ajallista elämää
sit maatuu hän pois, mut' henki elää.
Ja kuka ymmärtää voi
hengen tehtävää
miten elää hän ajallista elämää.
Ja onko henki kaikilla
jotka ajallista elää.
-Millä ohjaisi kaikkeus kaikkea
   millä rakentaisi tulevia
      millä määräisi suuntia.
Millä valvoisi ihmisen
ihmiskunnan kulkua ja kehitystä
ellei olisi jotain yhteyttä yksityiseen ihmiseen
millä vaikuttaisi kehitykseen
tulevien suuntaan, tavoitteeseen.
Miten johtaisi kaiken tarkoitukseen.
Mikä auttaisi ylemmän yhteyteen, alempiin.
Miten vaikuttaisi suuriin suunnitelmiin
- kaikkeuden unelmiin
ellei ois jotain kanavaa ihmiseen
ja ihmiskunnan kehitykseen.
Suuria kysymyksiä
suuria näkyjä, näkemyksiä
suuria ajatuksia suuruudesta
kuvauksia kaikkeudesta ja sen vallasta
rakenteesta.
Kysymyksiä ihmisen ohjauksesta
koko ihmiskunnan kehityksen suunnasta
ja ihmisen omasta vallasta päättää asioista.
 
Ihminenkö itse päättänyt kaikesta
kehityksestä, suunnasta
ihminenkö itse vastannut hyvistä, pahoista
rakkaudesta, raakuuksista
hoivasta, julmuuksista.
Ihminenkö itse, yksin ois kaiken tuon elon takana;
  hyvän ja pahan
    puutteen, ja rahan vallan
      sodan, ja rauhan
syntymän, ja kuoleman.
Vaik' kaikessa hällä on sormensa pelissä
  aivonsa, ajatuksensa
    tahtonsa, toiveensa
      keksintönsä hyvään ja pahaan
        ahneuteen ja rahaan
ja rahan valtaan.
Kyllähän ihminen pystyy hyvää
vaan, pystyy myös pahaan
pystyy rakkauteen
ja myös sotaan, rauhaan.
Vaan, pystyisikö lie johonkin
kokonaisuuden suunnitelmaan.
Ja miten kaikki kuin vaikuttaa kaikkeen;
yks' asia pallolla jossain
on jo hetkessä toisaalla.
Tai samaa keksitään eri puolilla.
Voihan tämä maapallo olla
kuin yks' kaunis sininen laboratoria
jossa kehitetään, testataan
mitataan kaikkea ja luodaan jotain uutta 
vaik' ihmiskunnan tulevaisuutta
tai jonkin suuruuden suunnitelman suuruutta.
Ehkä täällä rakennetaankin jotain uutta
- vaik' suurta.
Monenlaista aamuista ajatusta
vaan, tärkeintä kaikessa ois ymmärtää suunta
sillä koko totuuden ymmärtäminen on mahdotonta.
  #
 
 
30.01.2019
Suuret valvottaa
Valvottaa
luomiskertomus askarruttaa
kaksi, toisistaan poikkeavaa;
   nainen, miehen kylkiluusta
   toisessa molemmat
ja ... "luodaan kuvaksemme".
Tietenkin, vanhaa tarinaa
vuos'tuhanten kulkevaa
kieleltä kielelle muuttuvaa
eikä toisessa ees aina sanaa
toisen kieltä korvaavaa.
Ja kun alunperin vielä kaikki
niin kaunista vertauskuvaa
jonka tarkoituksena on 
totuus sen taakse piilottaa.
Ja, kuka alunperin kirjoittaa
   mitä piirtää
      mitä oikeasti tajuaa.
Ja jos jokin henki johdattaa, opastaa
kuka, ja miten joku toinen siitä tarinaa jatkaa.
Alkuperäinen muuntuu, katoaa
ihminen omiin tarpeisiinsa muovaa
etsii valtaa, asemaa
tietämättömiä ohjaa, johdattaa
mielensä mukaan.
Alkuperäistä ei tunne enää kukaan.
Ja, onko tarpeenkaan...
riitaa ja väittelyä, vaik' sotia se aikaan saa
kun kukaan ei suostu asemiaan purkamaan
... joita kaunis valhe kantaa.
Eikä se ole enää tarpeenkaan...
maailma matkaa tulevaan
omaansa unelmaan
ja perustan kaikelle muuntaa;
  tutkitaan historiaa
    tutkitaan kaukaisia avaruuksia
luodaan uutta perustaa
joka ain hetken kantaa
kunnes taas uusi löytö
kaiken uudeksi suuntaa
- ihmisen unelmaa.
Se maailmankuvaa muuttaa ja rakentaa.
Luo jatkuvasti uutta, muuttuvaa totuutta
- johon taas uskotaan.
Ja taas tullaan rajalle
joka perustuu ajalle;
on näkyväinen maailma kaikkineen
se perustuu ajalliseen
ja sen yllä, alla, sivulla
lähellä ja kaukana
on näkymättömien maailma
jonka kuvaa laimeasti
tää näkyväinen avaa.
Ihminen ei viel' oikeasti ymmärrä
tätä rajaa
eikä viel' saakaan
sillä, jos ajaton ihmiselle tuon rajan avaa
mitä kaikkea siitä seuraa;
  ahneutta ja sotaa
    kuka sen kaiken aarteiston omistaa
kuka sillä parhaiten rakentaisi
	uutta valtaa ja asemaa
jolla toiset valtaansa alistaa.
Siksi ei ole lupaa
ett' ajallinen ajatonta tapaa
vaik' pienin tihkuvin ajaton ain jollekin
		ikkunaa hieman avaa
ja todistaa: Että, todella!
siellä on jotain tulevaa
jotain ihmisen kuin salassa kaipaamaa unelmaa
jonka kohtaa hän aikanaan
kun aika hänet vallastaan vapahtaa
ja hän uusin eloansa, kasvuansa jatkaa
... kohti suurempaa unelmaa.
Vaan, ei näinkään pieneksi saa piirtää tulevaa
ett' ois vain yksi raja
joka kaiken ihmiselle avaa - ei!
Se on vain yksi raja, ja yksi taso
yksi ulottuma ulottumien matkassa
- on aina uutta ja uutta tarjolla
ja jossain ... jossain ...
jossain kaukana vasta
avautuu tuntemattoman suuruuden suuruutta
jonne oikeasti ollaan matkalla.
Mahdotonta kuvata
kun ei ole kuvia, ei sanoja
on vain kuin vaimeata kuvausta
ihmiselle kuin sumuista
jonka takana siis, on toisenlainen maailma
ihmiselle ymmärtämätön ulottuma.
Oi, ystävät, huokaa nyt Runoilija
kävimme kaukana
Runoilijan maissa ja niiden takana
siel' on tarjolla kaunista

... vaan, monesti tulee viel ihmisen muuttua
ett' voi sitä kauneutta nähdä, ja kokea.
  #
 
 
31.01.2019
Runoilija irtoaa
Runoilija irtoaa olevaisesta
  ajallisen menosta
    päivittäisistä asioista
ja katse kääntyy tuleviin
ja tulevien unelmiin.
Eivätkä siis nuo unelmat
ole lainkaan ajalliset
vaan, ajallisen takaiset, tulevat
kaukaisien kuvat
- totuudet, vaiko kuvitelmat
vaan, ei kuitenkaan huvitelmat
ajan henkeen sopivat.
Katseet on kaukaiset
ajallisten takaiset itse kullekin
ja tulevien ihmisten, polvien
sillä, heidänhän tää ajallinen tuleva on
nykyisten osa on jatkumon
kuten muiden perässä tulevain
vaan, vasta jäljessä aikain.
'Jatkumon' on yks maailman kuva
eikä lainkaan lohduton
siinä tulevien lohtu on
ja pelon poisto tulevain
- tää ajallinen on ajallisen matka vain.
Ihminen niin on kiinnittynyt
tähän ajallisensa menoon, kehoon
ett' kuin kynsin hampain siin' kiinni riippua tahtoisi
ja kaiken tekee, ett' se kuin ikuisesti jatkuisi
ja kaikin keinoin siin' kiinni pysyisi
eikä luovuttaisi
vaik aika armahtava jo olisi
vaivasta vapautuisi.
Ja maailma
kuin tekee kaikkensa
ettei vanha raihnainen vain vapautuisi
vaan, kuin aina vain jaksaisi ja jaksaisi
- vaikka jo kuin ylitit aikasi, tarkoituksesi
matkasi määrästä.
Puhutaanko pian jo tavoitteesta väärästä.
En tahdo sanoa niin
vaik niin moni jo tahtoisi siirtyä tuleviin
ajasta, vaivoista vapauttaviin.
Ja, jos elämän tehtävä jo tehdyksi tullut 
- vaik jo aikaa sitten -
ja tarkoitus on poissa
  jatkaa nyt vain vaivoissa
    vähenevissä voimissa, aivoissa
kuin kuihtua, kuihtua, eikä päästä pois
vaik toive jo jossain sisällä salaisesti ois.
Ihminen viisas kuin jumalaksi muuttunut
eikä millään päästäisi täältä ketään pois
vaik kaikki jo, raukalta, mennyttä ois.
Herkkä asia
ajatus ja suunta
tulevassa tuokin ratkaisu on suurta 
ja kohdattava
kun ei ole enää varoja varjoja hoidella
- vaik ois se kuinka kaunista.
Vaan, onko oikeasti oikeata rakkautta
vaivaisia vain vaivata
yksinäisyyksiin, vaivoihinsa kadota
jonnekin unohtua
... kuluttamaan varoja.
Vaatii uudenlaista ajattelua
rakkautta, rohkeutta, muutoksia kohdata
ja uskoa, toivoa, armahtavia oloja.
Entä, jos ei enää ole varoja?
 
Täss' Runoilija piirteli tulevia
  kovia, vaiko rakkaudellisia kauniita
    ankaria, vaiko vapauttavia  
      julmia, vaiko lohduttavia
        toivottomia, vaiko toivoa antavia.
Aihe lähti sanasta 'jatkumo'
ja maailmankuvasta sen
luvaten tulevan, ja elon onnellisen.
Vaan, niin ... 
se vaatii uudenlaisen ajatuksen
muutoksia valtojen.
Runoilija itse ei ole murheellinen
vaan, sanoistaan onnellinen.
  #
 
 
02.02.2019
Itsensä auttamisesta
Itse itsensä auttamisesta, kyselee Runoilija,
onko luvallista, mahdollista
omilla voimillansa
olla itse itselleen apuna sairauksissa
tai elon matkan rasituksissa
asioissa mieltä askarruttavissa.
-Mitä eroa on siinä
saada kysymyksiin vastauksia
itseä koskevissa
tai vaivassa auttavissa, kosketuksissa.
Samassa voimassa ja vallassa
niin sanat auttavat
kuin kädet matkalla kantavat.
Ja miksei itselle, jos vaikka muille
vaik koko maailmalle
apua antaville.
Miksei itselle
jos kerran voima, taito annettu on
osahan itsekin olet, matkalla elosi kohtalon
ajan ja hetken rasitukset
ajallisten taakkain kysymysten.
Miksei siis apua itselle
jos teoilla muille
ja sanoilla kaikille
ravita ja auttaa, parantaa
elon matkaa auttaa ja lohduttaa.
 
Ei kannata lahjaa unohtaa itseltä
jos kerran toisia kantaa
ja asioissa auttaa.
Itsehän hän tärkein on itselle
ja lähin kohde avuille, tarpeille.
Eikä voimia, taitoa, rajattu ole
avoinna kaikelle ajalle
ja ajan viel takaisille ulottumille.
Tahtoo vain unohtua, kun kohdistaa muille
ja yleisille asioille
tuleville, ja elon kaukaisille unelmille.
Oma unelma on myös tässä, ihan lähellä
koko ajan elosi hetkessä ja omassa itsessä
ajatuksissa kehossa ja sen voimassa, kunnossa 
ja ajassa varjella, ett' jaksaisit eloasi taistella
ja arvokasta matkaasi, joll' viel paljon on tarjoilla
tulevien kuvia ja sanoja, ajallisille apuja...

- kuulevat sitten, tai ovat kuulematta, väliäkö sen
asiat, teot, on tuotu esille, näkyville ihmisten
ja ajallisten kulkujen.
Joten, hoida vain rohkeasti myös itseäsi
ja usko tekoasi, voimaasi
sillä, vähäinen se ei ole lain
sen ylemmiltä ulottuvilta matkaasi sait.
Ei palkaksi mistään
vaan, matkasi avuksi tehtävääsi varten.
Ja itse olet itsellesi omasi tehtävä
ja tarpeen on viel jaksaa
tehtävääsi tehdä ja eteenpäin viedä
määränsä päähän asti
ja sit vapautua tehtävän rasituksista
- ja olla vapaa.
Tehtävän antajia tapaa.
  #
 
 
02.02.2019
Kehon tehtävä
Ja keho itse on apusi sun
mut' voimallasi sinä
voit olla avuksi kehollesi sun.
Eikä tarkoitus ole elää kehon pelossa
vaan, kehon ilossa ja mahdollisuuksissa
eloa auttavassa ja kantavassa
ja olla kuin kuvana elon voimasta
ja voiman mahdista kehoa palvella.
Mutta, keho voi myös toimia jarruna
jos muuta, uutta, on tarjolla
- tai varjelusta
ja on pakko kuunnella
- olla hetki paikalla ja oppia. - Koulua.
  #
 
 
02.02.2019
Yksinäinen
Runoilija tuntee itsensä yksinäiseksi
silmäkulmansa aamulla kyyneliksi.
Kuin yksin taistella suuria vastaan
ja hiljaisesti palvella kuin tuntemattomia
   sanoilla, teoilla.
Joskus kuin salaa ajatella 
	tuttujen vaiheita ja vaivoja;
kantaa kaukaisilla voimilla
	etsiä ratkaisuja, apuja
kaukaa kosketella
apua huokailla.
- Vaan, yksin.
Vain joskus, harvoin, seurassa toisen
etsiä, miten luvalla auttaa voisin
helpotusta toisin.
- Vaan, huokaus ... yleensä yksin.
- ! Turhia Taikuri, Runoilija siin' huokailee
silmäkulmiaan kastelee yksinäisyytensä tähden
... kun ei kuitenkaan sitä oikeasti ole.
Ajallisia ain rinnalla on tarpeensa mukaan
ja yksin ollessaan ystävien joukko
jota ei ymmärrä kukaan.
Ei hän yksinäinen ole
vaik silmin, tuntein, tuntuisi siltä
salattu on seura ihmis-silmiltä - myös itseltä.
Joku toinen voi rinnallaan nähdä enkelin seuranaan
kun ei tiedä, siten saa uskomaan.
Vaan, Runoilija kun tietää
niin näkeminen on hälle tarpeeton
- tieto, suuri lahja on.
Ja tunteehan hän, jos tunnustella tahtoo
ympäriltään löytää hän ystävän
käsillään ymmärtävän.
Hän siinä on, he siinä ovat, ain tarpeen mukaan
vaan, ylempien ystäviä ei näe heistäkään kukaan.
On vain se sanojen virta
voiman kuin patsaana kulkeva väre
jolla jatkuva tarve.
 
Jos viel näkisi hän ympärillään häärivät
hetkin ain hihojaan käärivät
se hämmentäisi vain
ja ohjaisi väärille teille
turhille teoille, ajatuksille
sillä, eihän se, he, ole se tehtävä ja tarkoitus
- heidän tehtävänsä vain on avustus.
Siks' turha on murehtia Runoilijan
		kuin ystävää vailla
sillä, ystäviä hällä on kaikkialla
lähellä ja kaukana
näkyvillä ja näkymättömillä
... kunhan vain muistaisi itse sen
	jutellen, kiittäen.
Liian usein omiinsa vain hautautuen.
Vaan, ystäväin kanavat ain auki on
sanojen virta kuin loppumaton
ja voiman väre kättensä päällä
- ei kulje hän yksinänsä.
Ja kadulla kohtaa hän ystävänsä
tanssissa, laivalla, milloin milläkin matkallansa
tuntee hän ajallisen tuntojansa.
Ollen vapaa ja onnellinen
seass' tietojen ja tulevien sanojen
terveenä toimien ja toisia auttaen
- sen salaten.
  #
 
 

    
 
 
03.02.2019
Perusvoimia ihmisen
Perusvoimia ihmisen
elonsa ja terveyden...
on energia
min hankkii hän
   syömällä, juomalla
   liikkumalla
   elosta terveesi nauttimalla
   vaaroja varomalla
... anteeksi antamalla.
Toinen tärkeä, ett' ihmisellä
on värähtely
... jota on kaikessa elonsa ympärillä
mutta vain, elollensa tervettä
ei värettä, terveyttä vähentävää.
Tervettä värettä on terveesti värähtelevällä
   ravinnolla
   aiheilla, asioilla.
Sairautta aiheuttavat sairaat väreet
  jotka terveyttä nakertavat
    ihmisen värettä vähentävät
      ja samalla energiaa syövät.
Ja kolmion kolmas
on ihminen itse
   kehonsa voima ja kyky toipua
   ja immuunipuolustus
joka energian ja värähtelyn
on yhteisvaikutus.
Jos vähenee noista toinenkin
se jo puolustusta lamaa.
Ja mitä alemmas putoaa puolustus
sen varmempi on sairaus
alkaen pienistä merkeistä
yleisistä hengitystie- ja ihon vaivoista
päätyen aikanaan koko kehoa lamaaviin
vaik' tappaviin
jollei pian palata takaisin
tuon kolmion kantaviin voimiin.
 
Vaan, tuo keho kaikkineen
ei tarkoita vain voimiin kuin näkyviin
vaan, viel suurempiin, ylempiin
ympärillään oleviin näkymättömiin
joiden merkitys ihmiselle on suuri
- ne suojaa ihmistä kuin suojamuuri.
Vaan, vähenee sekin 
jos vähenee nuo muut;
   energia, väre
   kehon voima ja sen oma puolustus
tuo kaikki on yksi yhteinen kokonaisuus.
Ja tuossa kolmiossa
on monen vaivan ja sairauden aloitus.
Siks' valvoa tulisi noiden kaikkien tilaa
sillä yhdenkin vajavuus
	jo elämän laatua pilaa.
Vaan, miten ... on tuo kysymys suuri
pitäisi olla jokin mittari...
Vaan, Runoilijan maissa jo on
		tuo ihme suuri.
  #
 
 
 
 
04.02.2019
Mitä ajatella poisnukkuneista
Tarjolla on kuvia
joissa poisnukkuneita voi kohdata
eri tavoin jutella menneistä
myös tulevia yhdessä aivoitella.
Totta, vaiko tarua
että ovat niin lähellä
eivätkä oikeasti kovinkaan kaukana
kun voivat niin seurata
ajallisten eloa ja tapahtumia.
Ja, mitä ajatella tuosta
jos joku jo poistunut
	on koko ajan vierellä
kuin valppaana
apuansa tarjota.
Ja, onko apu oikea.
Onko mahdollista, ett' hän kuolemansa jälkeen
on kuin pikku jumala
jolla ois niin paljon tietoa ajallisia palvella
ja johdattaa tulevia
ratkoa sieltä rajan takaa ajallisten ongelmia.
 
Ja, kasvaako ihminen kuollessaan 
jotenkin suuremmaksi
viisaammaksi kuin ajassaan.

Onko hän nyt oikeasti
kuin opettajan paikallaan
vaik maailma olisikin avarampi
ajallisen ja ajattoman rajalla.
Tuo raja on Runoilijallekin tuttua
osittain kuin runoilijan maita
menneitä ja tulevia kohdata.
Onko oikeata viisautta
onko tieto todellista, vaik onkin
kuin hyvää lohdutusta
	ajallisen murheissa ja ongelmissa
vahvistusta valinnoissa
- jopa päätöksen tekoon
	ajallisen elon suunnista.
Ovatko tässä koko ajan paikalla
ja läsnä elon matkassa
ja, mitä siitä ajatella, jos mennyt
	ois koko ajan tuos' vierellä kuin vahtina
ja tahtoisi vaik ohjata
	viel elävän valintoja.
Ja, onko tietonsa, tahtonsa oikeasti oikeata.
Voiko sen mukaisesti omassa elossaan
valita uusia tekoja, suuntia.
Paljon on kysymyksiä.
Vai, voisiko vaik olla niin
ett' poisnukkunut oiskin kuin sanansaattaja
edustaen ylempien viisautta.
Niin, miten oikeasti suhtautua
mihin uskoa
onko henkilö oikeasti oikea
ja, onko tietonsa turvallista.
Ja, voiko poisnukkunut oikeasti
tehdä kuin valintoja
viel elossaan matkaavan puolesta
osoittaen hänelle tulevien suuntia.
Vai, onko ehkä vain omia toiveita.
Mistä sitä viisautta nyt yhtäkkiä
ois niin paljon tarjolla
salattua tietoa ja totuutta
ajallisia tiedoillaan ohjata.
Onko ajallisessa tarjolla oleva
kuin viihde, todella todellista?
(Eletään päivää ja hetkeä
jolloin Matti Nykänen kuoli yöllä.
Ja tv:stä alkaa juuri hänen muisteluohjelma.)
Runoilija jää nyt odottamaan
kysymyksiin viisautta...
(Vastaus, katso alla)
  #
 
 
 
 
05.02.2019
Vastausta poisnukkuneista
-On vain tasoja
joilla toimia - tuonpuoleisia:
On ylempiä ja alempia
ja alemmilla on ajallisia
	ja alempien ylempiä
joista yhteyksiä niin kauan
kuin on ajassa yhteisiä.
Kun kaikki katoaa
ei enää ajallisissa kaipaavaa
tulee uusia tasoja ja ulottumia
joista ei enää paluuta
kun ei ole kaipausta.
Siksi, ajallisilla on ajallisien ajatuksia;
yhteyksiä, toiveita unelmia, ohjauksia
- jotka ovat katoavia aikanansa
ajallisen tietoja, taitoja, ylemmän tasolla
ajallisen läheisen yhteyden.
Sitten matka ylempien
kun vapaus ajallisen yhteyden.
(Niin, voiko tuon selkeämmin kuvata ;-) )
  #
 
 
 
 
08.02.2019   klo 02.30

Poisnukkunut muistisairas
Vaik' poissa nyt on
	kuin tuntematon
on silti hän siinä
	vierellä
uudessa voimassa
	taas tuttuna
vailla ajallisen vaivoja
siinä samana
	kuin oltiin ennen
yhteisen matkan
	- nyt menneen.
Ja nyt on meillä taas
	muistot yhteiset.
  #
 
 
10.02.2019
(Junassa matkalla Hesaan
Rmk-Tikkurila klo 10.30-)
Runohetkeen valmistautumista
Mikä vois kiinnostaa
Mikä kiinnostaa vois ihmistä
sodankäynyttä, vanhusta
jolla elämän kokemusta jo lähes kaikesta
niin hyvästä, kuin raskaasta.
Vieläkö niitä kerrata
vanhoja kokemuksia
jo osin unohdettuja
ja sinne unohduksen maihin jo haudattuja.
Ja matkalla hukattuja
läheisiä, rakkaita.
Mitä sanoa matkaajalle
askelen jo hidastuneelle
vaik' sisällään hällä on edelleen
   se pieni, ja nuori
      tunteva, kaipaava
         rakastavakin, jos vain ois kohde
jolle osoittaisi tunteitansa.
Hän kelaa muistojansa
   rakkaitansa
      tapaamisiansa
         töitään, tuttujaan
            ehkä elonsa unelmiaan
jotka edelleen toiveena on
ja mielessä matka kuin loputon.
Mitä sanoa ihmisille
vanhemmille ... minä nuori
vaik' jo matkaa minullakin
mut' samoin minäkin aina vaan
sisälläni nuori.
-Niin, sillä se sisäisen nuori
ei vanhenekaan lain
hän vain hetkeksi lainaan kehosi sai
jolla eli, koki ajallisen matkan, 
ja sen vaivan;
   iloineen ja suruineen
      toteutti jonkin ymmärtämättömän toiveen
         ja tarkoituksen ajallisen
ja iäisen, mikä osa sinullakin on
jälkeen tään matkasi kohtalon.
Surra ei kannata hetkeäkään
tarkoituksensa kaikella aina ollut on
ja kokemusten arvokas taakka
tulevasi voimana on.
Tulevien lupaus nyt lohtusi on
ajallisen vapautus ihmisen osana aina
ennemmin tai myöhemmin, kuin kohtalon.
   #
 
 
 
 
12.02.2019
Sano vain, kiitos
(Onnistuneen matkan jälkeen)
-Oi, ihminen...
sinä pyysit terveyttä, iloa
onnistunutta risteilyä
... ja sinä sait sen
sait sen kaiken, ilon ja onnen
elämän nautinnon.
Ja nyt, kun sinä palasit
sinä kuin anteeksi anelit
pitämääsi riemua ja nautintoa;
seuraa, tanssia ... juomaa, laulua.
Sitä kaikkeahan sinä pyysit
	- ja sinä sait
ja viel' vaivattoman tanssin
	selkäsi vaivasta.
Vaan, miksi, Anteeksi ?
Mitä siitä sinä anteeksi pyytelet?
Etkö lahjaasi arvostanut
etkö osannut olla kiitollinen
	ilman huonoa omaatuntoa.
Oi, ihminen...
	jotenkin niin ... omituinen!
Sano vain: Kiitos
	ja pyydä lisää.
Ano, ja sinulle annetaan
ja opi ... lahjoista iloitaan.
  *
Onhan Lutherkin jossain ... pöytäseurassa
epävirallisesti, liekö vähän humalassa
sanonut:
"Ken lemmi ei viiniä, laulua
kauniita naisia
hän ei käynyt ole elämän koulua."
Vaan minä, Runoilija
lisään viel' tuohon 'tanssia'
josta siis helposti seuraa
niitä kauniita naisia.
    #
 
 
13.02.2019   04.00-
Ikuinen ystävä
Ystävä
voi löytyä läheltä
siitä viereltä
tai, ihan itsestä
- omasta itsestä
ihon sisältä kaikkineen
luineen, lihoineen, ytimineen
  joka aina on kädessäsi sun
    askelissasi samoissa
      yhteisissä silmän katseissa
        tunteissa
osallisena iloissa, suruissa
koko kehon matkassa
	ain kehdosta hautaan.
Jää yksinänsä kuoppaan
kun lähdet sä pois
vaan, eron hetki
	ei kauniimpi ois.
Siin' toinen ystävä levon saa
ja sinä itse matkaat tulevaan
ystävän muisto ja kuva mukanaan
tulevaan maailmaan
ja siin' muodossa, kuvassa
hän kohtaa taas omiaan
kun yhdessä uutta jatketaan.
Ikuinen ystävä
on ystäväsi aina
yhteisen matkan kaima
olette kuin jälleen kotona.
Kohtaa mennyt ja tuleva
aika, ennen ajan alkua
ja aika tuleva ajaton
ja ystävä läheinen
	siin' välissä yhdistäjä on
elosi salaisen matkan kohtalon.
Ystävien ystävyys on ajaton.
...jatkuu alla ...
   
 
 
13.02.2019
Ystävien yhteiseloa
... jatkuu ...
Olet sitä katsellut
vierelläsi tuntenut
sitä monin tavoin hoitanut
kuntouttanut
siitä huolta kantanut
rakastanut
väliin vihannut
taas uudelleen ihastunut
yhdessä tään elon taivaltanut
... joskus mukanasi raahannut
	kun et ole muutakaan voinut
maalannut, voidellut
hiuksiaan hoidellut
lääkinnyt
jumpissa kuin kurittanut
kanssaan hyvää oloa jakanut
elosi tarkoituksen toteuttanut
	työn ja vaivan
eivätkä he kuollessaankaan
hylkää toisiaan
jatkaen yhteistä matkaa tulevaan
kohti sitä suurta unelmaa.
   
Ja tuosta syntyi tämä Runoilijan merkki.    
 
13.02.2019
Runoilijan merkki
Tää merkki mun 
on kuin kuva: elo ajaton.
Tuli vasemmalta, aika ajaton
keskellä ystävän matka on
ja taas jatkuen matka ajaton.
Tuo yhteinen on iätön.
   
 
 
 
 
14.02.2019
Kaksijakoinen ihminen
Tuo ystävä-runo
perustuu ajatukseen
ihmisen kaksijakoisuudesta
- keho ja henki.
Ja todistuskin sille löytyy Raamatusta
kun Jumala teki ihmisen maan tomusta
ja sitten puhalsi häneen elämän hengen.
   
 
 
15.02.2019
Ihmisen muisti
On lähimuisti
ne uudet, hetkessä tarvittavat
työmuisti
josta piankin on tieto katoava
- jo huomenna suuri osa.
On erilaisia rakenteita, tekniikoita
ominaisuuksia ihmisen
ja monet asiat siihen vaikuttaen;
   hetki, häiriö, kiinnostus
   terveys, stressi
   uni, huoli
   mieliala, huume.
Samat asiat vaikuttavat siihen
mitkä siirtyvät pitkäaikaiseen;
   vaikuttavat mielentilat
   kokemukset, tunteet
   tuoksut, hajut
   äänet, musiikki, laulu
se hetki, jos syvemmin kosketti.
Kehon automaatio toistaa, toistaa
kuin unohtaa ett' muistaa;
autolla ajo, kävely, tanssi, pelit jne)
Ja sitten on kaukainen, alitajuinen
menneitten polvien, periytyvien
soluissa kulkevien
kerrottujen tarinoiden, opetusten
sukurasitusten, kuin kirousten muistit.
Ja nyt, se suuri kysymys kuuluu:
miksi, en muista
  saa mieleeni palautettua tuttuja asioita
    muistoja, kokemuksia
      opittuja tietoja
        tapaamiani ihmisiä.
Osa on tietysti suojelua
... ei kaikkea tarvitsekaan
kantaa mukanaan.
Osa on, että muistan kyllä
vaan en kuitenkaan muista
saa mieleen palautettua.
Mihin se katoaa
miksen osaa palauttaa...
Mikä sen vei?
No, ensin;
univaje, pelko, stressi
viha, tunteet, huumeet
vaan, ei selitä tuo kaikkea
sillä toiset ihmiset toimivat hyvin
noidenkin keskellä.
Vaan, mikä on?
Miksi en muista
  nimiä, paikkoja, hetkiä
    kuulemiani asioita, puheita
... vaik hyviä vitsejä.
Tämä on suuri kysymys!
-Älä sitä mieti
vaan, vastaus ei ole vaikea;
ja ihminen tarvitsee ravintoa oikein toimia.

Vaan, millainen ravinto
on muistille, aivoille oikea
jotta ne voivat oikein toimia
ja palauttaa mieleen asioita
aiemmin hankittuja, saatuja.
Pitää huomioida muistin rakennetta
sillä jokaisella niillä
on omaansa vaatimusta;
   lähimuisti - keskittyä
   pitkäaikainen - vaatii mielikuvia
	asioita avustavia hajuja, tuoksuja
	kokemuksia, tunteita
	niiden varastoitua.
   Ja kaukomuisti - on kaukana
jonne kaikki muistot, tapahtumat
on matkalla, kuin porras portaalta;
   lähi - pitkä - kauko ...

ja viel kaukaisen takainen
ulottuma universaalinen
jossa on kaikki ikuisesti tallessa
ja josta niitä katselle, hankkia
ihmiskunnan vaiheita.
Mutta, ajallisen muistin toimessa
on pääpaino ravinnossa ja aineissa
joilla kehoa ruokkia
palvella ja hoidella
sillä, noilla kaikilla on
ajalliseen muistiin vaikutuksia.
Ihmisen yliminään noilla ei ole vaikutuksia
sillä se ei ole kehossa
vaan kehon ulkopuolella
ajallisista vapaana
eikä siis tarvitse ajallisen ravintoa.
Sillä on kaikki tiedossa
hallinnassa koko elon matkalta.

Ja siitä kaikki on ulottuva
sinne universaaliin muistiin, jossa
kaikki on tallessa, vaik oisit koomassa
tai muuten tiedottomassa tilassa.
Mikään ei ihmisen elosta ole kadoksissa.
Niin suuri ihminen on - ja tärkeä
mitään ei saa elostaan hävitä.
Mutta, tämä ajallinen
kehossa oleva kuin työmuisti
on merkityksellinen
sillä, se on välillinen kaikelle
alhaalta ylös ja ylhäältä alas
ja jos sen tila on rapiseva
on yhteys kaikkeen vähin erin katoava.
Siis, se muistin osa on ajalliselle
ensiarvoisen tärkeä
sillä, se on välittäjä kaikelle elolle:
  tiedolle, taidolle, kokemukselle
    opille, ajatuksille - tunteille 
      kaikelle kehon toiminnalla 
ja ylempien taltiolle.
Kuin myös ylhäältä tuleville
menneille, tuleville;
omille
  aiemmille suvun tapahtumille
    menneille sukupolville
kaukaisille ylemmille
  tiedoille, kokemuksille
    ideoille, keksinnöille
ylempien yhteyksille
  kuin yliluonnollisille
    kaikelle universaalille tiedolle
myös sille suurelle muistipankille
jossa on kaikki
... vaik asti Jumalalle
ylimmälle suuruudelle.
Ja näin...
siis, näin nähtynä
sen oman muistin, aivon, tehtävä
on ensiarvoisen tärkeä.
Ja siis, miten siitä tulisi huolehtia
jotta se voisi tätä kaikkea
ohjata ja palvella.
Oi suurta ihmistä!
  viel tuntematonta
    aliarvostettua suuruutta
      kuin suuruuden kuvaksi luotua
ajallisen esikuvana ylemmistä
  viel käsittämättömistä totuuksista
    ja todellisuuksista
suuren kokonaisuuden tärkeästä osasesta
- jollainen jokainen ihminen kohdallaan on.
   
 
 
20.02.2019	05.40-
Elämän tarkoitus
Voiko ihminen niin ymmärtää
omaa eloaan ja tulevaa
osaansa siinä ja kaikessa
elonsa arjessa.
Voiko ihminen niin ymmärtää
käsittää elämää ja kulkua sen
lapsuuden, nuoruuden
työiän, vanhuuden
miten kaikki kohdallaan rakentuen
kuin jonkin suunnitelman mukaan
- eikä sitä ymmärrä kukaan;
elämä vain rakentui, ja etsi muotoaan
toteutti kuin tahtoaan
tehden yhdestä yhtä, toisesta toista
kunkin paikallaan
omassa elossaan.
Aivan kuin ois ollut sattumaa
ett' silloin sinne - sitten tuonne
koululle, työlle, toimelle.
Ohjautui ihmiset eteen
työt, vaivat
elämästä kuin tarkoituksen kaivat
avautuvat sille oikeat paikat
olla se, miten itsesi 
	elon kokonaisuudelle merkitset.
Toisella vaik' jotain kuin suurta ihmisten silmissä
toisella kuin pientä, huomaamatonta
joku, raukka, kuin ei ois yhtään mitään
- ja jo vieressä seisoo yksi,
	jolle elossa kuin ei riittäisi mikään.
Vaan, ei matkalla tarpeetonta
	ole yhden yhtäkään
kukin toteuttaa tehtävää
ja se paikka on tärkeä
vaik' vierestä katsoen
	siinä ei ois kuin mitään järkeä.
Mutta, kukin on tärkeä
kullakin omansa
tehtävä ja tarkoitus
eikä ihminen näe, mikä on kaiken tulos;
  miten vaikutti menneeseen
    miten tulevaan
      millainen lenkki hän oli
	elon ketjussa matkallaan
miten kokonaisuuteen vaikuttaa.
Kukin salaisuutta kasvattaa
ja rakentaa tulevaa
hän omalla osallaan on 
	osanen suurta unelmaa
ja yliluonnollista, iankaikkista kudelmaa.
Ja siin' jo, kuin huomaamatta
päästiin ihmisen suurelle kysymykselle:
-Mikä on elämän tarkoitus?
No, sehän on juuri tuo:
Toteuttaa kohdallaan tuo omansa osa
	ja elonsa tarkoitus.
SE - on se elämän tarkoitus.
   
 
 
20.02.2019
Kantasoluista
Runoilija mietti
miten kantasoluhoito ihmistä paransi;
ensin kaiken ihmisestä poisti - tyhjensi
	kuin tietokoneen sammutti
	ja sit uudelleen käynnisti.
Hyvä asia, vaan rankka
	tuo ihmisen tyhjennys
	ja uudelleen käynnistys.
Onnistuessaan hyvä
vaan, alkuaskelissa vielä
ollaan tuon ihmisen korjauksen tiellä
... vaikka tänään kaikki
niin suurelta vaikuttaakin.
Ja kieltämättä, sitähän se onkin
ei tule kehityksen kulkua väheksyä.
Runoilija tiivistää näin:
Mikä ihmiselle on mahdollista
se ei hengessä ole mahdotonta.
Mikä Hengelle on mahdollista
se on hengessä mahdollista.
Mikä ihmisille on mahdollista
se on ihmisille mahdollista.

(Aiheesta varmaan lisää myöhemmin)
 
 
 
23.02.2019
(Runoillan ennakkoa)
Tulen hulluksi !
-Minä tulen hulluksi! mä huokaan
kuukautta ennen, lauantaina
ikkunat jäisiksi maalattuina
jääsateisen yön jälkeen
kun sanoja, halutuksi luettavia - itseni siis
on vaik' tuhansia viis.
Ja kauniita kaikki
matkaa ja elämää kuvaavia
tulevia lupaavia - itselle, ja muille
vaik' kaikille eloa matkaaville.
Ja, aikaa vain yksi hetki
tunti, vähän toista
miten löydän sanat joista
niin ... jotka koostuisivat tähän hetkeen
elon ravinnoista.
Tämänkö laitan illan alkuun
vaiko sanan huomisen
tai maanantai-aamun tuomisen
ja melkein 30 aamua viel edessä
ennen kuin seison täss' teidän edessä.
Kuka näistä sanoista tietää - tulevista
en minä itse ainakaan
putkahtelevat vain omia aikojaan
tähän ajalliseen maailmaan
jostain ... jostain ...
Ja alkuja ehtinyt olla jo monta
kaikki mielestäni sopivia, kauniita
pitkin alkuvuotta.
Raapaisen sieltä
raapaisen täältä
koitan löytää jonkin parhaan päältä
... ja yhden illan hyvin täyttäisin
vaik' vain rakkaudesta osan näyttäisin.
   
 
  
24.02.2019
Sunnuntaina aamulla
Sunnuntai-aamuna
... siis, toissapäivänä, kun ajattelin teitä
ja tätä kahvihetkeä
minä ymmärsin...
ja mielessäni kyselin...
Onko oikein
ett' runoissa, puheissa
vaik' kuinka kauniissa
eletään aina vain muistoissa raskaissa
jotka pelottivat, silloin viel nuoria
... joista hetkistä vain julmia muistoja
sodan ja sekasorron kauhuja
syviä pelkoja - 
ja toivoa, ettei vain koskaan enää tulisi sotia.
Niin, miksi niitä...
miksi Runoilija niistä enää muistuttaa tahtoisi
sanoilla, vaik kuinka kauniilla
- hetkistä pelottavista.

-Joten, Runoilija!
puhu lemmestä, rakkaudesta
tästä ajasta, sen kauneudesta
- ja pari sanaa tulevasta
elon oikeasta unelmasta
sillä ... sellainenkin meillä on
meillä kaikilla
jossain syvällä sisällä
- toivo viel jostain paremmasta
kuin kätketystä unelmasta  -  tulevasta.
  #
-Nooh, mitäs minä nyt niistä, ihmettelee Runoilija
varmaan aiheista, kuin loppuun kolutuista, lauletuista
vaikkakin ... onhan meillä itse kullakin
sillä saralla omia seikkailuja
ihania - ja niin... myös niitä suruja
ja molemmat aina syvälle koskettavia
kauniita - jotkin kuin julmia
- elämän taisteluja.
Mutta, ne ovat elämää
ne elämän tekevät, ihmisen kasvattavat
luovat tulevan
- meidätkin itse kunkin
seurauksena jonkin ihanan hetken unelman
ja monen viel meidän jälkeemmekin tulevan.
Niin, se rakkaus ... se rakkaus
ikuinen kaipaus
ja kuin suuri salaisuus.
  *
 
Vaan, muistelehan ystäväin
Sillä, oi muistelehan, ystäväin
palaa mielessäsi päiviin menneisiin
elosi ihaniin hetkiin silloin
... niin, silloin, kun elettiin
	kuin puhtaissa unelmissa
jännityksen odotuksissa
kotona, tai vaik' jossain aitassa
ehkä tanssipaikan laidalla... ja
se ihana, tai komea
on nyt tuolla lattialla;
vooi ... tuleehan hän
suostuuhan hän
saanko hänestä mä ystävän
vaik koko eloni kestävän.
Ja, joku sai
joku toinen toisen, vaik paremman
joku hetken hurman
toinen ikuisen ikävän
kuin sisäisensä surman.
Vaan, minä muistan...
minä muistan ne kaikki;
   miten haaveilin
     miten odotin, pelkäsin
       miten ensi kerran kosketin
- miten sain ... sen ensi kerran
miten silloin rakastin
- miten onneni kadotin.
Sillä, elohan on yhtä ylämäkeä ja alamäkeä
tunteiden ylä- ja alamäkeä
toivottuja lapsia
pelkoja, iloja heistä
valmistuvia, ja omille teilleen lentäneistä.
Ja nyt ... siis kaikesta vain kauniita muistoja
eikä mitään pahoja, kuin vain kovasti kaivamalla
... vaan, kukas nyt niitä...
Elo rauhallista, joskus liiankin
vaik hetken jos pyörähtää
elon ketjusta hedelmä lapsineen
- ja muisto rakkahin
miten yhdessä oltiin tään elon ketjun
yks' ihana lenkki kaunehin.
Oi, tää hetken muisto ihanin!
  
 
 
03.03.2019
Menneet, olevat, tulevat
Minä taas tutkin
menneitten aikain tarinoita
sanojen, runojen, mestareita
	ja heidän tapojaan
esille tuoda asioitaan
- käännösten kautta tietenkin
mikä miltäkin ajalta suomeksi muutellen.
Vaan,... mitä niistä etsit, sinä Runoilija itse
ajoista menneistä
sanoista muutetuista, muuttuneista
oman aikansa sanojista
silloin sanoihin johdatetuista.
Jotain kuin tukeako haet
jotain millä itseäsi vahvistaisit
tapojako tuttuja
vaiko asioita ilmitulleita.
Se on turhaa!
menee vain hukkaan kallista aikaa.
Ei ne enää rakenna, ei sinuakaan
kauemmas vain ajasta kuljettaa
pois hetkestä tästä
nyt merkittävästä.
Kuka niistä, vaik kauniista
vahvistuisi jotenkin menneistä
ajoista, tapahtumista
niiden aikain oppipojista
perustojen valajista.
Ei sitä väheksyä kannata
vaan, rakennus on jo korkea
ja se perusta on siellä alhaalla
... sen päälle rakenna
vaan, älä enää tutki perustan rakennetta.
Se siellä on
tuskin enää ees näkyy tänne
nykyiselle elämälle.
Ja, mitä hyötyä siitä
tutkia sen kiviä
- ne siellä on ja pysyy
ja monta on ollut rakentajaa jälkeen sen
perustuksen laskemisen.
Näe nyt, rakennelma jo korkea
pian taivaita hipova
ja lähempänä jo taivas on kuin maa 
josta perusta ponnistaa.
Joten, katso ylös, ylemmäs
siellä ne oikeat aarteet on
ja tulevien kuvat
- menneet unohtuvat
eivätkä ne perustat enää nykyään
ihmistä kanna, eivätkä voimia anna.
Vaan, nämä
mitkä nyt on tehtävänä
kaiken päälle-päälle-päälle pystytettynä
ajalliselle hyvin näkyvänä
kasvavana, kukkivana
voimaa arkeen antavana.
Tämä on tärkeä
ja sitä rohkeasti pidä esillä
sillä, siinä on ... se voima
yhä uusiin ja ylemmäs rakentuva
tämän ajan tuleva
ja tulevan maailma
se ihmisen todellinen unelma
- viel piilossa oleva.
    +80
 
 
03.03.2019
Totuuden liruja

-Jotain viel kuin suurta odotat, sinä Runoilija
filosofista katsausta, sen näen kyllä
jolla aika nykyinen ois rakentuva, vahvistua
silmien avautua kuin taikaiskusta
- kuin kepillä kallioon
ja sielt' totuuden vettä virtautua kuulijain ylle. Itsesikin.
Niin, sellainen ois halu ihmisen
ollut aina, ja kaikkialla
vaan, mitä sotkua syntyisi siitä  -  sotia!
kun taas tarjolla uusia totuuksia
jotka ihminen tahtoo itselleen omia
ja niiden puolesta taistella
toinen toistansa vastaan.
Tuttua, eikö totta.
Vaan, vaik' kepillä löisit sä kalliota
vaatisit merkkejä, suuntia
suuria kuvia, tulevan unia
saa se aikaan vain pientä puron lirua
... tosin puhdasta ja juojalle ravintoa.
Vaan, kuka voi sitä uskoa
... ees sitä lirua
jos on se ajan hengestä poikkeava
- siitäkin jo saada voi tuomioita
ja taisteluita
vastaan omiansa puolustajia.
Mutta, näitä liruja
on eri puolilla maailmoita
valuvat korkeilta vuorilta
ja niiltä ylhäisiltä rakenteilta
ja valuvat alas kuin salassa
pieniksi lammikoiksi
jotka yhtyvät yhdeksi
kasvaen aikanaan suureksi
- muutokseksi
yhteiseksi totuudeksi.
Sillä, ei totuus yksin ole yhdessäkään
vaik suunta on ylös
sinne mist' virtaava vesi alkunsa saa.
Mutta, kaikki on vain puroja
ja purojen yhteen liittymäkin
on vain purojen totuuksia.
Purojen alkulähde on kaukana
sit' ei ihminen koskaan tavoita.
      +280
 
04.03.2019
Ennustamisesta
Kertoa asioita
  edeltä tulevia
    lohduttavia
tai lohduttomia - joita ei tietenkään mainita
koska tarkoitus ei ole olla masentava
vaan, kannustava
vaik tuleva ois kuinka vaikea, ankara
katsotaan sen takaisia
kaukaisempia tulevia.
Vaikea paikka
olla auttava, lohduttava
jos lohduttavaa ei ole
on vain kasvua, kasvatusta.
Vaan, miten sanoa se;
kaikki tarpeen on tuleville
ja vast jälkeen tään koettelevan koulun
pääset selville vesille.
Mutta, kuka sanoo, ett' kasvuksi kaikki
elon uudeksi tieksi, rakennukseksi:
  itsesi hyväksi vain kaikki on, älä ole onneton
vaik sattuisikin hetken
tai vaik' koko iäksi 
tulee vaivasi ystäväksi
... jos se juuri sinulle
	se suuriarvoisin asia on
tekee sinussa työnsä 
kuin käskynä, toiveena kohtalon.
Kannattiko kysyä?
Niin... vaik ihmismieli herkkä on
toivoo vain ilon jatkumon
vaik' jokin sisällään kaipaakin 
jotain suurta ja pyhää
elämän todellista hyvää.
Ja, tuleehan ne tulevat ilman auttajaakin
mi piirretty kuin karttaasi on
... se kartta voi olla ihan uskomaton.
Eikä sitä ymmärrä tään yhden hetken vaivan eessä
olet elämän reessä, joka sinua vie
ja edessä on tie, vaik pitkäkin
ja jossain vaik' kaukana vasta
on se, mitä varten elämä sinua 
	juuri nyt niin raskaasti vie.
Kuka nähdä voi kuin tulevien taa
ja kuka uskaltaa sanoa, kuvata
kasvatustietäsi, joka vie tulevaan
ja toteutuu vast' aikanaan
kun katse ihmisen on aina tässä ja nyt:
-Eilen alkanut kipu
ei ole vieläkään päättynyt!
Elämän tie on ihmeiden tie
ja harva on hän 
ken näkee sen etenevän
ja kaukaisen tulevan
- elosi oikean syvällisen unelman
jota vaik' ei vielä ole missään nähtävänä
kun olet vasta työstettävänä
	sitä tulevaasi varten.
Lyhyen hetken kuvat ja luvat
saattavat vain olla vaiheita
mihin tulevat perustuvat.
Ja kuka näkee sen
taakse tulevien kasvatuskoulujen.
   
 
 
07.03.2019
Runoilijan toive
Kuuntelin... ihailin... netistä
nuorta, upeaa, Tapani Kansaa
ja hieman silmäkulman kyynelissä huokailin...
-Oi, kuinka tahtoisin laulaa...
jokin laulu kaunehin, mieltä liikuttavin
itseä - ja muita
hymyileviä suita.
Oi, kuinka minä tahtoisin
... joku laulu kaunehin.
Vaan, jos suotu mulle ois tuo lahja
olla laulussa taitava
ja tunteita siten koskettaa
ja muistoja niiden kautta ...
Vaan, voi minua, raukka,
ei ole se mun osa
- osani on toinen
vaik' jos hieman laulaakin voinen...
Sanojen suoltaja vain 
piirtää, kirjoittaa, kuin virtana vain
muistiin, paperille sanojain
jotka pulppuavat kuin ehtymättömästä  lähteestä
yöllä ... ja aamuvarhaisella
unten, valveen rajamailla
opettavia, kauniita
ihmiselon matkalla kantavia
ja voimaa antavia.
En osaani valita
vaik' toivoinkin vain...
minä runoilijan osan itselleni sain.
Olen siinä mies onnekkain.
Hyvän osan minä lahjaksi sain.
   
 
 
14.02.2019
(Kun runoillan sanoja suunnittelin,
alkoikin sanojen virta...)
Pieni on suurta
Ja nyt! - on siis todella se aika
sanoja esille taistella
kuunnella ja julkaista
menneitten, tulevien puheita.
Ei saa olla arka.
Matka on ollut pitkä
ja sanojen määrä ... on suuri.
Vaikkei se sanojen paljous olekaan mittari mikään
sillä, yksikin sana
voi olla, ja on, kuin koko maailma
sen takana voi olla uusi ulottuma
jota katsella, kurkkia, tulevia urkkia
ja avautuvia totuuksia
... vaik' oisivatkin ajan vastaisia.
Sillä, eihän tämä aika ole mikään totuus
se on vain yks matkan vaihe ja hetki
- koko matka on pitkä retki
jostain aikain alusta, kaukaisuuksista
aina tulevien uusiin ulottumiin
ja vaik' viel' niidenkin takaisiin
		viel' tuntemattomiin.
Maailman, kaikkeuden suuruus
ja tämän hetken pienuus
siin' kuin vastakkain ovat

... vaikka eivät olekaan vastakkain
vaan, toinen on toisensa sisällä
pienen hyppysen hetkenä
kuin yhden sekunnin vaik' triljoonas osana
kaikkeuden kulkua ja toteutusta
josta ihmisellä ei voi olla 
mitään tietoa, ajatusta
- vain joitain hajanaisia mielikuvia
omia unelmia - ei totuuteen kantavia.
Mutta, tämä hetki on ihmiselle ain tärkeä;
oli se silloin ennen
tai on se nyt, tänään tässä
tai tulevassa
elon hetkessä tärkeässä
toteuttamassa sitä suurta unelmaa
- kaikkinaisuuden suurta unelmaa -
jota jokainen, itse kukin osallaan
ain rakentaa.
Pieni on suurta...
yks ihminen pienuudessaan
on kuitenkin aina suurta;
hänessä on kaukaisuuden salattua juurta
ja salatusti vie hän eteenpäin tulevaisuutta
tiesi hän sitä, tai ei
tunsi sitä - tai ei
aika hänet aikanaan ikuisiin vei
... kuten jo ennen
sen tuhannen tuhannen polven
- osansa sama myös tulevien.
Mutta sinä, oi ihminen yksi
sinut tunnettu, tiedetty, valmistettu
kuin ikuisen ketjusi osaksi
tärkeäksi palaksi kokonaisuuden
- jota ilman se suuri kuva
ois sinun palastasi puuttuva.
  		+290
 
 
26.03.2019
Terveysvedestä elämänvedeksi
Puhuu elämä yllättäen Elämän kautta
ilmoittaa suuria
arkisissa askareissa
vaik' kesken kaiken
- vain huomaa jonkin suuren;
sanan, puheen
ilmoituksen, opastuksen.
Näin runoilija huomasi
... vai, oliko se Alkemistin henki hänessä
joka ilmoitti, ett' vesi ennen.
		mikä oli terveysvettä
on yhdellä sanalla muutettavissa
salaiseksi elämän vedeksi
joka on jo ihan muuta
kuin tuo alemman tason terveysvesi
tai lääkevesi, joka kehoa hoiti.
Nyt sijaan tullut elämän vesi
joka jo muotoa, värähtelyä muutti
onkin jo aivan muuta
se on koko kehon hoitavuutta
ain ylempiä ulottumia myöten
ja siten hoitaen koko kokonaisuutta 
ja sieltä laskeutuen ain alemmalle arkiselle tasolle
kokonaisuuden hyvinvoinnille
... ja koko elolle ain ajallisesta 
	ylemmälle ajallisen tasolle
ollen kuin kaikkeuden lahja
		ajalliselle matkalle.
  
 
 
25.03.2019
Runoilijan kohtalo
Runoilija kirjoittaa kuin kohtalonsa
oman äkkikuolonsa
... kun aika hällä on täys.
Vaan, tehtävää viel paljon on
ei sanottavat sanottu oo läheskään;
   monta paikkaa tulee esittää
      sanojensa virtaa ja ymmärtää
         yhä syvemmin tätä elämää
                          ja suuruutta sen
minkä vuoksi tätä eloa taistelen.
Pelkonsa suuri on pyörittelystä
jossain elon laitoksessa
jossa ei hällä ois enää mitään tehtävää
... vaipua vain unholan suohon
mi nakertais elon ihanan
ja päättäen kuin elon turhan.
Täss' paikkansa on suuren Runoilijan
ja toiveensa äkkikuoleman
- kun sen aika on
       kuin kädestä ihanan kohtalon
	ja ylemmän jatkumon
sillä, kaipaus häneen on mahdoton
- kaikki jo sanoissa sanottu
sitten ... kun aika viimein lähdön on.
  
 
 
27.03.2019
Käyntikortti
Väreillä on merkitystä
se luo vaikutelman;
   turvan, tai pelottavan
      tai mitään sanomattoman
- kuin pois heitettävän.
   
Väreillä alitajuista vaikutusta
vaik ohjaakin silmän kulkua
saa siitä salaisesti voimia.
Se on kuin aura antajansa
jolla kuvaa tasoansa
sen toisen sisin ymmärtää
ja kortti jatkaa antajansa elämää 
toisen mielessä, kehossa
silmien katseessa, kosketuksessa
- kokonaisuudessa.
Ei vaiva ole turha
minkä siihen ajastansa uhraa;
se on osa parannusta, iloa, lepoa
salattua sanomaa
jota on vaikea tunnistaa
sillä, se ulottaa voimansa ulompaan
- joka on siis myös ihmisen sisällä.
  
 
 
28.03.2019
Solu ja solumuisti
Ihminen koostuu soluista
- siis, ihmisen keho
ja soluja on paljon.
Ja ilman soluja
ei ole ihmisen kehoa.
Ja kullakin solulla 
on omansa tehtävä ja tarkoitus
yhteistuloksena ihmisen koostumus.
Jokaisen solun ikä on rajattu;
toiset elävät pitempään kuin toiset
viel salaisen suunnitelman mukaan.
Kaikella on elinkaarensa - soluillakin
on alku - elo - loppu
ja syntyy uusi, tai uusia
kasvamaan kuolleista vanhoista.
Nyt kysymys kuuluu:
siirtyykö vanhasta uuteen jotain muistoa
... ja miten.
Salaisuus on viel ihminen!
Siirtyyhän ihmisestäkin osia, muistoja
ain' uuteen ihmiseen;
   muotoja, taitoja
      ominaisuuksia tuttuja
         molemminpuolisia (isä+äiti)
ja kaukaisia, sukupolvienkin takaisia.
Onko kaikki niissä pienissä soluissa
jotka alkavat kuin yhdestä
siittiöstä, munasolusta.
- Mutta, siinä on siemen vasta.
Kasvu on kaukaisesta ulottumasta
ja monista osista ihmiseen vaikuttavista.
Ja hänestä kasvaa vihdoin se
mi on kaiken yhteinen rakenne.
Ja tämä kaikki, ihminen
on monien rakenteiden valmiste;
   ulkoiset kaukaiset ulottumat
      näkymättömät vaikutukset
         ja näkyvät
            avaruudelliset tehtävät
kaikki säteilevät
ja ne siemenet, mit ' mahdollistavat näkyväiset
minkä sisällä, alla, yllä
vaikuttavat nuo näkymättömät.
Oi, tutkimaton viel on ihminen
vähän tunnettu vast' on tuo keho näkyväinen.
Vaan, mikä on ihminen
tuon kehon sisäinen.
Mut' ajallisen mahdollinen
tuo keho näkyväinen
on aina eessä näkyväisten silmien
ja luullaan näin: ett' se on se ihminen
vaikkei niin olekaan
- ihminen on se kehon sisäinen
ei silmille näkyväinen
hienosti väreileväinen.
Keho on karkea
värähtelynsä alhainen, ajallinen.
Tuo ylemmin värähtely on ikuinen
- tavalla ja toisella.
Alhaisella värähtelyt omansa
eikä mikään kuitenkaan katoa
muuttaen vain muotoa.
Ylempi on kasvava.
Alempi on katoava
vaik tavallansa jatkava
aikansa, sit muuttuva
ylempiin sulautuva
- se unelma.
Mutta se solu
on ajallisen osa ja rakenne
... rakennusaine ajallisen matkaa varten
sit' katoava, kun ei ole enää tarkoitusta
... ei ikuisesti jatkava
vaik' ajassa onkin kaikella kiertokulkunsa;
aineesta aineeksi
ja taas takaisin aineeksi ja aineeksi.
Ja kehitys ihmisen, ihmiskunnan
ei ole seurausta solujen
vaan, kasvu on tekoa ylempien
tulosta näkymättömien osien.

Alempien, solujen osa
on kasvu, kehitys ajallisen (evoluutio)
siinä osuus on solumuistien
ja siten uusia muotoillen, muuttaen.
Näin kehittyy myös ulkoinen
- kuin ylempien vertauskuvien.
Ja se solujen muisti on ajallisen eloa 
ja sen kehon toimien muistoja
ja siten mahdollistaen kasvua;
vanhan kasvu - kuolema
uuden solun jatko
ja taas sen kasvu
kunnes tulee taas uusi jatko.
Yksi solu on kuin malli
kaikelle ajalliselle elolle
ja sen kautta kuin vertauskuvana ylemmille
- vaik se onkin jo ihan toinen maailma.
Ajallisen (sitä) käsittäminen on mahdotonta.
Näin kasvaa ajallinen
se keho, ja kehot tulevat
vähin erin luoden kuin ihmiset uudet.
Mutta kaikella ain elinkaarensa;
   solulla, keholla
      matkalla, ajallisen elolla
alku - kasvu - väheneminen - loppu
ja taas uuden alku.
Mutta, nyt sitten vasta
tuolle alun ajatukselle: solulle ja solumuistille.
Tuo kasvu kehon ajallisen
ja sen kautta myös vaikutus ylempien
vaatii ajallisen kehon terveyden (*)
että tuo ketju vois olla täydellinen
- ett' syntyisi aina uutta kuolleen sijaan
uutta ja kehittyneempää.
  *) tuo kehon terveys täytyy ymmärtää oikein.
Sillä, jos solut lakkaavat toimimasta, uusiutumasta
lakkaa myös keho kasvamasta
ja jo piankin se katoaa pois
vaik' matkaa ja tarkoitusta viel ollutkin ois.
(Esim. vanhuus, sairaudet, huono ravinto, jotkut lääkkeet)
Vaan, jos kaikki on tehty
elon tarkoitus, tehtävä täytetty
silloin onkin jo aika vähetä, kehon hävitä
- ketjun yhden renkaan täyttyä.
Joten, solun kasvua ja kehityksen jatkoa 
ei saisi häiritä ja estää
sillä se jarruttaa kehitystä.
Mutta, ajassa on niin paljon 
tuota terveen kehityksen häiriötä.
Sellaisia ovat mm.:
  ravitsematon ravinto
    vahingollinen elämän laatu
      itsensä tuhoaminen vahingollisilla aineilla
  monenlaiset säteilyt
    vahingolliset lääkkeet ja hoidot
      mielen vauriot
ja tuhoavat ajatusrakennelmat.
   ... 
  
 
 
06.04.2019
Tarina 35-v
Runoilija kertoi tarinan
35-vuoden matkaisen
kaiken synnyn, alun, puolen ikäisen
kuin yhteen vetäen kaiken tähänastisen
- julkisesti kuvaten.
Joku kuullen
joku jotain muuta luullen
joku ymmärtäen
joku pitkästyen, muuta toivoen.
Vaan, se ei poista tarinasta
historiasta sanaakaan
jos vaikkei sanat tavoitakaan.
Runoilija jatkaa nyt matkaa.
Palaa laivalleen
uusille asemilleen, uusille tavoilleen
sillä, muuttuneet on arvot matkalaisten;
Kapteeni edelleen ohjaten, Försti auttaen
ja Runoilija kaiken kuvaten kuten ennenkin
vaan, uudella tavalla kuullen
voimainsa, hahmoinsa sisällään yhtyen
ei enää erotellen, 
mikä kenenkin on viisautta, sanomaa
- Runoilija itse kaiken nyt avaa.
Ja onhan nyt muutoksien kuu
... on kevät ja huhti.
Matka uudistuu
vaik seili jatkuu merten merillä
   alemmilla ja ylemmillä
     ja ylempien ylemmillä
        viel ulottumilla uusilla, tulevien kuvilla
koska matka kulkee kohti tulevia - ja tulevilla.
   
  #
 
Ja mystiikan hytissä tipahti kuvat:
Aurinko + Miekkojen VI
Tienhaara/Rakastavaiset + Maljat VI
        
Nuo tätä hetkeä kuvaten
ja tulevien uusia luvaten.
  
 
11.04.2019
Sanat ovat hatarat
Sanat ovat hatarat
painotukset vaikuttavat
mielikuvat, kokemukset
omat ajatukset sanojan, kuulijan
tekee sanoille sisällön luulijan.
Kullakin on omansa
sanansa, tarkoituksensa
ja samalla sanalla kuvata täysin
toiselle mahdotonta.
Syntyy vääriä ajatuksia, tarkoittamattomia 
ja lauseessa jo yks' sanan paikka
voi luoda vääriä kuvia.
Ja mielikuvia
mit' rakentuneet, rakentuvat sanan taa
se jo tarkoitusta, sanomaa muuttaa.
Voi, kuinka vaikeata
onkaan sanoilla viestiä tunteita
ja tunteitten vallassa
sanat jo muuttaa tavoitetta.
Ja vielä,
jos sanoilla on monia merkityksiä
mistä sanoja vie tietää
mitä kuulija todella kuuli
... hän jo vallan toista kuulevansa luuli.
Ja viel' puhumattakaan
jos sanan vaik luulee liippaavan huonoa omaatuntoa
ja kuulija silloin, vaik mistä sanasta
voi tuntea sisäisensä loukkausta.
Kuin ihanan siunattu hetki on se
kun sanoja ja kuulija samoin luuli.
  
 
11.04.2019
Musta aukko
Musta aukko
kuin suuri mysteeri ihmiskunnalle
salaisuus viel ratkaisematon.
Mikä koko ilmiön tarkoitus on.
Aukkohan se
ajallisen arvoista uuteen
ajallisen toiseen ulottuvuuteen
joss' vallalla toiset lait
ajallisen tiedosta viel kaukaiset.
Ovatko ajallisen kuitenkin
vaiko ajattomien
vaiko kuin rajallisten maiden?
Siinä on kysymys suuri.
Olisiko lie vaik portti jonnekin toiseen
reikä, madonreikä
joss' vallalla ei ole ihmiset
koska mittarit. lait, kaavat, ovat toiset.
Vain vertauskuva se on ajallisen
vihjaus voimista ylempien
viel tuntemattomien.
Ja voi, kuinka paljon onkaan mustia aukkoja ajassa ajallisen 
suurimpana niistä viel itse ihminen
ja näkymätön tila ylempien
ympärillä ihmisen.
Siin' on jo aukkoa kerrakseen
kun katsoo hän näkevillä silmillään
eikä kuitenkaan näe kuin näkyväistä
vaik nenänsä edessä
on täynnä näkymätöntä suuruutta.
Siin' on ihmisten musta aukko
... vaikken niin musta olekaan
ei valkeakaan
vaan, kuin näkymätön
vaik se täynnänsä näkyvää kuitenkin on.
Siinä sitä suuruutta ja ihmettä on
suuresti enemmän kuin tuo musta aukko
joka jo näkyväinen on
vaik voimansa, arvonsa viel salaiset
vaan, suuremmat salat on ympärillä olevat
nuo näkymättömän näkyväiset.
  
 
 
 
03.05.2019  
(Putkahti eteen vanha muisto hetkeltä 12.07.2015)
Sinä vastasit, sittenkin
Oi, Elämä
varastatko minulta mun elämän
kun hetkin tunnen
kehoni vähenevän
oireiden kaikenlaisten mua vaivaavan
arjen iloista kadottavan.
Minä kyselen
hetkin kuin sisälläni huudan
rukoilen, pyydän: -Oi, armahda!
Vaan, Elo, sinäkö ankara.
Mikä on tahtosi Sun
kun näin sallit vähenevän mun.
Viel' menisin minä
ois niin paljon touhua, tahtoa
liikunnan riemua
vaik' naiskauneuden halua
vaan, Sinä!
aivan kuin et sallisi mun enää
elää ihanaa elämää.
Mikä on tahtosi sun?
Miks' tahdot kärsivän mun? minä kyselen
ratkaisua, viisautta etsien.
En löydä!
En ymmärrä! vaik' vastauksia saankin
ja sanojen paljous vihkoni täyttää
- ne monesti niin viisaudelta näyttää.
Vaan, silti...
elämän kuin solmut
  kivut
    huolet
      sydämen sykkeet
mua rajoittaa
- maahan painaa paikallensa
kuin aloillensa.
-Minä tahdon! minä huudan.
Minä tahdon vielä mennä ja elää.
Ei kuihtuminen, katoaminen, ole elämää.
Ei vielä!
Eikä ollenkaan! jos itse valita saan.
Väheneminen on raastavaa.
... Olet hiljaa ...
-Mikset vastaa, sinä Elämä?
Miks' vaikenet!
Miks' haluat mun
vain kuin kiemurtelevan edessäsi sun.
-Et kysy, minä kuin kuulen vain.
Noinko lyhyen vastauksen sain.
-Kysynhän minä!
Katso vaikka, tuossa edellä.
Miksi miksi miksi!?
  
-Katso taaksesi, minä kuulen vain.
-Ei kun eteen! minä katsoa tahdon.
Eteen, ja elämään viel elämättömään,
sinne minä katsoa tahdon;
Olla, ja viel' nauttia
elon mahdollisuuksia ja kauneutta.
Touhuta ja rakentaa
viel' jotain uutta tulevaa.
-Vaan, katso taaksesi, sinä sanot vain kuin uudelleen.
Kyllä minä kuulen sinun kysymyksiä huudelleen.
Vaan, katso... etkö nää. Elämää.
Ja sanojen virtaa. - Etkö näe?
Ilostako ne kumpuavat
onnesi hetkistä hauskoista?
Niistäkö ne... elämän sanat
  kantavaiset
    auttavaiset.
Niistäkö ne?
Kait jokainen nyt iloita osaa
mennä ja touhuta
ajallisista nauttia.
Vaan, moniako sanoja
  kantavia, voimaa antavia
syntynyt on iloista, karkeloista.
Eikö ennemmin surusta ja elon taisteloista
kun onnea on puhkaistu
matkan tekoa katkaistu.
Kun otettu onnea pois
ett' elon syvemmät tunnot esillä ois.
Ja niissä hetkissä
taitekohdissa
kivuissa, säryissä, ikävissä
luopumisen hetkissä
niissä...
on sanojen virrat vuolaat
kun kyynelissä avuttomana kuolaat
ja voimaa hetkeesi anot ja pyydät
kun huutoja ympärillesi syydät
   jonnekin... jonnekin...
jotakin suurempaa etsien
hetkin tavoittaen.
Onko ollut noita
kun koet, elät onnesi karkeloita
etkä ees pysähtyä ehdi
kun edessäsi vain hohtaen kutsuvi
jokin uusi kirkas tähti.
Mutta, kun se lähti
- se elosi kirkas tähti
kun tulikin pimeys, synkkä yö
kun se muutos, riisuminen, sinua lyö.
Niin, silloin...
katso taaksesi... niin silloin
on se sanojen virta.
Silloin sinä tavoitat jotain sellaista
jot' et muuten tavoittaa voisi.
Ei muuten ne elämän viillot
niin kirkkaana soisi.
Ja niitä viiltoja... katsohan
niitä viiltoja on oltava
sillä, ilman niitä ei ole sanoja
ihmistä auttavia, kantavia.
Sillä, eihän iloissa ketään kantaa tarvitse
liitävät siellä kuin itsestään
vaan, suruissa
  elon käännekohdissa, muutoksissa
      yön pimeissä hetkissä
        raskaissa retkissä...
niissä ne sanat kuuliansa löytävät.
Ja silloin... ne kantavat
voimaa antavat
ja raottavat elämän tietä
- elon syitä ja tarkoituksia
joist' ei ihminen vielä tiedä.
Sitä varten... sinne...
elon syville
vastauksiksi huudoille
uusille lupauksille
sinne...
jos kerran tahdot "kirjoittaa auki elämän 
ja elämän tehtävän"
kuten hautakivesi tekstin kerran piirtelit.
... Miten sinä ne tekstit kuvittelit?
Niin, mitä sinä kysyitkään...?
- ... Een ... muista, enää.
Ehkä ... taisin kysyä, että: Miksi?
-Niin... ja oisko syntynyt tätäkään tarinaa
jos vain oisit syntynyt onnen kulkuriksi.
-Mutta... anna silti, illan tanssi.
-No, saathan sinä tanssisi
ja saathan sinä kaiken muunkin
ja sanoilla täytän suunkin
... ja ilosi saat
ja samalla myös voimaa jaat
kun onnea tuntea saat.
  
 
 
17.07.2019
Minä kerran kirjoitin
Minä kerran kirjoitin tarinan
jossa tulevani rakennan;
kuinka hautapaikan itselleni jo ennalta hankin
- kivenkin jo siihen valmiiksi
ja tekstiksi piirtelin: 
     "Täss' lepää hän
     ken kirjoitti auki elämän
     elon tien ja kohtalon
     jostain tulon ja jatkumon."
 
Tuost' on pian kuusi vuotta...

   hautapaikka hankkimatta
      kivi siihen kirjaamatta
         ja elämän salaisuudet avaamatta.
Ja mitä pidemmälle tää Runoilijan matka käy
elon salaisuudet yhä kauempana edellä käy.
Ja selvittämättä on viel moni asia
alkaen suuren kirjan alkusanoista
kun alussa oli vain Sana
ja joku jotain suurta loi
ihmisenkin, ja kaiken tään näkyväisen
hän eteensä toi.
Sit oli joku käärme - ja lankeemus
jostain jonnekin karkotus
helposta elämästä tuli elämän raskaus.
Ja sodittu on aina kuin aikojan alusta asti
tapeltu ja riistetty toisen omaa
- ahneus eloa kuljettaa.
Jäljelle jäänyt on nyt vain ... toinen kuin mystinen sana:
MIKSI.
Miksi kaikki tää näkyväinen maailma, ja sen vaiva?
  -
	
Minä runoissani kyselen suuria
saan monia vastauksia
joissa kuljen ihmisen rinnalla
avaan salaisia asioita ja ovia.
Jos nyt kuitenkin palaan tuohon hautakiveni tekstiin:
"... kirjoitti auki elämän..."
niin, joudunko pian korvaamaan
tuon tekstin vain yhdellä suurella merkillä - KYSYMYSMERKILLÄ.
Noo, onhan täss' viel aikaa..
  
 
 
22.07.2019
Mikä on Runo
Mikä on runo, sitä Runoilija miettii...
Runo voi viihdyttää
Runo voi kuvata
Runo voi totuutta avata
	kertoa tulevia
	luvata unelmia tulevien takana
	olla lohduttava.
Runot ovat ajallisia
Runot ovat ikkunoita tuntemattomien maihin
Runot ovat ajan hengen
   tai 
Runot ovat sanoja ihmisen sisäisen
	ylemmän suuruuden
	viel tuntemattoman ikuisen hengen.
  
 
 
31.07.2019
Asumisesta
Asua voi monella tapaa.
Pääasia on, että on vapaa.
Ja viel sisäisesti vapaa
sillä silloin ihminen vasta
on todellisesti vapaa.
Sidottu ei ole luova eikä avoin;
     ei omastaan ulos
     ei omaansa sisään
mutta, vapaa
on kaikelle auki;
     antaa tiedon tulla
     antaa tiedon mennä
ja ilman ulkoisten täytymisiä ja paineita
- ja ilman aineita.
  
 
 
03.08.2019
Yks aamuinen hetki
Kaunis vaihteleva kesä
mökin puuhia - ei sanoja
... sanojen rintamalla hiljaista
välillä pientä huokausta... 
se kokouskin 7.9., mitähän siellä?
Ja sit yllättäen 
yhtenä elokuisena aamuna... SANOJA!
Lähtekää kanssani matkalle...
Kuinka risteilevätkään ajatukseni 
	elokuisen lauantain aamuvarhaisena
mökin yläpetillä
kun uni juuri kaikkosi
vaik sille viel jatkoa niin toivoin.
Kuin suurten lumihiutaleiden sadetta
elämän palapelin paloja
kaikenlaisia koskettavia hetkiä pitkältä matkalta
aina lapsuudesta viimeaikoihin asti.
Niin, koskettavia hetkiä, ja iloisia
erojen kyyneleisiä
kuin vain kummallisen arkisia tapahtumia
elon käänteentekeviä muutoksia
ja elostani kadonneita ihmisiä, silloin niin rakkaita.
Kaikesta eloni hentoja palasia
leijuu nyt mieleni maisemassa
täällä vuoskymmenten takana.
Mitäh! olenko tullut vanhaksi?!
- Ehkä niinkin
vaan, mitä tämä tarkoittaa
kun eloni kuvakirjaa näin tahtomattani selaan
eloni kaarta kuin pikaselauksena
joillain sisäisillä silmilläni seuraan.
Olenko lähdössä jonnekin? se jo mielessäni käy 
kun eloni matkat näin silmissäni vilisi.
 
No, ei kai vielä kuitenkaan
monenlaista ootan tulevaa
ja vielä kuin se eloni tärkein tavoite, tehtävä
tekemättä ois
jokin eloni syvä sisäinen haave toteutumaton.
On tää elon seikkailu aika uskomaton
ja muisti, miss' kaikki pienetkin yksityiskohdat
tallessa kuin pohjaton.
Tämäkin hetki, yks muistini tärkeä palanen nyt on.
Ja tuosta vielä kuin jatkettava
kun viisikymmentä vuotta oli elon kasvatuskoulua takana
minut kuin irti repäistiin kaikesta
kasvamaan johonkin uuteen.

Kuin käskynä kuulin: -"Nyt aletaan kirjoittaa
sanoja ihmisille iloksi ja rakennukseksi".
Hätäisen huokaukseni muistan: -"Enhän minä...
osaa mitään kirjoittaa
eikä minulla ole mitään sanottavaa."
No, onhan sitä nyt ollut
eloni sen jälkeiseltä matkalta
jo parikin banaanilaatikollista täyteen kirjattuja vihkoja
ja toinen niistä netissä
- ihmisille iloksi ja rakennukseksi.
Minä muistan
kuinka kerran kirjoitin runon hautajaisissa.
Olimme mieskuoron kanssa laulamassa
"Täällä pohjan tähden alla" - kaunista.
Ja siin' vainajaa haudalle saattaissa
vilisi mielessäni sanoja:
miten ostan itselleni hautapaikan jo ennakkoon
ja siihen kivenkin valmiiksi
... ja tekstinkin siihen sain: 
   "Täss' lepää hän
   ken kirjoitti auki elämän
   elon tien ja kohtalon
   jostain tulon ja jatkumon." 
Ja nyt, tänä kesänä
sain lainaksi, vai sainko lie lahjaksi
sellaisen ison Perheraamatun
... painoakin varmaan kolme kiloa, joku muistaa varmaan
sellainen musta järkäle.
Sen ensi lehden aukaisin, Mooseksen kirjasta
sitä varmaan yhden päivän tavasin
sen ensimmäisiä rivejä, ja ihmettelin...
"Alussa oli sana" ... mikä ihmeen sana
ja sana oli Jumalan tykönä ... missä oli
jotakin loi ... mitä oikeasti loi, ja minne loi
ja MIKSI loi.
Ihmisenkin loi, joka lankesi ja söi omenan
- minkä ihmeen omenan.
Loiko todella tämmöisen ahneen, riitaisan
tappelevan ja sotivan
kaiken itselleen kahmivan, minkä vain irti saa.
Kovasti jo nuo ensi sanat mieltäni askarruttaa.
No, en ole hankkinut sitä hautapaikkaa
en kiveäkään - enkä tekstiäkään siihen
mutta jo mielessäni sen kaiken nään
sen tekstinkin, jonka päälle, tai alle
vain yksi suuri merkki
se "elämän auki kirjoittamisen" tulos
-suuri kysymysmerkki.
Noo, onhan täss vielä aikaa...
ehkä jokin suurempi kaiken viel avaa
ja se kysymysmerkki ehkä vain, ihan himmeänä 
lukeville vastausta avaa.
  
 
 
12.08.2019
Kirjoitettu kaikesta
No, nyt sitä on kirjoitettu kaikesta
elämästä ja elämästä ennen elämää
kuolemasta
ja elämästä kuoleman jälkeen...
Kaikesta, mi elämään mahtuu
ja sen tarkoituksesta
ja siitä, miks yleensä olemme täällä
tään pienen kauniin pallon päällä.
Ja mitä enemmän on salat auenneet
sen kauemmas on syvät kysymykset kaikonneet
ja olen huomannut
ett' vastaus suuriin kysymyksiin
on aina vain välivaihe matkalla suuriin
kaiken ymmärryksiin
ollen vain se tärkein, eli suunta
jonnekin elämän totuuksiin.
Kun katselin mökin aamuisesta ikkunasta
kuusta taivasta vasten
on siinäkin kuin kuvausta elon salaisuuden;
ne vanhimmat suuret oksat alhaalla
ovat joskus olleet vain pieniä alkuja
ja nyt niihin latvoihin tulee joka vuosi uusia jatkoja
- kuin elämän aloja
joiden päihin tulee aina uusia kasvuja
mutta sen kuusen latvaan putkahtaa
aina uusia kuin uuden elämän mahdollisuuksia
ja aina vain ylemmäs ja ylemmäs kohti korkeuksia
eikä mikään korkeus tunnu sille riittävän.
Eikä sitä nyt korkeuksiin avautuvan uutta alkua
ois ollut mahdollista nähdä ilman niiden alla olevien
vuosien osuutta ja jatkuvaa kasvua...
Mutta, niin ... kaikella on aikansa - tuolla kuusellakin.
  
 
 
23.08.2019
Matkalleko jonnekin
-Matkalleko nyt
kun juuri ollaan uuden alussa
ja kädet täynnä hommia.
On sanoja sanottavana
tekoja puhtaaksi esille laitettava
muotoja rakennettava
ehdittävä kaikkea...
on oltava paikalla monella tavalla.
Nytkö vain kadottava kaukaisuuksiin?
Miten mielesi, 
joka vain näihin kaikkiin nyt taas palaa
sisäisesi näitä jo halaa?
Ja onhan tässä... laivaa ja tanssia
mökin puuhia, jotka kaikki rauhoittaa
tätä kovaa kuin urakkaa.
 
Ja yhtäkkiä...
putkahti jostain sanat: "Valkoisen Neilikan Welho".
  
 
 
 
 
15.09.2019 sunnuntai, kotona aamulla.

Ja saapui syys.
Herkällä mielellä...
Tarja Närhen iskelmäradio Kari Tapiosta herkisti
ja viel vähän lisää ystävän viesti omistaan.
Onko taas aika, minä kyselen
kun herkkiä tuntoja pintaan nostaa.
Kesä on mennyt, kaivot tyhjenevät, kuulin uutisista.
Liian vähän satanut kesällä. 
Nyt sataa! Onneksi. On Runoilijan sää!
Ja huominen laivaristeily mieltä jo viihdyttää.

Tanssi on kohdillaan, sen tunnen.
Ja terveyskin - siitä kiitän joka hetki
ja anon säilymään.
Sehän on se Runoilijan ja runojen kaveri
se kuin toinen jalka ... siis se tanssi
... tai oikeammin oikea käsi. Kiitos.
 
Herkkyyttä vaatii tää Runoilijan sisäisen
kuulla kuiskeita sisäisten sanojen
lähettäjien kaukaisten - tai läheisten
takaa ajan rajojen
... rajalla ajan ja ajattomien.
Paljon on tallessa vihkojen sivuilla
uuttakin kesän hetkiltä
eikä loppuneet ole ne lain.
Tällä eloni matkalla vain pienen ripauksen
kaikesta kirjatuksi sain.
Mutta määränsä kaikella, ja kaikilla
eikä suurempaa määrää ole mahdollista
minkä elonsa matkalla kantaa jaksaa
- sillä, onhan elossa elettäväkin
ajallisia tehtävä, toteutettava
niistä opittava ja nautittava
niissä kasvettava - ihmistä tunnettava.
Rinnallakin kuljettava yhden jos toisenkin
eikä tietää voi ihminen itse
mikä milloinkin on toisen toive ja tarve.
Siinä vain oli toinen hetken vierellä
kosketti ja auttoi
hetken huomaamattansa toista kantoi
ja sit' toinen taas jatkoi - itsekin.
Oli hetki vaik maailman onnellisin.
Kasvoi kaksi 
sisälle piirsi, sisältä viilsi.
Itku merkkinä kasvun ja hoidon
- ja uuden voiman.
Se on elämää
ja sitä pitää elossa elää 
tähden itsen, tähden toisen.
- Minä tulen, minä lähden
elämän tähden ja ihmisten
menneitten, olevain, ja tulevain
ja yhteisten unelmain
ja unelmain tulevain.
  
 
 
06.09.2019
Runoilijan rukous
    (ennen esiintymistä)
Anna ääni.
Anna lepo, rauha.
Anna kaunis aura.
Anna ilo, anna koskettavuus.
Avaa sydämet, mielet, muistot kuulijain.
Voitele mun huuliain.
  
 
 
06.09.2019
Haikea Runoilija
Olen vähän haikea...
Katsoin Jukka Virtasen Memorial -ohjelmaa
... monessa mukana
paljon kavereita
elo täynnä kaikkea.
Vertaan omaani ... aika tyhjää
vaikka olenkin niin onnellinen
tään hiljaisen omani keskellä.
Pitäisikö olla enemmän kaikkea?
-Niin, pitäisikö. Ja miksi.
Sellaista ajallista hömpötystä.
Mikä siitä arvokasta.
Mikä eloa kantavaista.
Viihdettä, siitä ajallista iloa jollekin
ei kuitenkaan kaikille.
Ei kaikki sitäkään jaksa, ei välitä.
Turhanpäiväistä ajallisen kulutusta
ja ajallisen arvostusta.
Ole vain onnellinen omissasi,
ei sinulta mitään puutu
etkä haluaisi sellaista
et jaksaisi - olet erilainen
Eri tehtävä!
Tärkeä, koskettava
opastava, auttava.
Ei hömppää, vaan arvokasta, kantavaista 
tuleville polville antavaista.
Tulevaista!
  
 
  
09.09.2019
Suurien odotuksia
-Ratkaisuja kaikkeen odotat
elosi suuria kysymyksiä;
   nainen
   sanat - niiden leviäminen
   esille pääsy...
Sinua varjeltava on kaikelta;
   naiselta
   kuuluisuudelta
   kaikelta, mi aikaasi vain syö.
Sinulla on omasi työ
- avautuu aivan juuri.
Sitten taas näet ja ymmärrät
elosi tehtävät tärkeät.
Eivätkä nuo mainitut saa olla esteenä sille
sen toteutumiselle.
Joten, lepo vain ja rauha.

Ole omasi herra
äläkä anna itseäsi pois;
   aikaasi, rauhaasi
      omiasi ajatuksia, unelmia
sillä, silloin sinua jo toinen vie
tietäen tai tietämättä
ja mielesi vangittuu täytymisen suohon
"pitäisi pitäisi" ... ja se on siinä!
se "mielen vapaus".
Joten, katso eteesi
mittaa ja punnitse elosi taakat.
Vapauden siteet on raskaat.
 
(Huokaus ... -Niinpä!)
  
 
 
21.10.2019
Vaihtui vihko - muuttui aika
Vaihtui vihko
muuttui aika
mitä kaikkea muuta
toi se tullessa.
On kuvattu tuleva.
Oleva on edessä avoinna.
Paljon on salassa vaikuttavia voimia
- hallitsemattomia
eikä kukaan enää voi niitä hallita
eri suuntiin repiviä 
toinen toisiinsa vaikuttavia tavoitteita.
Kaikkia voidaan kuvata
vaan, mitkä ois lohduttavia.
Tarpeetonta on enää enempää
tulevia maalata.
  
 
 
20.10.2019
Päättyi vihko - alkoi uusi
Päättyi edellinen vihko
päättyikö jotain muuta.
Alkaako nyt jotain uutta - en tiedä
odotan vain - ja uskon edelleen
ett' mennään edelleen
jonnekin, mitä en tiedä, en nää
... jotain outoa uskon elämää.
Enkä oikein osaa enää mitään toivoakaan
- luotan vain
ett' jokin päämäärä tällä kaikella on
muutenhan tää yks elon matka
ois ollut kuin tarpeeton
... vaikka nyt ajallisia tehtykin on
mutta, puhun nyt suuremmasta
kuin vain näistä ajallisista kuvioista
ja velvollisuuksista
... niiden arvo suurempien rinnalla
on kuin merkityksetön
vaikka niilläkin toki virkansa
ja tarpeensa ajallisen kasvussa.
Mutta, ne suuremmat
jotka jotain suurempaa toteuttavat
- joit' en tiedä vielä, enkä nää
ovat jotain mun eloni tehtävää
- jota en vieläkään oikein tajua
vaikka matkattu jo 35 vuotta
... tai oikeammin, jo 70!
Kaikki siis alusta asti
sillä, olihan sitä nähtävänä jo siellä kaiken alussa
jonain outona luottamuksena ja varjeluksena
elämän hullutusten keskellä.
Ja myös kaiken johdatuksena
hyviin töihin ja asemiin
eloa kasvattaviin...
Ja sit pois!
Kun kerralla repäisy
ihan uusiin ja outoihin
henkisiin suuruuksiin
vaikkakin lasten askelten kautta
- kuinkas muuten
niinhän kaikessa aina
pienestä alkaa aina
oli kyseessä mikä tahansa
ja saa aikaan kasvunsa
ties minne kaikkeen kantava
tekniikkaan, tai vaik sotaan.
Alkaa pienestä tallista
tai kivestä, nuolipyssystä
ja valtaa maailman
joka ihmisen ajatuksen ja käden teon
- tai pelon, minne johtaa tää
mi joskus sai vain sen pienen alun.
 
 
Ei enää tärkeä ole esille pääsy
tulla ajassa joksikin - vaik kuuluisaksi
sillä, sehän pian vain jarruksi
elon kasvulle ja matkalle
kohti sitä jotain, josta ei ole tietoa.
On vain sanoja sanojen perään
jotka muodostavat kuvia, odotuksia
antavat suuntia, ja osoittavat jotain tulevia
uskomattomia kuvia
joihin on aina myös lupia
jos kerran ovat esille tulleita.
Sanoilla tää rakennetaan, tämä tuleva
niissä ON se voima.
Vaik ovatkin vain kuin pieniä paloja
niistä kasvun puroja, jokia
jotka muodostavat lampia, järviä, meriä
ja täyttävät maan
jotka kaikkia tavoittaa.
Yks pieni sana 
voi olla suuren alku
kasvava, vaurastuva, vahvistuva
kauas kantava
nostava, kaatava
maailman arvoja ja asetelmia.
Yhdellä sanalla
voi muuttaa kaikkea
sillä, siinä on sen suuren siemen
jossa on jo sisällään kaikki
sen hengen voiman salassa
kuin suuren puun pienessä alussa
siemenessä
joka elää voi vaik tuhansia vuosia
synnyttäen aina uusia versoja ja lapsia.
 
 
Niin, nyt kysyt, muuttuiko mikään
kun päättyi vihko, ja alkoi uusi.
Alkoiko uusi aika, jokin uusi
tai, uusi tapa puhua, kuunnella.
Kasvua! yhä kauemmas sieltä
mist' lähdettiin kerran
ja yhä lähemmäs sen valmista
mi matkalle on tarkoitusta.
Ja sitten on kaikki valmista
yhden hengen taas ajasta kadota
ja huokaista raskaana:

-Minä tein sen kuvan
min sisälläni tunsin
... vaikken sitä nähnytkään, luotin vain
jotain toivoin, ja uskoin... ett' se on tärkeää
että se kuitenkin, on merkittävää
... näytti miltä näytti.
Sillä, ethän itse voi tietää sanojen suuruutta
niiden tehtävää ja tarkoitusta
ja matkaa kohti maailman ääriä
ja ylempiä ulottumia
jotka myös ovat todellisia.
Ja siellä myös, on sanoilla valta ja asema
olla kaiken voimana ja valtana
sen ulottumia kasvattavana salaisuutena.
Sillä, sanat kantavat täältä ikuisuuteen saakka
ovat matkojen turvana
ja mukana kaikessa ulottumassa.
Ja viel ulottumienkin takana on niillä paikkansa
olla suurena valtana, joka ON.
 
Tapahtuiko jotain muutosta
... pyytämättä, toivomatta, odottamatta
kuin uskomatta, ett' viel jotain uutta.
Nyt uutta muotoa
sillä, sanottuna on kuin kaikki tarpeellinen,
Nyt on jatkettava
ett' voisi tulla valmista
mikä on kaiken tavoitetta ja tärkeä
- se elämäntehtävä
joka on sanoja, ei tekoja
ja niiden sisältämiä voimia, jotka ovat suuria
suurempia, kuin ovat ajalliset teot
vaik oisivat kuinka kauniita ja palvelevia.
Sanojen voima
on tuhannesti suurempi
kuin yhdenkään käden kosketuksen
yhdenkään kauniin ajatuksen toisen puolesta.
Sanojen teko on iankaikkinen 
ajatus, voima, tarkoitus
jonka tarkoitus on muutos
- muutos, joka näkyy, tai ei näy
sanojen sanoja edelläsi käy
- ei häntäkään näy.
Eikä ajallisen näkyväinen
välttämättä ees ajallisissa näy
mutta ne sanat ajallisissa jo edellä käy
- ja ajattomissa
vaik eivät ajallisissa näy.
            +100

 
 
21.10.2019
Vaihtui vihko - muuttui aika
Vaihtui vihko
muuttui aika
mitä kaikkea muuta
toi se tullessa.
On kuvattu tuleva.
Oleva on edessä avoinna.
Paljon on salassa vaikuttavia voimia
- hallitsemattomia
eikä kukaan enää voi niitä hallita
eri suuntiin repiviä 
toinen toisiinsa vaikuttavia tavoitteita.
Kaikkia voidaan kuvata
vaan, mitkä ois lohduttavia.
Tarpeetonta on enää enempää
tulevia maalata.
  
 
 
22.10.2019
Tanssista tulevien ulottumille
Tanssia, elämän laulua
hetkiä, matkoja...
kaikesta nauttia lähellä ja kaukana
merellä ja merten päällä
- vaik yläilmoissa.
Elämää! mitä pahaa siinä
olla matkalla
- elon taivalta.
Kuntoa vaalia
ett' kaikki tekeminen ois kaunista
vaik kaikella aikansa ajassa
ja ajan takana.
Mitä vois ihminen kuvitella elonsa määrästä
tulostansa tänne, ja lähdöstänsä täältä
pois maan päältä, vaik kuori tänne jäikin
mutta, se sisin, syvin - se ihminen itse
  lähtikin muualle
    ylemmälle tasolle
      tehtävänsä tehneenä
        määränsä saavuttaneena
- valmiina - uusia varten.
Uusia?
Niin, uusia tehtäviä, matkoja
kaukaisia ulottumia
poies täältä
ajallisen elämästä.
Ja vaik päättyikin se ajallisen matka
ei päättynyt sen sisimmän tie 
- sen Ihmisen
mi kuoressa matkasi tään pienen rahtusen
ajallisen elon taipalen
... ja sit edessä uusi maailma
uusi ulottuma kaukana täältä
ajallisen näkymältä.
Siit' ei ihmiset tiedä, luulevat vain
ett' ollaan jossain tässä rajalla
kun kanssaan voi viel' puhella
lähtönsä jälkeen.
Totta se onkin;
hetken viel viipyä ajallisen rajalla
katsella ajallisensa tekoja ja matkoja
jotain viel niistä oppia
sit kadota kaukaisuuksien maihin
ja ajallisen unohduksiin.
Se oli se
yks vaihe elonsa matkalla
kuin iankaikkisella
- jostakin kaukaa, ja jonnekin kauas.
Tämän pienen pätkän kävi tässä
kuin itseänsä näyttämässä
etsimässä jotain sellaista
mit' ei ole muissa valloissa ja voimissa
sillä, onhan tämä ajallisen elo tällä pallolla
monella tavalla kasvattava ja koettava
viisautta avaava ja antava
tulevia matkoja varten.
Niist' ei tiedä ihminen
ei tää ajallisen ulkoinen
mutta, se sisäinen - 'Se Ihminen'
sillä on kyllä näkymä
mikä on kaiken tään kasvun tehtävä ja tulos
kunhan ihminen pääsee tästä mankelista ulos.
Onhan tästä aina melkoinen tulos
sillä, vaik matka on kuin pieni ajallisensa
on se kuitenkin arvokas
sisällisensä kasvulla.
(Junassa 22.10.2019 Toijala-Riihimäki)
  
 
 
28.10.2019
Kohtalon valvojat  (elokuva)
Kohtalon valvojat?
Ei niinkään kohtalon valvojat
vaan, suunnitelman valvojat
- siinä on ero.
Elämälle on suunnitelma
joka ei ole kohtalo
vaan, kuin tarkoitus
jota kohti kaikki toteutus.
Suunnitelma on elävä.
Kohtalo kuin kova.
Suunnitelma sallii 
kulkuja poiketa, tai kulkea suoraan
mutta aina kohti tavoitetta.
Kohtalo on kuin kerralla vain se oikea
eikä siitä voisi poiketa.
On siinä ero, se vapaakin tahto
josta voi poiketa, ja taas palata
suunnitelman suunnalle
sille alkuperäiselle tahdolle ja toteutukselle.
Mutta, jos ei palata
suunnitelma voi kohdalta kadota
- ja löytyy toinen, jatkaja... jollain tavalla.
- Mutta, se alkuperäinen ois aina paras.
Mutta, mikään ei katoa
kaikkihan ovat vain suuntia kohti suuruuksia.
Pienen hetken muutos on vain kuin hidaste
     ja, aina on kaikelle jatke
     uusi haave, ja haaveilija
jolla jälleen on se tarkoitus ja toive
toteuttaa haave.
Eikä mikään koskaan ole
yhden haaveilijan vallassa
vaan, aina on rinnakkaisia toteutuksia
viemässä eteenpäin suunnitelman suuruuksia
   pienissä paloissa
      kokonaisuutta kasvattavia
         salaisuutta avaavia
rakentaen tulevia unelmia.
  
 
 
02.11.2019
Pyhäinpäivänä 2019
Katson käsiäni vanhenneita
vihkon tyhjää sivua
ja valkeaa kynää vihkon päällä
   
kuin odottaen tehtävää;
     aamuisia sanoja
     jotain lupaavia...
Ehkä uusia suuntia
tulevien kuvia
... niille enemmän ois merkityksiä
	kuin menneillä teoilla
	  kaatuneilla, kuolleilla
	    elon tehtävänsä jo tehneillä
- kuitenkin arvokkailla.
Niitä, heitä mitenkään väheksymättä
... hehän meidät, nyt ajalliset, ovat tuoneet tänne
tämän hetken ajalliselle.
Mutta, jos tänään vaik hetken katsommekin taakse
kääntyy jo piankin katseemme taas eteen, tuleviin
sen monenlaisiin kuviin;
   ahdistaviin
      toivoviin
         monilla vaik huolettomiin, vain hyvään uskoviin.
Niin, oli tuo kuva tulevain millainen tahansa;
   pelottava
      rakentava
         tai vaik kaunis unelma
sen toteutuma on kuitenkin sama
... mikään mielikuva ei ole tulevan kuvaa muuttava.
Toiset sen pelkonsa löytää
toiset odotuksiinsa pettyvät
toiset yllättyy tietämättään
	kun perustansa menettää.
Sama tulos kaikille
oli usko, odotus, luottamus mikä tahansa
kaikella on maailmassa paikkansa
- myös tulevalla, kuin on ollut menneillä
meitä edeltäneillä.
Osansa tekivät he
osamme teemme myös me
... ja tulevat hautojamme katsovat
muistelevat aikojamme, tekojamme
- ehkä hetken... sit' katseensa kääntävät tuleviin
omiinsa odotuksiin
toiveisiin, unelmiin.
Sillä, sellaisia on ihmisillä aina
vaik muuttuisi aika ja elämän tavat
- kullakin aina edessään omansa tulevat
elämän toteutumat.
Ja elämä jatkuu...
  
 
 
31.10.2019
Chakroista
Ei niiden tarvitse näkyä
ei ajallisissa hehkua
... nehän ovat ajattomia ulottumia
vaik ovatkin ajallisen matkassa.
Näkyvät ajattomissa
heijastuvat ajallisissa.
Siksi ei niitä ajallisen silmin nähdä
vain heijastuksia
- ehkä ei aina niitäkään
ne ohjaavat elämää
ja elämän voimaa, tehtävää.
Eikä ihmisen ajallisen kehon tila
ole riippuvainen chakrojen tilasta
... eikä päinvastoinkaan
ajallinen kuin ajatonta vastustaa
- ajallinen on ajallista maailmaa.
Ajaton kuin ajallista kammoaa
sillä, sillä on ajallisen mieli
ja ajallisen kieli.
Vaan, jos kellä on 
ajallisen ja ajattoman yhteinen mieli
on hällä myös yhteinen kieli
ja ajattoman mieli on ylin.
Sillä, mitä hyötyä on ajattomille
jos valta on "alin", vaik ois puhdas
mutta mieli on alin.
Puhtaat chakrat ja mieli ylin
- silloin on hyvin.
  
 
 
04.11.2019
Uusien etsintä alkoi ( 1/5 )
Ihosairaus
Miten parannan sairastunutta ihoa
joka sekaisin tervettä ja sairasta?
Jokin sairautta aiheuttaa
- mikä on aiheuttaja.
Immuunipuolustus ei osaa tuhota
jälki pinnassa.

Onko läiskän syy pinnan alla
jossain kaukana
vai onko aiheuttaja jokin vaate
aine, mieliala, hankaus.
Onko jokin syy
ja läiskä sen seuraus.
Ei kai mikään ihan vain itsekseen
jos ihminen harmin saa kiusakseen.
 
Vaiko opiksi vain, tutkittavaksi.
Jotain ratkaistavaksi
löydettäväksi jotain uutta
vaik helpotusta, tulevaisuutta
- varsinkin, kun vaivan aiheuttaja
ei ole ees yleisesti tiedossa. Psori.
 
"Heikoin kohta
jos ihmisessä jokin pettää, vaurioituu", sanotaan
ihminen itse ei pysty puolustamaan.
Tai, sen aiheuttaa jokin oma teko
sukurasitus kaukainen
vai, geenivirhe ongelmallinen
   saa aikaan jonkin kohdan heikkouden.
Kyse vaik heikkojen hermojen, kiltteyden
liian suurien elon painojen, pelkojen
vaik vain jatkuvien huolien
stressin oireiden.
Tai heikkojen hermoratojen
pienten hiusverisuonien aiheuttamien
	energiapuutteiden, väreiden.
Liikkumattomuuden, lääkkeiden.

Ehkä vain vanhuuden ja huonokuntoisuuden
kehon ajallisen vähenemisen
ajallisen loppumisen läheisyyden.
Voi, niin paljon on syitä sairauksien
... elää ajassa ihminen
seas' monenlaisten saasteiden, säteiden
lisäaineiden, sivuaineiden
vaurioituneiden ruoka-aineiden
vaarallisten rahan valtojen, valheiden
ahneuden pyrkimyksien
poliittisten kiemuroiden

salaisten tavoitteiden
joist' ei kukaan kaikkea tiedä, eikä nää
mihin mikäkin päätös tähtää.
Ota siitä sitten selvä
  syistä ja seurauksista
    seurauksien ketjuista
uusille syille ja seurauksille.
Ketju kuin loputon
vaan, jossain aina 
se kaiken kaukainen alkusyy on
vaikka sen löytäminen enää mahdoton.
Ja ainoaksi hoidoksi jää vain oire
jonka syy tuntematon.
Siksi elossa taistelu sairautta vastaan
... monesti vain oiretta, seurausta vastaan
ja todellinen syy, jos kaukainen
on ihmisille jo salainen.
Monelle vaivalle syyllinen
on kuitenkin läheinen;
  elon tapa, -piiri ilmeinen
    aine, lääke vaarallinen 
stressi sisäinen, ulkoinen
  niin moninainen näkymätön
    tai aivan ilmeinen näkyväinen
esim. 
  ravinto puutteellinen 
    tai virheellinen juoma, ruoka
      ilma saasteinen, myrkyllinen.
Millä kajoat, oi Taikuri parka
millä kosketat kaikkea
kun välttämättä ei ihmisissä
	ees muutoksen halua
jolla sairauteen ois vaikutusta.
Ja, onko ees mahdollista 
enää koskea muuta kuin oiretta
vaikka parantaminen vaatisi
todellisen syyn kosketusta, poistoa
...joka siis voi olla jossain syvällä
oman mielen lonkeroissa
tai vaik sukupolvien takana kaukaisissa
tai ravintoaineiden salaisissa toimissa
vaik maitten, mantereitten takaisissa.
Kaikki saa kehossa tulehduksen oiretta
joka oire johtaa toiseen oireeseen
... ehkä lääkitykseen
joka taas johtaa uusiin sen sivuoireisiin
ja taas sivuoireiden sivuoireisiin.
Niin ... ja syvä huokaus!
Minkäs Taikuri, Parantaja, Alkemisti
salaisuuksien Runoilija, 
noille kaikille mahdollisille syille,
oireille ja oireiden oireille,
ja oireiden oireiden oireille
joita joskus luullaan vaik syiksi sairauksille.
 
Tuliko ehkä patti-tilanne sille
miten nyt vois kurkottaa 
	niin moninaisille syille 
ja seurauksien seurauksien syille
tutkimattomien lonkeroiden alkujuurille
lapsuusvuosille, elon aikaisille
tai vaik kuinka kaukaisille ajallisille, paikallisille
menneitten polvien takaisille.
Niin, tais tulla ... se patti!
 
Ja, kun vielä omien tekojenkin juuret;
  tavat, tottumukset
   vanhempien, sukujen monet opetukset
     piirteen, vaateen, odotukset
niiden vaikutukset nyt ajallisen ihmisen elolle
vaikuttavat omien tekojen kautta
herkälle keholle kuin sukurasitukset.
 
Ei helppoa ole 
tämä sairaiden parantaminen
tai ees hoitaminen, helpottaminen
kun syy sykkivä kaukainen
on päivittäinen läheinen
- kuin tuntematon vihollinen
koko ajan ongelmia säteillen.
Niin, ja kun vaivan voi viel aiheuttaa
  vain yksi paha sana, katse
    varomaton kosketus, vaik hyvää tarkoittava
jokin kuin huomaamaton teko
josta vaik elinikäinen rasitus, trauma.
Tässä kuvattuna ripauksena pien ihminen
herkkä ja hauras lapsonen
ujo nuorukainen
epävarma aikuinen.
Kaiken keskellä rakentaen suojia ja muureja
peittäen sisäisen ongelmia
ollen raaka, julma, kova
vaik syvällä sisällä ihan hajalla
... josta siis oireita 
tuntemattomia sairauksia.
 
Noh, mitäs niille? 

Oireen mukaisia hoitoja
tai oireen aiheuttamalle toiselle oireelle
sille jokin lääke
josta taas ehkä ... outoja sivuoireita.
Niin, masentavaa ... ja ketju voi olla loputon
yks ihminen kaiken elon keskellä 
		kuitenkin niin yksin on
- tai vaik rinnallaan toinen
hänelläkin omansa ketjut on.
 
Tämä aihe jo jättää kannattaisi
eikä yhtään syvemmälle mennä
vaan, kuin pinnalle takas siihen kohtaan
missä kipu, vaiva, esille tuli
 
putkahti kuin tatti turpeesta
ja sitä katsella...
näkemättä lainkaan turpeen alle
juuristoihin, rihmastoihin
jotka kuin loputtomat on näkyväisen alla
joilla kaikilla kuin salaisia vaikutuksia.
(... taas, aika iso huokaus ...)
  
 
 
 
05.11.2019
Uusien etsintä jatkuu ( 2/5 )
Mitä voi ihminen ihmiselle
Mitä oikeasti voi ihminen ihmiselle
sairastavalle
- tai sairas sairastavalle.
No, lohdutuksen sana
silmiin katsoa
hetken kantaa
vähän voimaa raskautetulle antaa
jokin lääke näkyväiseen
hieronta, kosketus
kaunis lupaus
leikkaus, korjaus
ja sillä se
päällimmäinen oire, tai kaks
tuli elo ehkä hetkisen paremmaks.
Antoi toivon, ilon
ehkä rauhan kaiken raskauden keskeen
elon hetkeen ja arkeen.
  
 
 
05.11.2019
Uusien etsintä jatkuu ( 3/5 )
Onko tervettä yhden yhtäkään
Niin, onko tervettä yhden yhtäkään.
Joku ongelmansa piilottaa
jollain peittää, ehkä unohtaa
vaik hetkin vain salassa sen tajuaa.
Jokainen kuitenkin vaivansa kantaa mukanaan
sen salaa, tai voi olla vaik tietämätön vielä
vaan, jostain vaik pienestä surusta
murheesta, vastoinkäymisestä
- tai liiasta ilosta
voi purkautua se sisäinen piilo
salainen mukana kannettu taakka
suvun rasitus
tai lapsuuden pelko, loukkaus
ja putkahti outo sairaus, tai jo tuttu
johon sitten ajallisen pinnallinen hoito.
Huokaus ! ... voi ihmistä
elonsa matkaa ja tarkoitusta
salaista ja tuntematonta.
  
 
 
06.11.2019
Uusien etsintä jatkuu ( 4/5 )
Kuin umpikuja  (eli, pohdiskelua)
Kuin umpikuja;
koskettaa toista ja parantaa
        nuo kaikki kaukaisetkin syyt
ja seuraukset karkottaa
- kuin ei niitä toisella ollutkaan ois
yhdellä kosketuksella, sanalla
ois pyyhitty elostaan pois.
Onko ees mahdollista tuo
tulla kuin jonkin suuren parantajan luo
ja kuin salaman välähdyksenä
tapahtuis kaikki tuo.
Se olisi ihme - ajallisen ihme;
toisen elämän taulusta kuin kerralla poistaa
kaikki kaukaisuuden vaikuttavat virrat
oman elonsa kolhut
ympäristön vaikutukset ain lapsuudesta aikuisuuteen
ihmisten kohtelut ja pahat teot
oman mielen pelot.
Tuosta vain, kuin sormia napsauttain
ja toinen ois terve, parantunut kaikesta
- ei ainoastaan jostain yhdestä vaivasta
vaan, kaikesta
sillä, jos ehkä vain yhdestä
hoituiko vain juuri siihen vaikuttavasta.
Entä sen vaivan edelleen vaikutuksista
siitä ketjusta min kaikki vaivat ihmisen rakentaa.
Entä se hyvä työ ja teko
minkä jokin vaiva ihmisessä aiheuttaa
- poistuuko se hyväkin
jos poistui pahakin.
Pitäisi kuin uudeksi tehdä kaikki
aloittaa kuin alusta koko ihminen
ja tyhjästä taulusta luoda uusi...

- mihin katosi se elon aikainen oppi
min sairaus, vaiva, opetti
miten ihmistä muutti ja kasvatti
minne kaikkialle kuljetti
miten ehkä toisia kosketti vaivansa kautta
- katosiko kaikki tuo
elämän kasvattava laukka.
Ja jos tapahtui tuo ihme, miten se ihmistä muutti
kun hänet elämän kaikkeen tekoon vapautti
- varmastiko vain hyvään
vaiko vaik kaikenlaisiin turhuuksiin
rakkauteenko, vaiko vaik julmuuksiin.
Joten, oisko ehkä kuitenkin parasta
olla koskematta
toisen eloon kajoamatta
suunnitelmaan puuttumatta
vaikka kuinka hyvään tulokseen vaikuttamatta
vaik poistamalla se hyvä muokkaus
ja kasvatuskoulu
johon vaivan kautta on matkalla.
Kuka tuntea vois toisen suunnitelman
kokonaisuuden kasvutien
miten minä kaikkeutta eteenpäin vien
pientenkin tekojen kautta
elojen kautta
monien vaivojenkin kautta

sillä, kuka voi koskaan tietää
mihin yks pienikin vaivan itunen 
vois vaikuttaa eloon tulevien
- jonkin vaik suuren ratkaisun kautta
johon se pieni oli ratkaisuna
jonkin suuren tärkeänä avaimena.
Joten, niin ... pattiko taas
mistä tiedät miten ja mihin 
     	kaikki kaikessa vaikuttaa
mitä opettaa
  mitä kouluttaa
    miten ja mihin kasvattaa
mitä vaik koko ihmiskunta voi saavuttaa
	          vain pienen vaivan kautta
johon juuri se oli tärkeänä oppaana.
 
Herkkä mieli on monesti auttavainen
vaan, onko se osaavainen
näkeväinen kokonaisuuden kuvia
- parantaminen ei saa olla huvia
vaik voisikin se joskus vahvistaa jotain uskoa
- sehän voi vaik vastustaa kehitystä
ihmiskunnan tulevaisuutta 
kohti uusia ulottumia.
Tiedä vaikka jostakin ois sairaana tullut jotain suurta
- nyt se yhtäkkiä olisikin poissa.
Yksi outo vaiva voi olla vaik suuri aarre 
ihmiskunnan kartalla, pienenä palasena
- ja palasia on paljon.
  
 
 
07.11.2019
Uusien etsintä jatkuu ( 5/5 )
Kuin pattien aikaa
Kuin pattien aikaa!

Mitä tämä tarkoittaa
vanhoja näkemyksiä pois ottaa.
Ihmisten ajatuksia muka suuria
vaan, kuitenkin niin pieniä - inhimillisiä
sillä eihän ihminen nähdä voi
miten ongelmat eteen ain uutta toi.
Sillä, ilman niitä ei ois kehitystä
ja siksi kaikella voi oikeasti olla paikkansa
ihmiskunnan kulussa ja kasvussa.
Ongelmia pois ottamalla
ollaankin pian kasvua jarruttamassa
kehityksen kulkua estämässä
tulevia viivyttämässä.
No, eikö ongelmiin saisi lainkaan kajota?
Katsoa vain ja kärsiä, niinkö.
Ongelma vie edelleen
johtaa kasvuun, kehitykseen.
Jos ongelma otetaan kuin edeltä pois
miten kehitystä olla vois.
-En ymmärrä.
Aihe onkin vaikea.
Moni ongelma tulee eteen annettuna
johtamaan kehitystä, kasvua.
Ja toisaalta moni ongelma
voi olla vain henkilökohtaista rakennusta.
Vaikea erottaa toisista.
Ongelma voi johtaa kohti lopputulosta
jolla siis määrättyä tarkoitusta
eikä sillä ees ole vapautusta
- se toteuttaa jotain suurta tahtoa
kokonaisuutta.
Jonkun ongelman on määrä 
viedä jotain eteenpäin
sit vasta ratkaistua.
Joku ongelma on vain kasvattava
eikä tarkoitus ole lainkaan poistua.
Tai, ellei sit aikanaan
tehtävän suoritettuaan.
Asia on oikeasti vaikea
ihmissilmin katsoa ja ymmärtää
miten minkäkin selittää ja ymmärtää
mikä on minkin tehtävää.
Eipä ne eteen ihmismielin tulekaan
eivät ihmismielin ratkeakaan.
Suuremmin näköaloin ne ainoastaan voi havaita
- vaatii korkeamman katsetta ja ymmärrystä
jollaista voi olla vain harvoilla ajassa.
Ajan takana on kaikki avoinna
niiden katsella, joille sallittua
- ylempien salaisuuksia.
 
Ajassa ei voi ajallinen ymmärtää
miks maailma myllertää.
Ylemmin ulottumin kaiken voi nähdä ja selittää
kokonaisuuden tavoitteen ja kulun käsittää
- ja kuin kerralla nähdä
miksi mikin asia, teko, ongelma, on tärkeä
- ja varsinkin, kun siellä kaikki
on yhtä aikaa esillä.
 
Käsitellään suuria 
lähestytään suuria
Runoilija ei saa nyt herpaantua
vaikkei oma ajatus viel kaikkia tavoita
- ihmettelee vain kättensä töitä
mielensä liikkeitä
jotka jo kuin edellä kulkevat piirtäen tulevia
- sen suuria kuvia
ja salaisia unelmia.
Kasvettava on viel Runoilijan paljon
ett' vois itse ymmärtää, miten selittää
outoa tehtävää ja näkyjä näkemättömiä
saloja salattuja
tietoja viel avaamattomia.
Ajassa nähdä mahdottomia.
Vaan, aina on jossain joku
joka voi vahvistaa
joka myös tulevien kulkuja tavoittaa
ollen edellä jo hetken matkaa
- yksinäistä tietään jossain taivaltaa.
 
Tässä kuin salaisesti sitä tulevan karttaa
jonka avaaminen vaatii aikaa.
Siks on viel jäljellä tätä ajallisen matkaa
että Runoilija voi todella merkittävää saavuttaa.
Ja kuten jo edellä oli maininta:
  yks sana
    yks lause, ajatus
      yks esille piirretty näköala, tulevan kuva
voi olla se kaiken matkan tarkoitus ja määrä
mut' matka sinne määrälle 
on pitkä ja vaivalloinen
monien viel käsittämättömien salojen kautta
joiden tarkoitus on avautua sanoilla
... sillä, tämähän on sanojen työ
eikä mikään muu ajallisen työ
tätä laudalta lyö.
Eikä ymmärrys ole yleistä
ei seuraajien joukkoa, vaan yksinäistä
omiinsa vetäytyväistä
vailla suurta suosiota ajallisen taholta
mut' ajattomista katsottuna arvokasta
ja avautuu ajallansa,
Ole vain urhea ja jaksa 
sanojen 'raaputusta'
sillä, ne OVAT - ja tulevat 
avaavat monet salat ja unelmat.
  
 
 
09.11.2019
Perimän vaivat
Tiededokumentin myötä ohjautuivat ajatukset
DNA, solu, geeni, perimä, epigeneetti -maailmaan
ja niistä psoriin 
ja muihinkin perinnöllisiin vaivoihin.
Etsin, keksin, mittailin
löysin sen soluvaurion dna:sta
äidin kautta tulleesta
joka psoria aiheuttaa.
Sen mittaamalla paikallistin
mutaation poistin
ja uuden terveen paikalleen asetin.
Korjauksen jälkeisissä mittauksissa
näytti hyvältä.
Niin, monimutkaista selittää
vaik kuitenkin kuin helppo ymmärtää
kun havainnollistaa.
On monta tapaa aihetta kuvata
vaik samaa tarkoittaa.
Syy jostain kaukaa;
suvusta, sodasta, elon vaivasta
löytyy näkymättömän historiasta
josta siirtyy, kantautuu ajalliseen kehoon
  sen rakenteeseen
    pieneen osaseen
      soluun ja sen osuuteen
sisäiseen rakenteeseen.
Siellä se/ne kulkee mukana
vaivoja, oireita aiheuttaen.
Mutta, mikään ei ole mahdotonta;
jos sen voi sisällensä saada
voi sen myös poistaa.
Ei saa sanoa, ettei voi parantaa
sillä kaikkea voi koskettaa
- tiedekin jo monella tapaa.

Henkiset kulkee samaa rataa
vaik toisella tapaa.
Monin osin siis toisiaan jo kohtaa.
Tuloksissa vain viel eroja;
ihminen voi tietämättään jotakin vahingoittaa
henkinen puutteet korjaa
sen parannuksella ei voi toista vahingoittaa
... se ymmärtämättömyyden anteeksi antaa
ja puutteet armahtaa
- ja parantaa, jos siihen on lupaa.
Ei kummallakaan aina 
ole lupaa virheitä korjata
... jos sillä onkin jotain
suurempaa tarkoitusta.
Näin sinunkin proriksi nimetty vaiva
ei ollut lupaa poistua
- enemmänkin vain paheta
jotta ois viisauden kasvua
ja kuin matkailua oireen oikealle äärelle
- ei vain ihon pinnalle, vaan oireelle 
jonkin salvan, linimentin kanssa.
Oire voi johtaa syylle...
jos on ohjausta, rohkeutta, kärsivällisyyttä
ja oikea opas, joka auttaa
lähteitä, viisautta avaa
ja osoittaa oikeaa kohtaa
- ihmisen genomia.
Ja kun viisaus saatu vaivan, oireen kautta
sen on aika parantua
ohjauksen vapautua
ja ihmisen tärkeän välikappaleen
joka tärkeä oli prosessin osana
ihmiskunnan kehityksessä ja kasvussa.
Ihminen ON monimutkainen
mutta kaikki on mahdollista
kasvun ja kehityksen kautta
jossa henkinen on ohjaajana
ja tiedekin perässä apuna
... vaik tiede ei sitä myönnä
on heilläkin yhteytensä
salaiset auttajansa ja avaajansa
kehityksen matkalla.
Näin on ollut aina
ja on aina oleva
se on kuin ihmiskunnan turvana ja oppaana
... uskovat miten uskovat
voimat on korkeammat
tieto, viisaus, apu, kaikki
on ihmiselle annettua
- ajallansa annettua, aina.
Opi: 
Harvoin mikään suoraan vie ratkaisun päätökseen
vaan, tärkeä on myös matka etsiä, kokeilla
niistä uusia oppia
löytää, iloita, pettyä, ja taas jatkaa...
kaikki yhdessä ihmistä ja ihmiskuntaa rakentaa.
Mitä jos kaikki kuin valmiina putkahtais
tippuis kuin telkkari taivaasta
missä ois oppi ja kasvu
missä maailman eteneminen, kehitys
ihmiskunnan työt ja vaivat
kasvun tiet ja tarkoitukset
kehityksen tiet
- vain noin ihmiskuntaa eteenpäin viet.
Ja muista:
Eikä mikään tieto, viisaus
saatu, opittu, löydetty
ole se oikea lopullinen tieto
vaan, muistathan...
	se on aina vain suunta
	kohti jotain suurta.
Välituloksiin voi hetken vaik uskoa
mutta siitä pitää jo samalla
olla valmiutta luopua - uuden tieltä
joka sekään, tietenkään
ei ole totuutta vielä
vain uusi välivaihe matkalla
kohti suurta tarkoitusta.
Se eilisen uusi ihana, upea
vaik suuresti palkittu
on jo vaik huomenna vanha ja vajavainen
tiedä vaik täysin väärä
mutta, se oli se välttämätön välivaihe
kasvussa kohti seuraavaa porrasta
josta ylöspäin ponnista.
Onko se väärä vaiko oikea
kukaan ei sitä heti tiedä
eikä sillä merkitystä
sillä tärkein on suunta
jonka tuloksena on ajallansa kaunista.
Ja näitä oikeita ja vääriä
on maailma pullollansa
vieden kukin omalla tavallansa
tätä pallon kansaa kohti tulevia unelmia
ja lopullista tarkoitusta - joka ON.
Veikö pikku psori-vaiva
sinua nyt kohti tulevia
- omaasi ainakin, vaik toistenkin
sen näyttää päivät tulevien.
  
 
 
09.11.2019
Pisteet ja viivat
Nyt katselen Aku-nukkea
sen viivoja, pisteitä
energiaratoja, hermojen kulkuja
- ihmisen toimintoja
pinnallisia ja syviä
kehon toimiin vaikuttavia
- se on totta.
Mutta, monin kohdin siinäkin
hoidetaan vain oiretta
tai joitain energian, hermoradan tukosta
- parannetaan virtausta.
Mutta, monen oireen, ongelman takana
on syvempi ulottuma ihmisen sisällä ja rakenteessa
tai jossain kaukana kehon ulottumattomissa
josta kaukaa kantautuneet 
syvälle ihmisen rakenteeseen
joihin ei näiden viivojen ja pisteiden kautta
ole kosketusmahdollisuutta
ei korjausta, ei parannusta
vain energioiden ja ratojen aktivointia
ehkä joidenkin väreiden tasapainotusta.
Mutta, paikkansa kaikella
tuollakin oma apunsa sitä tarvitsevalle.
  
 
 
10.11.2019
Matkalla syihin, seurauksiin
Ytimiin, soluihin, geeneihin
kantasoluihin ja dna:n salaisiin
Runoilijan tie nyt vei.
Monet syyt, seuraukset
kaukaiset vaikutukset
nyt ajallisen elon ongelmat, oireet
ratkeavat jos sormet syihin koskevat
kaukaisiin, aikain takaisiin
tai niiden seurauksiin
jotka piiloutuneet ihmisen ytimiin
geeneihin, soluihin
dna:n ketjuihin.
Jos ... on lupa kajota.

Mutta oikeasti...
on mahdollista etsiä, tutkia
löytää vioittunut kohta
joko syntymässä annettu
tai elon aikana hankittu
... jostain vain saatu
ja se heikkous, mutaatio, säteilee
ohjailee elon toimia
antaen vaivoja, sairauksia, outoja oireita
joita ehkä vaikea tulkita
ratkaista, miten oikein hoitaa
jos ei voi, tai saa, parantaa.
Mutta, jos on lupa ja voima 
tutkia ihmisen kuin salaisia syviä
on siellä ehkä piilossa
ongelman, vaivan, aiheuttaja
... ellei se sitten ole vain
loppuun kulutettua elon voimaa
- liika on liikaa
  stressi hajottaa
    energiat, värähtelyt, katoaa
       puolustusjärjestelmä ei pysty enää puolustamaan
- ihminen heikkouttaan sairastaa.
Ehkä levolla siitä, pitää vain malttaa.
Mutta, jos syyt on syvemmällä
ihmisen rakenteissa, ytimissä
niihin voi vaikuttaa
- tiedekin sen jo tunnustaa
arvokkaiden tieteellisten tutkimusten 
ja laitteiden kautta.
Ajattoman ulottuman voimilla ilman vaaroja
- siis, jos on lupa kajota.
Vaivoilla monesti tarkoituksia
joiden kulkuihin ei saa koskea.
Inhimillinen ihminen
tahtoo aina auttaa ja palvella.
Hän vain harvoin näkee
kokonaisuuden tarkoituksia.
  
 
 
10.11.2019
Milloin lupa, milloin ei
Paljon on heikkouksia ihmisen
jos on voimia hyviäkin
mut' niin vajavainen kuitenkin
		on monella tapaa
tuo vajavaisuus eloa rasittaa
ja myös monella tapaa ohjaa
elon kulkua ja valintoja
- samoin kuin tekee
vahvatkin alueet.
Milloin saatu, milloin annettu
milloin itse hankittu ... ei väliä sen
kaiken kautta ihmisiä ohjaillen.
Eikä kaikkea voi muutella
ottaa pois, paikkailla
ettei vaikuteta valintoja
joilla elon tarkoituksia, ohjauksia
... niiden kautta avun antoa, viisautta.
Siksi niihin ei saa kajota.
Mutta, jos jokin piirre vaikeuttaa tarkoitusta
tai, vie edelleen hyvää ominaisuutta ja suunnitelmaa
sellaiseen voi kajota;
   muuttaa, poistaa
      vaihtaa, vahvistaa.
- Se tuo elämälle kunniaa.
Mutta ... aina se, mutta...
onko lupaa auttaa
muuttaa, poistaa, vahvistaa
jotain vaik uusiksi vaihtaa
- jos se vaik johtaa siihen
ett' ihminen jo muuttaa suuntaa
pian tarkoituksestaan katoaa
ja etsii jotain ihan muuta
vaik tarjolla oli vaik kuinka tärkeä suunta.
Vaikea paikka!
Siksi tällaista levottomuutta
ja ihmisten käsissä pian hulluutta
ei voi sallia
vaik tieteelle jo mahdollista.

Ollaan sielläkin tarkkana
ettei synny vahinkoja.
joista lie suurin voi olla
	muutettua elon tarkoitusta.
Siellä kuitenkin kaikella vaivansa.
Henkisillä ois liian vaivatonta
ja pian aikaan saisi holtittomuutta
ja vääränlaista valtaa
joka pian taas palvelisi rahaa - ja pahaa.
Vaan, ei tuosta huolta
voima siihen annetaan.
Vaan, ihminen on ihminen
keksii valheellisen
toimen jolla rahastaa
saaden vain vahinkoja
	ja itselleen ajallista valtaa
vailla todellista valtaa.
Sinullekin tämä vain kuin näytiksi
millainen todellinen voima olla voi
ja millaisia mahdollisuuksia
oikea voima muassaan toi.
Ja löytyy nekin, joille apu tarpeen on
kuin todisteeksi, voima ei ole voimaton.
Vain tuleville tää tarjolla on.
Nyt on aika kehityksen
ihmisenkin voima on suunnaton.
Nykyinen kehitys ei ole tarpeeton
sillä se vie kohti sitä suurta
parempaa tulevaisuutta
joka ei enää ole tekninen
vaan, ihmiselle luonnollinen.
Siis, mikä on ihminen - lupaus tulevien
ja ihmisten sisäisten voimien.
  
 
 
14.11.2019
Runoilijan matkasta
Ei jaettua kunniaa.
Jos joku maallinen sanojasi vahvistaa...
niin, Runoilijan yksin kunniaa
ei tarvitse ajallisen vahvistaa
... ja ymmärtääkö aina tosissaan
vaik saakin jonkin käsityksen, kuvan
hetkisen ulottuman.
Vaan, sanat eivät pysy paikallaan
ovat jo kuin vanhoja tullessaan
sillä, jatkoa aina seuraa
se menneet sanat vahvistaa
ja niiden päälle jo uutta rakentaa.
Älä siksi itke menneitten perään.
Menneet on menneet
  sijaan tulee uudet ulottuvuudet
    sanat suuret, kasvavat
      koko ajan uutta rakentavat
ja taas katoavat tulevien uusien alle.
Eikä itsenkään tule jäädä sanojensa alle
seisomaan, tekemään
vaan, mentävä on vain edemmäs, edemmäs
- kuin kiire jo oisi
kuin sanat uutta aikaa toisi.
Ole levollinen vain
sanat viisaan
ja seuraajan nyt rinnallesi sait
sen kaipaamasi rakkaan sinua kantavan
ja voimaa sinulle antavan.
Ole vain uskollinen, työ on hyvä.
  
 
 
16.11.2019
Epigeeni
Dna:n päälle
kasvaa ihmistä kasvattavaa perimää ja elämää;
   perimää menneiltä
      elämää itseltä
ne muovaavat tehtävää
  elon päiviä, ihmisiä ympärillä
    elon tehtäviä ja töitä
      elintapoja, ystäviä
elon pyrkimyksiä.
Dna ja perimä on kuin perusta
sille rakenna ajallisesi maailma.

Ja elosi matkalla kaikki 
on sinua muokkaava, kuljettava
kohti elosi tulevia
jolle on paljon vaikuttajia
valintoja ohjaavia, kuin sattumia
outoja kohtaamisia, unelmia
ympäristön muutoksia
sotia, rauhan aikoja, rakkauksia
perheitä, lapsia, ja lastenlapsia.
Omituisia kulkuja
joista kaikista syntyy tuloksia
ajallisia ja ajan takaisia
kuin ikuisia vaikutuksia
ja tuleviin kantavia
ajallisissa ja ajallisen takaisissa.
Ihmeellinen elämä
kuin ois sattuman satona
jossa kuitenkin paljon vaikuttajia
kuin päätöksiä, valintoja
elon matkaan vaikuttavia

uskomattomia saavutuksia
tai vain pieniä arjen tekoja
joit' kukaan ei tiedä, ei muista
katoavat kaikki kuin syksyn lehdet puista
maahan painuvat
mullaksi muuttuvat - unohtuvat.
Vaan, se lehti eli
hetken loisti, tehtävänsä teki
sit meni, katosi
katosi ajallisen jälki
vaik joltain ehkä jotain jäi
joka muistuttaa, että joku täällä kävi
nimensä, tekonsa, kehityksen karttaan piirsi
niillä kehitystä edelleen siirsi.
Mutta, tämä oli vain 
sen näkyväisen vaatimaton osa
vaik ois kuinka suurelta näyttänyt
paikkansa elon ketjussa täyttänyt
... sit hävinnyt.
Mutta, oli matkassa myös 
se iankaikkinen ihme - ihminen
se kuorensa sisäinen
jot' ei ihmiset nää
hän näkyväisen sisällä elää 
omaansa elämää, kuin suuri mysteeri
jota ihminen ei vielä osaa selittää
vaikka siitä kuvauksia onkin
- vaikea ymmärtää.
Se, on se Ihminen, isolla iillä
suuruuden kuvaksi luotu kuvajainen
ja kuin vaimonsa, se kuori ihmisen
on hänet hetkeksi suuruudesta erottaen
opettaen, kasvattaen, näyttäen...
niin, näyttäen
eron ajallisen ja henkisen
inhimillisen ja ylemmän
hetkellisen ja ikuisen
kahden valtakunnan erilaisen kehityksen
sillä molempien kasvu on merkityksellinen
ja molempien tuleva - viel salainen
maailmoitten tulevien.
Niin, näin hetkessä dna:sta ja perimästä
matkasimme tänne 
tulevien perimmäisille näkymille
suurille mysteereille.
  
 
 
13.11.2019
Ajatusten myllerrystä
Mitä on tää, suunnitelmat, ajatukset...
asuinpaikat, ja miksi.
-Vapaus, on aina ensimmäisenä
sitten vasta tulevat kaikki muut.
Vapaus ei ole sidottu paikkaan
mutta voi helpottaa sitä.
Eikä turvaa puutu
vaikkei ihmisturvaa olekaan ympärilläsi
aikasi, rauhasi, vain söisivät
omilla unelmillaan ja haluillaan.
Sinulla ei ole niihin aikaa.
On vielä tätä omaa matkaa
- ja pitää jaksaa
ja ehtiä paljon kirjoittaa ja kuvata
ihmistä ja sen kasvua
ja tulevaa, joka rakentaa unelmaa.
Ei niinkään omaa unelmaa
vaan koko ihmiskuntaa koskettavaa.
Pienessä on taivas auki - tässä ja nyt -
"Taikurin taivas" - eihän lie unohtunut.
Mitä puuttuu tästä
hyvästä tilasta, ympäristöstä.
Tässä on nyt kaikki
ja joka hetki.
Suuret prosessit ovat suuria
vievät voimia, kuluttavia 
avaavat uusia unelmia koskien tulevia
ja kuitenkin... tässä on kaikki,
älä juokse, vaan, rauhoitu paikallasi
jossa - on kaikki.
Tapahtuu - kaikki tapahtuu
mikä matkaasi kirjattu jo edeltä on.
Älä on onneton ... sinulla kaikki ON.
  
 
 
21.11.2019
Suuret mieltä pyörittää
Jos elinpaikkaa vaihtaa...
mutta, muutto kaikkineen?
-Niin, vaihtaa
vaiko vain käydä ja nauttia
sit takaisin palata.
Kallista.
Mutta, käydä ja nauttia
sit kotiin palata.
Kaunista.
Se mahdollista, vaivatonta.
Sama tulos, ilman ikävää
elo ihanaa
olla vapaa, siellä ja täällä.
Sanat kantaa
ja voimia antaa
ei katso paikkaa, ei aikaa
sama henki, sama apu.
Ei taidetta
ett' vaatis jotain tunnetta, inspiraatiota
sanat on aina matkassa
vaik ois missä maassa
sillä, henki ... on sama!
  
 
 
22.11.2019
Parantaa vaiko opastaa
Parantaa - vaikkei parantaa
auttaa tulevaa aikaa - opastaa
on uutta voimaa kehoon koskettaa
mieleen vaikuttaa
geenien, ja epigeneettisen sen yllä
- molempien kautta.
Toisessa perimä
toisessa elämä;
ympärillä oleva ajallisen kasvattama
kehossa vaikuttava
sairastuttava.
  
 
 
25.11.2019
Tuntematon ihminen
Monimutkaisuus ihmisen
on vastassa sisäisen tutkimuksen
monenlaisen muuttumisen
ja alttius vaikutuksien.
Vaikea ymmärtää
vaikea tietää, kuvata
miten mikin vaikuttaa
mitä mikin tarkoittaa
- ajallisen kehon kuvaa.
Onko tutkimus tarpeen, vaiko turhaa
luoko vaikka harhaa siitä,
		millainen ihminen on
- vaik ihmisen tuntemus mahdoton.
Sillä, ihminen sisällään kuitenkin on ajaton
hänellä vain hetken ajallinen kehonsa on.
Ja sen ajallisen tutkimus on mahdoton
koska ajattoman osuus ihmisen
on tuntematon.
Joten, ihminen on tuntematon.
Ja varsinkin, kun tehtävä ja tarkoitus
elämän tavoite ja päämäärä
ei ole luettavissa mistään ihmisen sisältä
ajallisen osan elämästä

sillä, sehän on vain se
millä toteuta tehtävä, jos sellainen on
ja jokaisella ain jonkinlainen tarkoitus on
tosin, ihmiselle aina tuntematon.
Sillä, yksikin vaikutus vaikka
voi olla se tärkeä paikka 
matkalla elon ketjussa - sit kadota.
Pitäisi nähdä enemmän
vaan, näkeminen ei viel lupaa ymmärrystä
- vain vääriä tulkintoja
pitää viel ymmärtää kokonaisuuksia
- joiden näkeminen ihmiselle
on  mahdotonta.
Mutta, ihminen tutkii ihmistä
sen ajallisen kehon salaisuutta
- ja siinäkin jo ihmiselle kyllin haastetta.
Selviää ajallisen kehon vaikutusta
kehon ominaisuutta
- "vaimon" vaikutusta
ja elossa vaikuttavaa elon osuutta
johon kaikki kaikessa vaikuttaa.
Mut' "miehen" osuutta ei tutki kukaan
vaik joku arvaileekin 
vajavaisten kirjoitusten kautta.
Salaisuutta.
On vaikea, on vaikea
kun ajassa kaikki on kuin ajallista
vaikka kaikessa myös ripaus ajatonta.
Ja ajallinen viedessään eteenpäin ajallista
vie myös eteenpäin ajatonta
... sitä tuntematonta osuutta
jonka ymmärtäminen on viel mahdotonta.
Mutta, ajallaan...
ja näe, ett' ajallinen on osallaan ajatonta
- sen yhden "kylkiluun" verran -
ja paljonko koko ihmisen osuudesta
on yks kylkiluu
sen verran ajallisen osuuteen 
ajaton ulottuu.
Mutta, ajallisen vaikutukset
ihmisen ajalliseen osaan
siihen, mil' elämme, matkaamme
kasvamme, kuolemme
on vaikutusta, ohjausta ajallisen elon tavoilla
teoilla, ravinnoilla.
Mutta, tehtävä...
elon tehtävä ja tarkoitus ei ole keho
vaik ois kuinka kaunoinen
sen tehtävä vain on
olla sisäisen tarkoituksen apulainen
... joka siis palvelee ja auttaa
ett' se sisäinen tarkoitus 
vois toteuttaa sen suunnitelman
mit' varten kaikki tää ihmisen vaiva
on olla, oppia ja palvella ajallisessa.
 
Jos kehosta pelkästään tulee se tarkoitus
on sit silläkin omansa tarkoitus
toteuttaa jotain suurempaa kehon ominaisuutta 
ja kasvattaa sen kautta ajallisen kehon tulevaa
ja ajallisen osuuden ulottumaa.
Ja noita tehtäviä on paljon
aina sen moninaisista suorituksista
ja voimista, taidoista
aina sairauden, vaivan koepalaksi
ja kehityksen avuksi
ihmisen monipuolisen tuntemisen opiksi
... osaksi raskaaksi.
Ei näissä kehonkaan osuuksissa
se sisäinen helpolla pääse
vaan, sen on kuin suostuttava ulkoisen avuksi
sille voiman antajaksi.
Näin molemmat osat ihmisen
apuna ovat rodun kehityksen ja kasvun
ja kumpaisella on paikkansa auringon alla
elonsa pienellä matkalla.
Ja näin näillä kehon kaikilla ominaisuuksilla
on paikkansa toteutuksella sen mukaan
miten elossa tulee suuntautua
mitä auttaa, palvella
ihmiskunnan kehityksen kasvussa.
Ja näin ollen tulee 
tätä ajallisen apulaista auttaa ja kuntouttaa
jotain lisätä, jotain poistaa
ett' jaksaa se kantaa
tätä ajallisen tehtävää ja taakkaa
ja tarkoitusta - monesti hyvinkin salaista
joskus hyvin näkyvää
toisinaan kuin ei miltään näyttävää.
Mutta, osansa kaikilla aina on
- pieni tai suuri
ja kuitenkin se pieneltä näyttävä
voikin olla se suuri
ja suuri, se näkyväinen
sen osa oikeasti onkin vain vähäinen.
Ihmisen ymmärrys tehtävistä, tarkoituksista
on niin vajavainen.
  
 
 
25.11.2019
Kahta paikkaa palvella
On kahta paikkaa palvella
ajallista aikaa ja ajatonta
kuin kahden maailman tarkoitusta;
   toinen keskittyy näkyväiseen
   toinen näkyväisen takaiseen.
Mut' ristiin kulkevat palvelut ja tehtävät
auttamiset ja vaikutukset;
ajallinen palvelee myös ajatonta
vaik jollain salaisella tavalla
ja ajaton ajallista
ett' jaksaa se palvella paremmin ajallista
ja sen ajallisen kautta, vaik salaisesti 
myös ajatonta.
Ja näitä apuja
ei ihminen aina tajua, eikä nää
sillä, vain harvoin ihminen
	tehtäviä ja tarkoituksia ymmärtää
- ei omaansa, ei toisen
eikä voi pienen, ei suuren määrää
erottaa, ei käsittää.
  
 
 
29.11.2019
Sanojen tarkoitus
Sanojen tarkoitus
on osoittaa suuntaa
ei kaikkea totuutta
- sehän on mahdotonta
vaan, suunta
josta etsiä, tutkia uutta
kehityksen tulevaa kulkua
ja uusia ratkaisuja
miten palvella tulevia.
Suunta jo riittää
erottamaan vanhoista pois
sillä tulevien kuvissa
niin paljon parempaa tarjolla ois.
Suunta ei poista kasvua, kehitystä, oppia
löytämisen iloa, pettymyksiä
sillä, ne ovat tärkeitä kehityksen kannalta
mutta, oikea suunta on ratkaiseva
se nopeuttaa kasvua
ja kasvun oikeata tavoitetta.
Ei kaikkea tule valmiiksi eteen pilkkoa
poistaa kasvun tuomaa viisautta
rikkoa kehityksen arvokasta kulkua
ihmisen kasvua.
  
 
 
03.12.2019
Uusia kantasoluja
Onko luvallista
toivoa, pyytää, saada
uusia kantasoluja
   vanhuutta vastustamaan
      terveyttä puolustamaan.
-Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.
Ei siinä sanota, kaikki muu, paitsi... Ei!
vaan, kaikki ... sille, joka uskoo ...
ei muuta.
Joten siis, anna ... viisautta.
Tuossa siis hengellinen
ja Raamatullinen näkemys asiasta.
Ja jos liikumme ylemmän tason parannuksessa
- kaikki on mahdollista.
Ajassakin jo
vaik edessä vielä monia vaikeuksia
mutta, tiede on matkalla
etsii vastauksia.
Ongelmana hylkimisreaktioita
ja mistä oikein auttavia
oikein kohdistuvia (soluja).
Mutta, ylemmän tason parannuksella
ei ole ajallisen ongelmia
sillä, uusilla kantasoluilla
ei ole ajallisen rasituksia.
Ne ovat aina puhtaita
ja juuri siihen tarkoitukseen sopivia
joihin etsitään apuja.
Ajallinen etsii ratkaisuja.
Ajattomassa kaikki valmista
niissä vain aina se yksi ja ainoa.
 
Vaan, onko lupia ...  antaa apuja
onko vaivoilla tarkoituksia
elon ohjauksia
sillä ... jos piankin ollaan taas sotkemassa
hyviä suunnitelmia, joilla tulevien tarkoituksia
kehityksen kasvun saavutuksia
koko ihmiskunnan kannalta.
Ratkaisu parannuksiin ei ole vaikea
vaan se, ettei jarruteta ajallisia
sen kasvun tuloksia
ja sille piirrettyjä saavutuksia.
Siis, jälleen ... pitää olla tarkkana
ettei sotketa ajallisen kehityksen kulkuja.
Mutta, jos Runoilijalla itsellään on ongelmia
kuin merkiksi annettuja
saako etsiä ylemmän tason apuja, parannuksia 
- itsellä kokeilla
ja sen kautta todeta, ett' kaikki on mahdollista
sille ... joka uskoo
ja haluaa seurata totuutta
ja elämän suunnitelman tahtoa
- eikä vain etsiä ajallisen paikkoja
valtoja, asemia.
-Olet oikea! Itseesi toteuta
sitten opeta.
Sanoilla on valta palvella
ja etsiä oikeita aikoja ja paikkoja.
Paljon on matkalla salaista.
Vaan, mitä teen, 
jos/kun itseeni toteutan
sit kerron, näytän vaikutuksia
vastauksia, että se on totta!
Ja ympärillä on tarvitsevien suuri armeija
jotka tarvitsevat apua.
Hekin tahtovat...
heti paikalla vaivastansa vapautua
- tuntematta elonsa suunnitelmia.
Mitä vastaan heille, jos minulle
vaan, ei ehkä sinulle. Huijari! 
Vihamielisiä syytöksiä:
Mikset auta, jos kerran osaat
ja miksei muka ole lupaa. Roskaa!
-Niin, ymmärrätkö nyt.
Ihminen ajallinen, on raaka ja julma.
Ihana, jos sai apuja.
Julma, jos et auta
etkä häntä vaivasta vapauta
... vaik ois kuin mahdollista.
Hän ei ymmärrä
ettei muka hänelle ois lupia
eikä käsitä vaivan suunnitelmia
kun elonsa niin raskasta.
  
Ei Jeesuskaan, kuin muutamia
vahvistamaan ympärillä olevien uskoa
todistamaan suunnitelmia.
Parantamiselle ei ollut muita tarkoituksia
kuin näyttää toteen ylemmän ulottumia
ja niiden kirjoitettuja lupauksia.
Ihmisten käsissä ... niin
muuksi muuttuvia
tarkoituksen ja totuuden unohtavia.
Vaan, olenko itsekäs
jos itselleni apuja kaipaan?
-Vahvistukseksi, todistukseksi, opetukseksi
jaettavaksi tulevia varten
ettei ajallisen tehtäväsi palasiksi murentuisi
tärkein pian katoaisi: Sanat, jotka lupaavat
ja tulevia avaavat.
  
Mitä on ajallisen apu
tulevien suurten rinnalla
vaik yhden ihmisen maailma
on aina suuri itselle.
Kokonaisuuksista viis,
kunhan vain minulle!
-Mutta, älä huoli
aina on kuitenkin, kuin huomaamatta
paikkansa läheistä palvella.
Vaan, ei kaikkea kaikille.
Muistatko kohdan: Mene,
vaan, älä kerro kenellekään.
No, meni - 
ja kuitenkin ihmettään julisti
ongelmia aiheutti
vääriä syitä seurata;
vain ajallisen apuja
ei totuuden tuntemisen haluja
vain, minulle! minulle!
  
Elämällä on ketjunsa, tarkoituksensa
syynsä ja seurauksensa - lakinsa
miten toteutuu ajallisensa
menneittensä tiet ja tulevat
minne itse seurauksia viet.
-No, minä pyydän.
-"Mene, äläkä kerro", kuin sinulle itsellesikin.
-Mutta kuitenkin sinä kerrot
kun et malta olla kertomatta suurta uutista
elämän yhtä suurta totuutta
ja mahdollisuutta.
-Pyydän kuitenkin...
jos yritän hillitä, etten kerro.
Kirjoitan vain.
-Kuitenkin sinä kerrot.
Ajallisesi ihminen tahtoisi todistaa
ihmettä, ylempien ulottumaa.
Todistus jotakin koskettaa.
Todistaa.
Suuri kysymys:
Onko tarpeen auttaa turhaan
eli, jos autettu vain turhuutta jatkaa
ja opetus, kasvatus, elon koulun tarkoitus
katoaa.
Silti, minä anoin.