Mahdollinen mahdoton

-”Noihin sanoihin kannattaa nyt lopettaa
tää ajallisen valvonta
muutoksen, kuin hullutuksen seuranta

ja katsoa oikeasti edemmäs
ylemmäs uusiin ulottumiin
tämän ajallisen ulottuman taa ja tulevaan
- todelliseen unelmaan.

Unelmaan, jota ei ajallisessa ole tarjolla
vaan, vain jotain pieniä ajallisen haahuja
minnekään kauemmas kantavia
pian katoavia.

Kaukana, siis lähellä
aivan tässä katoavan vierellä
... ajallisesti takana
mutta oikeasti, ajattomassa
on tarjolla jotain suurta
johon kannattaa jo nyt ajassa kurkottaa
ja, jo kuin itselleen omistaa
ja siten tavoittaa parempaa
kestävää tulevaa.

Onko se mahdollista, jo pian kysytään
miten siitä hyvästä ja paremmasta uudesta
voisi jo saada maistella ja sitä omia
ennen ajallisen ajan loppua?

Kas siinä kysymys
jolle etsimme nyt ajallisen vastausta
sillä, ylempänä kaikki on jo valmiina.

Joten, miten aloitamme
   miten katsomme
      miten tavoitamme
         miten kosketamme
miten omistamme sen  
- tulevaisuuden jo ennen
kuin se ois ajallisen päätöksen kautta mahdollinen.

Sillä, se on kuitenkin todellista
vaikkei sitä juuri nyt voi nähdä, tuntea, kokea
- mutta, se ON ... jokaiselle tarjolla
omalla ajalla
... ellei sitten mahdoton mahdollisella.

Joku jo ehti ajatella
että kyse ois jostain uskonnon ratkaisusta
vaan, ei ole niin

- on olemassa tapoja matkata tuleviin
jo ajallisen aikana
sillä, sehän kaikki on kuin tuossa
verhon takana.

Salaisuus on tarjolla
ja tämä on vain sille johdantoa.
 

Siis, nyt matkaan
on vain ulottuman raja, jonka voi ohittaa
ja siten laajentaa tätä
kuin ajallisen maailmaa.

Sanojen lentäväin kulkua
niissä on voimia 
poistaa sulkuja ihmisen ulottumasta
   mielen opitusta
      luullusta kuvasta
         ja maailman kuvauksista
jotka kaikki ovat vain
ajallisten vajavaista tutkimusta.

Tiedän, tässä kohdassa 
moni jo pullistelee poskiaan ja sanoo:
-Ei ole mahdollista tuo
... mitähän se taas oikein juo!
 

Uusia se juo, sanojen kirkasta virtaa
joka uusia ajatuksia ja totuuksia kantaa
ja lupaa että:
   Maailmaa voi laajentaa 
   sanoin, ajatuksin ylemmin
   uudenlaisin kuvin ja unelmin

- poistamalla vanhat rajat
ja opitut ajatustavat
ja astua niistä sivulle
ja katsoa uudella tavalla
hyljätä vanhat ja uskoa uusiin
- uskoa unelmiin
uskoa uusiin tosiin.

 
Mitä kiinni pitämistä 
on tässä ajallisen kauhussa
ja tapahtumien julmissa kuvissa
ja tulevien uhissa.

Miksi roikkua niissä kiinni
kuin jatkuvassa pelossa
ja joka-aamuisessa seurannassa
että, mitähän nyt taas uutta ihmistä rasittavaa
joku jossain salassa jo rakentaa
tai vaivaksi vapauttaa.

Tämä - on nyt se
uusi ylemmän viisauden tie.

Ette vielä tiedä mihin se vie
- vaikka valmiina kaikki jo siellä on
ihmiselle, ihmisen sisäiselle suurelle
mikään ei ole mahdoton.

Vain astua hieman sivummalle
ja katsoa uudella tavalla
unohtaen vanhat totutut
katseen kaavat ja kuvat.

Edessä avautuvat nyt luvat 
tarttua ajalliselle outoon uuteen
sillä, ei ajallinen ole totta
	kuin pienellä osalla

jonka ylemmän viisaus jo
sen vähänkin tyhjäksi osoittaa
ja johdattaa katsomaan uusin silmin
kuulemaan uusin korvin
ja tuntemaan uusin tuntein
ja toteamaan, että ajallinen
on kuin vain raskasta harhaa.

Ja oikeasti on tarjolla
jotain uutta maailmaa
joka oikeasti on todellista
- sinne tulee vain lähteä, sitä kohti
ja sen voi saavuttaa
ja ajallisen ahneudet ja ahdingot unohtaa.

Ihminen voi olla oikeasti vapaa
eikä vain tätä ajallisen valheellista vapautta
joka on kuin jatkuvaa elon taistelua ja sotaa
josta ihminen oikeasti kaipaa
lepoa ja rauhaa.
 

No niin, matkalaiset
käsi ylös, joka uutta kaipaa!

Monta kättä nousi ... yks, kaks, Runoilija kolmas
ja yksi pieni käden tynkä
kuin musta pieni lapanen ...
	- Voi Raali, olet niin suloinen.

Raali: - ... ”käden tynkä” ... ”musta lapanen” HÖH!
Moon sotilas - ja mull-on miekkaki ! .. tai siis se .. iso veitti,
vaikkem-mä jaksakkaa sit kantaa ... mut kuiteski-o
mut-se-jäi tonne .. jonnekki.

Tuo "Raali" on vähän pitempi juttu, lyhennys korpraalista
tuolla Taistelijan kirjassa,
mutta oikeasti, se on se sama koala, joka tarinoissa on 
kulkenut mukana jo yli kaksikymmentä vuotta. 

Harhautusta

 -Ihmiset tietää
ja kirjailijat kuvaa
jotain toista ulottumaa.

Aina jotain pelottavaa
jonne mennään aseet tanassa
ja vastassa on aina jotain pelottavaa
ja ihmistä tappavaa:

   villipetoja
   villi-ihmisiä
   tiloja uhkaavia
   kaikenlaisia myrkyllisiä ja vahingoittavia.

Ja jos joskus olisikin siellä jotain kaunista
on sekin, kuitenkin, jotain 
hitaasti kasvavaa uhkaa
joka yllättäen tavalla tai toisella
ihmiset tuhoaa.

Miksi?
Tarkoituksellistako?
   ettei kukaan vaan sellaista kaipaisi
   että totuus katoaisi
   ettei ihmiset janoaisi jotain muuta kauniimpaa.

Vai, tähtääkö kaikki aina vain rahaan
kun ihmiset mielellään maksaa
kun elokuva julmuudella uhkaa.
 

Vaan, entä jos joku joskus
kuvaisikin jotain ylemmän ulottumaa
   lepoa antavana rauhan tilana
jonain ihmisen syvänä toiveena ja
täyttyvänä kaipauksena.

Vaan, ketä se kiinnostaisi katsoa
kun ei ole murhaa, tappoa
eikä mitään julmaa, piinaa, pelkoa.

Kuvastaako tuo ehkä ajallisen ihmisen mieltä
sotaisaa ja vihaavaa
herkästi uhmaavaa, tappavaa
ahneutta, itselleen vain kahmivaa
lähimmäistään vainoavaa ja vahingoittavaa.

Voi tätä ihmiskuntaa
jonka sisällä kasvaa vain tuimaa sotaa
maailmaa ja toinen toistaan tuhoavaa.
 

Ajallinen ulottuma
vaikka se onkin monesti niin kaunis ja ihana
on se monesti kuitenkin julma ja tuhoava
kiero ja valehteleva.

Ja jos ajassa joku haluaisikin tuoda esille
jotain kauneutta ja ihmiskuntaa rakastavaa
sen jo piankin joku kateellinen 
valheilla vääräksi vääntää ja tuhoaa 
vaikka sodan julmuudella sen poistaa
jos se vähänkin toisen asemaa uhmaa.

Yhteistyö hyvän ja kauniin eteen on mahdoton
sillä rahan ja vallan himo on suunnaton.
 

Mutta, oikeasti, on olemassa
se todellinen toinen ulottuma
- ja toisia ulottumia
jotka ovat rauhaa ja tulevan ihmistä rakentavia
ja kauneutta kasvattavia.

Emmekä puhu nyt tämän ajan kauneudesta
ja kasvattamisesta
vaan, jostain aivan muusta
jolle ei löydy edes sanoja
tämän ajallisen ajan ihmisen suusta.
 

Kansa rakastaa sotaan lietsovaa
ja kannustaa aina sodan julmaa voittajaa
- joka toivottavasti on omalla puolella.

Sillä muutoinhan sitä jo pitääkin 
vihata ja yrittää eri tavoin tuhota ja tappaa
- siis jälleen sotaa, sotaa.

Ihmisillä on kuvaava sanonta:
”Jos haluat rauhaa, niin varustaudu sotaan.”

Vai, josko vaikka kuin toisin päin:
Jos haluat sotaa, sodi - ja pyri rauhaan
joka siis kuitenkin edellyttää varustautumista sotaan.

Siis, sotaa sotaa! on ihmisen mieli
- ja kyllä tässä maailmassa on sodittukin
ja koko ajan soditaan sen kymmeniä
ellei jopa satoja sotia eri puolilla Maata.
 

Kovin on sotaisa, tämä ajallisen ulottuma.

Eikö olisi jo sijaa, rauhan ulottumalle,
vaikka vain niille, jotka rauhaa rakastavat
ja ajallisesta lepoa kaipaavat.

Onhan ihmiskunnassa niitäkin, onhan.
 

Raali: -Mä-en-ainaskaa haluu sotii
vaik-mul-onki toi .. veitti, jossai ... ja vaik-mä-oonki
sotilas. Mut mä turvaan vaa tot Kipparii .. siks-mä-vaa.

-Hyvä Raali, oikein. Sinuun voi aina luottaa.

 - ... ... nnn..nih!

 -Voi, ajallisen arvot alhaiset
ovat vain ajalliset.

Mutta ne uudet ylemmät uuden ihmisen
vaatineet uudet arvot, ajatukset
ja kuin aivot, rakenteet uudet.

Siksi on tarpeen tää kaikki elo
kasvu ja julma muutos
ett' vois syntyä, kasvaa, se uusi luomus
joka ei enää ajattele ajallisen lailla
vaan, ylempien
korkeampien aatteiden ulottumilla
ajallisen vajavaisuuksia vailla.

Tästä siis on kyse
tässä ajallisen olossa ja tilassa nyt
yksi karkea aika ja kausi
on piankin jo päättynyt

ja alkaa se uusi
jonka ajatus ja arvot, tavoitteet
on ylemmät uuden ihmisen
tuloksena raskaan, mutta upean
kasvun ja kehityksen.

Tämä kuin ennustus
on pitkälle ulottuva
- ei kuitenkaan vain ennustus
vaan, todellinen kuva

joka tällä ylemmällä ulottumalla
on jo edessä oleva
kuten ovat edessä kuvina
myös tämä ajallisen julma pauhina
sen loppu
- ja uuden synty.

Ja sen uuden kasvu ja hyvä tulos
on siis tuon ”ennustuksen” kuva ja kuvaus
joka edessään jatkuu näkyvänä
kuin filminauhan jatkumona.

Ja se kela on suuri jatkumo
kuva kuvalta muuttuva
ajallansa valmistuva
- ja ajallansa loppuva.

Matkalla Runoilija taas kyseli,
josko alkaisi kaikki olla pian sanottu.

Mutta, johon joku vastasi: 

 -Ei toki - alussa vasta
monta asiaa viel tulee ratkaista
ja avata maailmalle
pinnalliselle ulottumalle.

Syvälle, siis ylemmä, on viel pureuduttava
ja uusia avattava ajallisen ylle.

Voi, miten paljon vielä ois sanottavaa
eikä siihen aikasi riitä
eikä ajallisesi voima.

Mutta, osasi hoida, sinulle varattu
- siin' on sun unelmasi.

Älä kurkota turhia
sanat tulevat ajallansa ja tavallansa
salat avautuvat sanoillansa.

Olet vain kuulolla ...
ilman mitään sensaatiota
puristamista
seuraajien tavoitteluita;

	ne tulevat mitkä tulevat
	lukevat ketkä lukevat
	kuulevat jotka kuulevat
	ymmärtää kuka ymmärtää
	- ja uskoo ken pystyy

ja aika jatkuu - sanat jää
etsivät tulevissa ystävää
heitä lämmittää.
 

Tämä aika on sokea
omahyväinen, oma-arvoinen.

Tuleva on laaja-alainen
elää alla ja yllä
näkyvällä ja näkymättömällä
mielellä avaralla
maailmaa uusin tavoin rakentamalla.

Silloin on paikkansa sanojalla
aikaisella, ja tulevalla.

Sillä, sanansa on sanottavana 
monella kuulevalla
avaralla ajatuksella
sisäisen sydämellä
- ... miten sanoa tuo ..
	”ylemmän sydämellä”.

 -Tässäkö se sitten oli tämä matkan määrä?
Kysyi Runoilija jo hieman uteliaana.

Siihen vastaa hän, ken tietää voimansa ylemmän.

-"Ai tässäkö? Se matka?  Eeeihän toki,
tämähän vain oli se ajallisen matkan osa
se raskas ja kouluttava osa
mutta, matkahan jatkuu vaik ikuisesti ...
kuka vain jaksaa siitä kertoa ja jakaa.

Harvallapa siellä on ollut haluja enää ajalliseen palata.

Ja, mitä nyt tänne jäisi sellaista, mitä ei uusissa olisi
- noo, sodat tänne jää, ja kiero vääryyksien elämä

... mutta, niistä sitten enemmän, kunhan ehdimme."

06.07.2023	Eino Leinon päivänä

Ennustusruno

Me nousemme

Me nousemme ylemmä
on aikamme täys
taivas on kirkas
eikä myrskyä enää näy.

On taistelut käyty
kuin näkymätöntä vastaan
tunnen lepoa ja rauhaa
nyt ainoastaan.
 

Virkansa kaikella
menneellä ajalla ja tulevalla
- suurella unelmalla
jot' viel' tunneta ei
ajan pauhinat kaikki toiveet
jo mukanansa vei.
 

Rauha on unelma, kuin mahdoton
tulevaisuus tuntematon
... järkkyy maailma
ja ainoa unelma:
Miten selvitä huomenna.
 

Aika on täys, mikä kummallista lie
sillä, päättymätön on ajan tie
vaikka onkin se vain meillä
ajallisen maailman pikku enkeleillä.
 

Ylemmillä ylemmillä ei aikaa oo
me matkaamme nyt ajattoman kainaloon
joss' toiset on aatteet
toiset on vaatteet
toiset on tahto ja toivo
- taistoja, sotia vailla.

Poissa on ihmisen kiero mieli
kavala, pilkkaava kieli
- ja se ajallisen rakkaus
mi ei rakkautta oo
ihminen kaiken kääntänyt
omaansa kieroon.
 

Suora ja kirkas on tuleva maa
joka on vain unelmaa
ja tilaa tuntematonta

jonka varjoa tummaa
on tämä ajallisen maa
täynnä vihaa ja katkeraa.
 

Mut' takana sen, mist' varjo lankeaa
on todellisen elämän unelmaa
jot' kukaan ajallinen ei tunne, ei nää
vast' muotonsa uusi sen nähdä voi
ja jotain siitä ymmärtää

kuin pienten kirjainten lailla
yksi kerrallaan kuvaavilla
kuvaa vajavaisesti rakentavilla
matkallaan kasvavilla
kohti ylemmä, ylemmä, sitä suurta
- joka on kaiken kauniin alkujuurta.

Ja Rakkaus 
saa sisällön, kuvan uuden
jost' ei ees varjoa tuu
valkeus pala palalta rakentuu
ja uusille silmille avautuu.

Ja aukee silmät ja korvat uuteen
- tulevaisuuteen
jot' ei ihminen ajallinen tunne lain
vaik' sisäiseensä siitä 
hän kipinän matkallensa sai.

  - Niin, lähteminen ylemmä
edellyttää sen ylemmän tason värähtelyä
ei kehon, vaan hengen
sillä se ylempi taso on henkinen taso
siellä ei ajallisen värähtelyillä ole sijaa.

Nuo ajallisen ulottumat ..
ajallisissa pärjää kyllä niillä
.. vaik nouseehan nekin tässä mukana.

Mutta, ylemmä ei nousta ajallisen keholla
vaan, ajallisen henkisellä osalla.
Tuo on tärkeä ymmärtää.

Ei ajallisen kehon värähtelyn kasvatus riitä
tuonne ylemmille
vaan, ulottumilla on omansa rajat;
ajallisella omansa
ja ylemmillä ain omansa ylemmän tason mukaan
alkaen siellä alemmalta
ja nousten ain ylemmälle kasvun myötä
- ja siinä samalla tapahtuu se värähtelyn kasvu.

Näin vähin erin eriävät toisistaan ajallisen keho
ja ajallisen henki
- jossa siis tuo henki on ikuinen
ja tuo ajallisen kehon osa on vain ajallinen.

Tuo tapahtuu kaikilla ajallansa
- tuo ajallisen ja ikuisen ero
yleensä kehon kuolemassa
jolloin tuo ajallisen henki jatkaa vapaudessa
vapaana ajallisen kehon taakasta.

Mutta, tuo erkaantuminen
voi tapahtua myös tuon ajallisen kehon aikana
jolloin ajallinen ihminen elää 
kuin kahdessa ulottumassa;
keho alemmalla ajallisen tasolla
ja henki ylemmällä henkien tasolla
- ja siellä on monia tasoja.

Tässä tapauksessa on vielä yhteyttä
ylhäältä ajalliseen
ja jonkin verran myös ajallisesta ylempiin.

Ja näin on nyt teillä matkalaisilla ...
- niin no, tuo on kyllä aika hauska porukka;
yksi on henkinen
toinen on ... no, miten sen nyt sanoisi ... nuk

 -ENKÄ OO!  Älä sano sitä! Enn-o!

Niin no, en tietenkään sano, sillä noilla kahdella 
on omansa maailma, ja kuin omansa yhteys
jotenkin ... mielikuvitustasolla....  - jatkuu..

Koko tarina on siellä Viimeisen Vision Valmisteluissa.