Kuoleman vierailu laivalla
(Leikattu omaksi sivuksi "Kuolemaan tuomitut" -osiosta.
10.01.2022
Kuolemasta
Tarinan kirjoittajan elämää
Näin aamulla unen (9.1.2022) jossa kuin valmistelin kuolemaa, tai jotain ... kaksi valkeaa hihaa, kädet toisiaan hamuaa toinen alhaalta, kait minun toinen ylhäältä ... jonkun muun muutama valkea pilleri alemman hihassa. Siihen heräsin.
En heti muistiin kirjannut sen jo illalla lähes unohdin muistin vain nuo yllä kuvatut rivit, ja valkeat hihat jotka nyt kirjoitin.
Toivoin, näytä uudelleen...
... ja mietin ei ehkä ole syytä täällä jatkaa ei enää oikein ... tarkoitusta. Kai?
-
Sit' - Yöllä heräsin 03.20 mieleni sanoja muistiin kirjoitin:
Elämä tappaa elämän elämän ilon ja halun ja tahtoo päästä pois, tai ainakin suostumus - on valmis jatkamaan jotain toista matkaa.
Tuo uniin lähdön suunnitelmia päivin ajatuksia, kyyneliä suuhun sanoja: ”Olen valmis tämä on nähty, en odota enää muuta” kuoleman kanssa voi suudella suuta.
Elämäkö riisuu elämää vuoskymmenten päässä ja matkalla opettaa vähin erin kaikesta luopumaan.
Sinä Elämäkö tämän teet ... vaiko sinä, Kuolema?
Jokuhan se on muu kuin minä ajallinen itse jonka vain kuin suostuttava ajan lakeihin elämää vähentäviin loppua lähentyviin ajatuksiin pian jo toivoksi muuttuviin: -Olen valmis! .. uusiin.
Se on outoa vaikka jostain kuin tiedänkin ett' eloa vielä vuosiin 93 asti ja nyt vasta täyttymässä 73 - enkä osaa enää odottaa mitään uutta.
Miksi jo näin varhain, sinä Elämä ... vaiko Kuolema minua valmistat vähennät, vapautat ... oishan tässä vielä aikaa elää jotain uutta elämän taikaa.
Vai, onko muuttunut elon suunnitelma jota olen elänyt kuin ohjattuna eteen asetettuina tapahtumina ihmisinä, hetkiä ihania, raskaita.
Tämä aikako ajan tappaa elämän elosta poistaa pahoja näkemästä, kokemasta joita en enää halua kohdata enkä niistä mitään uusia oppia. Tämä riittää mulle, minä ajattelen kuin itse omana valintanako, vai annettuna olenko toivonut, vaiko laitettu toivomaan poistettu hinkua jatkamaan tätä elon matkaa.
Anna uusi yöllinen, tai aamuinen uni !
Elämän pelko ensin sinä annat kaikkea hyvää kasvatat uuteen ja uuteen opetat iloon ja onneen
sit' kuin mielesi muutat kaiken antamasi vähin erin kadotat - otat vain pois, lupaa kysymättä, minua kuulematta; tartut vain ja kuin kuritat jotainko niistä opetat vaikken ees tahtoisikaan oppia moisia.
Mutta, sinä olet niin suuri ja ystäväsi Kuolema - kumpi teistä suurempi hänkö, joka antaa vaiko hän, joka ottaa pois - teillä kuin jokin yhteinen suunnitelma ois.
Kuolema tuli laivalle
Ja laivalle astui Kuolema, näin Kertoja kuvaa.
Jostain vain kannelle tupsahti ... ei ollut mitään satamaa josta ois laivalle noussut.
Siinä hän nyt seisoo yhtenä matkalaisena miehistön jäsenenä muiden joukossa kuitenkin jotenkin suuresti kunnioitettuna jonkin toisen maan, suuremman, edustajana.
Muut kaikki kuin ajallisen maailman rajaa tarkkaavat mutta, tämä uusi tulokas, Kuolema sitä toista puolta taidoillansa avaa ja näin laivan miehistöä vahvistaa.
-Mitäs siihen sanoo Kapteeni, Kertoja kysyy. -Saako tulla mukaan saako olla osana kokonaisuutta?
-Tottakai, tervetuloa, Kapteeni vastaa. -On täällä ollut vapaa hyttikin odottamassa. Tulitko vierailijaksi, vaiko olemaan yhteistä matkaa jatkamaan?
-Hei, kuka toi-o? Havahtui jo Förstikin ruorinsa takaa.
-Se on uusi matkalainen, selittää Kapteeni. -Hän tuli mukaan.
-Mistä? Eihäm-me ees oltu missää satamas, Försti ihmettelee.
-Niin, hän vain yhtäkkiä oli siinä, tuossa kannella kuin jotenkin ... vanhana tuttuna.
-Emmä-ainaskaa tota tunne.
-No juu, minä kerron sitten myöhemmin, Försti, ohjaa sinä vaan nyt tätä laivaa.
-No joo joo joo joo ...
-Kuunnellaan nyt ensin, mitä hänellä on sanottavaa, Kapteeni rauhoittelee topakkaa Förstiä.
Ja kaikki muutkin matkalaiset olivat kertyneet kannelle katsomaan, mitä laivalla oikein tapahtuu kun olivat jotenkin vain tunteneet jotain uutta ja outoa tapahtuneen.
Siinä he nyt seisoivat koko miehistö Kapteeni ja Försti mukaan lukien ja katselivat uutta tulokasta joka omasi kuin jotain outoa arvovaltaa vaikkei vielä ollut sanonut sanaakaan ... katsellut vain vaiti laivan tapahtumia.
-Niin, miehet, arvoisa miehistö, Kapteeni kuin vähän arvokkaammin aloitti. -Laivalla on nyt uusi matkustaja, uusi miehistön jäsen joka liittyi juuri joukkoomme.
Miehistön joukosta kuului hiljaista tervetuloa-supinaa.
-Niin, hänen nimensä on ... Kuolema olette varmaan hänestä kuulleet vaan, ette ehkä nähneet.
-Tiedämme kyllä, keskeytti Näkijä, -olemme aina olleet hänestä tietoisia, mutta emme tavanneet, puhuneet vain. Ja, nytkö hän siis on seurassamme, tällä laivalla?
-Kyllä, vastaa Kapteeni. -Matkamme on nähtävästi edennyt siihen vaiheeseen, että hänen on aika astua joukkoomme.
Siihen on varmasti jokin tarkoitus kuten myös teillä muillakin oli aikananne kun laivaan nousitte.
-Noo, onko matkamme lähestymässä loppuaan kun hän nyt saapui joukkoomme, tiedustaa Näkijä joka selvästi on joukosta uteliain ja tiedonhaluisin.
-Nii ... ja mist-se-oikee tu ... , Förstikin yritti, mutta Kapteeni heti keskeytti: -Ei nyt, Försti ... myöhemmin myöhemmin.
-... ookei ookei ... mulle aina vaa myöhemmi ja myöhemmi, mutisee Försti .
-Niin, minä en nyt kyllä kaikkea tiedä, vastaa Kapteeni, - mutta ehkäpä uusi miehistön jäsen voisi itse kertoa jotain ja vastata tuohon Näkijän kysymykseenkin.-Niin ... hyvät ystävät, Kuolema aloittaa -kaikella on aikansa ajan alla ja ajan yllä täällä laivallakin siis, joka, kuten tiedätte seilaa tässä ajan ja ajattoman rajalla josta on näkyä molempiin suuntiin.
Siinä mielessä minäkin olen nyt oikealla paikalla teidän kanssanne. Teidän tehtävänne on ollut auttaa ja rakentaa tuota ajallisen ulottumaa - ja se onkin ollut tärkeää.
Minun tehtäväni on toisenlainen minä rakennan myös tulevaa ajallisen takaista maailmaa.
Minä kuulin ja näin miten tuo Runoilija hetki sitten kirjoitti elämästä ja sivusi siinä myös kuolemaa - ja silloin minä ymmärsin, että nyt on tarpeen tulla ja täydentää tuota Runoilijan taidokasta, mutta vajavaista kuvaa.
Samoin sinä, Näkijä ja tuo teidän ajallisen anturinne, Aatami, tuolla alhaalla aprikoitte syviä asioita, elämään ja kuolemaan liittyviä.
Siksi näin nyt tarpeelliseksi tulla itse avaamaan niitä totuuksia, joita on esille noussut itse kullakin ettei muodostuisi liian pikaisia mielikuvia elämän ja kuoleman tehtävistä ihmiselossa ...sitä ennen, sen aikana, ja ajan jälkeen.
-Ja jos vielä hetken jatkan, kun olette niin sopivasti kaikki tässä paikalla...
Ajallinen maailma on luonut, rakentanut minusta mitä hurjempia kuvia ja mielikuvia; milloin olen kuin se musta paholainen ihmisten vihollinen milloin viikate olalla kulkeva kiiluvasilmäinen tuomion lähetti ja milloin mitäkin kammottavaa, ihmistä pelottavaa.
Miksi näin?
No siksi, että minulla tahdotaan pelotella ihmisiä ja saada heidät käyttäytymään toisin jonkin ajallisen vallan ja tahdon mukaan. Mutta, näin ei saisi olla, sillä totuus tässäkin asiassa on ihan toisin.
Minulla pelottelu luo ihmisiin suurta kuoleman pelkoa joka raastaa heidän elämäänsä ja elonsa iloa - luodaan jotain outoa kauhua kuolemaa kohtaan.
Näin ei saisi olla, sillä ... kuolema on ystävä, osa elämää eikä kuolema ole se, joka elämää riistää vaan, ennemminkin elämästä vapahtaa koska, elämä itse elämää jarruttaa ja musertaa ja kuolema silloin noista elon paineista vapauttaa kuin rakas ystävä, joka ajallansa auttaa.
Siksi ei minulla nytkään ole ylläni mitään mustaa vaan, vaaleaa ja kauniita värejä jotka kuvastavat elämää jatkuvaa.
Eikä se mustakaan ole paha väri ainoastaan ihmisten mielissä, jossa siitä on tehty kuin kammottava kuoleman väri vaikka onkin monesti myös arvokas ja juhlavan upea.
Mutta, jos kaikki elämän kauniit värit maalataan yhteen tulee siitä musta, jossa siis on kaikki.
Ja, jos siitä aletaan perata pois värejä toinen toisensa perään irtoavat kaikki kauniit elämän värit vuorollaan ja lopuksi jää vain puhdas valkea.
Tämän voi tehdä vaikka jollan laitteella. Maalatusta taulusta se on mahdotonta jos värit ovat yhteen sekoitettuja.
Näistä ensi kuvista minä alan nyt rakentaa teille ja myös ajalliselle ulottumalle oikeata kuvaa itsestäni, jota kutsutaan kuolemaksi.
Mutta, oikeasti kuolema onkin elämä toisella tasolla ja minä olen sinne se ohjaaja ja auttaja elämästä vapahtaja.
Tästä minä jatkan tulevina aikoina.
Ja, jo nyt minä huomaan että, tämä tarinan kirjaajakin sain kuin uutta elämän iloa kuolemasta näistä muutamista sanojen piirroista totuutta avaavista.
-Se on totta, Kirjaaja vastaa -voi kuinka elon valheet elämää masentaa ja toivoa musertaa. Totuus kuolemasta elämää rakentaa.
-Niin, ehkäpä tässä vielä tarvitaankin ne jäljellä olevat 20 vuotta, vai mitä Kirjaaja? huokaa Kuolema ystävällisesti.
-Niinpä, jospa olenkin kuin Kuoleman sanansaattaja nyt oikealla tavalla tulkittuna, Kirjaaja vastaa, ja jatkaa:
-Ja, aivan kuin heti alkuun ois korjattava tuo osion nimi ”Kuolemaan tuomitut”, uudeksi nimeksi ”Kuolemalla vapautetut” tai ”Kuolemalla vapautettavat” ja, kaikki kuolleet ovatkin oikeasti elämästä vapautettuja.
(No, sitä osion nimeä ei nyt kuitenkaan muutettu)
Laivan väki kuunteli hiljaa ja keskittyneesti uuden tulokkaan elämää ja kuolemaa kuvaavia hienoja sanoja.
Päätään hiljaisesti nyökytellen kukin palasi omiin tehtäviinsä ja kannelle jäivät vain Kapteeni ja Kuolema - niin, ja myös Försti arvokkaana ruorinsa takana.
-Miten-ni arvokkaana, höh ... kyllä mä-tän laivan hoidan...
Näin yhdessä yön hetkessä, 10.01.2022 klo 03 - 06 välillä kaikki muuttui kirkkaammaksi, ja kuolema elämäksi - ja, kuolemasta alkaakin tulla se voitto josta jossain on kirjoitettuna. Laulettukin.
Ja näin muuttui kuollut elämä elämäksi kuolemassa ja kuolema elämäksi.
Sitä kaipaamaani unen uusintaa en saanut, mutta sain tämän tarinan ja nämä sanat.
-Kiitos, Kuolema - sinä Ystävä, huokaa kirjaaja.
11.01.2022
Kuoleman otollinen hetki
Kuolema saapuikin juuri otollisella hetkellä kun ajallisissa tapahtuu niin paljon ja kuoleman pelko on monien mielissä kuin päivittäisenä seurana ... ja tapahtumien luja rummutus sitä pelkoa vain pahentaa ja ihmisen mieltä masentaa.
Kasteella siirryt pelastuvien joukkoon ja uskot kaiken, min kastajat sulle lupaavat.
Ja, jotta se pelastus pysyy voimassa on sinun kannettava almuja ja tunnustettava pahoja tekoja joista saat kuin uuden kasteen armo-siunauksen, ett' pelastus pysyy voimassa ja olet jälleen turvassa ajallisen kuolemasta, kadotuksen pelosta.
Jotain tuttua?
Ja minä, Kuolema, olen sen kaiken pelotteena se paha, joka pakanat tappaa koska heillä ei ole sitä kastetta eikä siis mitään toivoa tulevaisuudesta.
Ja minä, Kuolema, olen se pakanoiden tappaja se ruma viikatteelle sivaltaja ja ties minne ... ne tapetut johdattava.
Ja, elleivät ne pakanat vieläkään usko niitä aletaan vainota pahoilla leireillä uhata, ja kuolemalla joka on siellä joka päivä paikalla.
Minulla, Kuolemalla, pelotellaan aina minulla, elämästä vapauttavalla.
Kuin ainoa lohtu on se ett' ajallisen takana he kohtaavat sen oikean Kuoleman joka on heidät palkitseva raskaasta elonsa matkasta.
Vaan, olenhan minä Kuolema myös niille joilla oli sitä uskoa siihen, mihin olivat nyt kastettuna ajallisen harhana ja toteutumattomana lupauksena. - kuin harhaan johdettuna.
Heillekin minä olen, aikanaan se oikea Kuolema joka on heidätkin palkitseva aikansa matkasta ja vapauttava kuoleman pelosta.
Ja he kaikki saavat nähdä ettei ollutkaan mitään syytä suostua pelon varjolla uskomaan turhia lupauksia.
Olinko minä siis paha joka hyvä olen ”uskoville” ja ”uskomattomille” raskaan elämän matkalaisille jotka kaikki ajallansa saavat minut, Kuoleman, kohdata.
Tässä vain yksi piirre minusta siitä ”pelottavasta Kuolemasta” jolla ihmisiä pelotellaan elonsa matkalla.
Voi ihmistä! Kuinka raskasta on elää kaunis elämä kuoleman pelossa ja kuin hukata mielensä vapaus, olla sisällänsä kaunista sillä, ei tuo pelko voi olla vaikuttamatta kuin koko ajan hänen elonsa askareissa ... huomasi sitä sitten, tai ei tunsi sen pelon, tai ei niin, kuitenkin se oli jossain syvällä iskostettuna ajallisin opein ja kuvin jo pienestä pitäen salakavalilla asenteilla vaik pahaa tarkoittamattomilla.
12.01.2022
Kuoleman kuvausta - 1
-Vain kuin inhimillisen kuvan itsestäni minä teille annan, korjatakseni kuvaa jonka minusta olette luoneet.
Enemmänhän minä olen kuin tuo ... paljon enemmän eikä minun kuvani ole näin kuvattavissa osuuteni ja osani kaikkeuden matkassa sillä, minä en ole inhimillinen vaan, ylemmän luominen.
Mutta, jotta minusta saisitte kuvan kuin kuvan taulusta, jota katsella ja uskoa jonka edessä kuin rauhoittua elää ja olla vapaana, ilman kuoleman pelkoa ja sen synnyttämiä sairauksia minä tahdon nyt näin olla edessänne kuin paljain päin teidän auttajanne ja armahtajanne elonne matkalla, ja matkasta.
Minä en siis kulje perässänne viikate olalla kuin odottaen milloin voisin teidät ajasta sivaltaa kuin vain sattuman satona - en vaan, minä osittain noudatan yhteistä suunnitelmaa ajan kulussa.
Vaan, on myös toinen puoli jonka selittäminen on vaikea eikä sitä hallitse näkyväinen maailma ei sopimus, ei lupaus vaan, ajan teot, urheus, vaik sota tai onnettomuus jokin salakavala ajallisen matkalla
- jossa ei siis ole mitään ennakko-odotusta eikä mikään aika ollut täysi - se vain tapahtui kuin arvaamatta edeltä sopimatta.
Mutta, siinäkin minä olen auttajana keventäen raskautta minkä ajallinen maailma toisi tullessa ... ellei sitten kaikelle järjesty tarkoitusta jonkin suuremman parhaaksi.
Siinä minä olen mukana matkassa valvomassa kaiken toteutumista.
Ja, jos liian on raskasta, tai jotenkin valmista minä autan matkalta saatossa kohti tulevia.
Tässä kohdin on ees tarpeetonta kuvata ett' oisin jokin kauhukuva vierellä odottamassa että, voisin kuin kaapata - ei vaan, olen auttaja matkan aikana ja sitten rinnalla ajallisen lopun ratkaisussa turvallisena seurana.
Vaan, niin paljon kuin on ihmisiä niin paljon on tarinoita ja tapahtumia elon erilaisia matkoja joita mahdoton erikseen kuvata
mutta, yleisluonteena - olen paikalla auttajana en tuomarina tai rankaisijana vaan, rinnalla kulkijana ja kantajana avun antajana, ystävä rinnalla.
Ja, koska en ole ajallinen olento voin olla monella paikalla samalla ajalla - vaikea kuvata vajavaisilla sanoilla.
Haluan nyt muuttaa mielikuvia en ole se musta vilahtelija jossain elon hetkissä vaan, valkea suojelija, suojaaja auttaja, elon turvaaja ja tarvittaessa hellä saattelija pois ajan kahleista ja matkasta.
Tämä kuvaus riittänee nyt tällä aamulla.
13.01.2022
Kuoleman kuvausta 2
-Maailmassa, siis ajassa on paljon tilanteita joissa tapahtuu paljon kuolemia - ja äkkikuolemia
eikä kaikkia voi elossa varjella - eikä se ole tarkoituskaan sillä, kaikella elossa hintansa ja maksunsa.
On monenlaisia saasteita ihmistä tuhoavia ja myrkyllisiä aineita nopeasti tai hitaasti tappavia joiden osuutta kehossa ei voi korjata
mutta, niissäkin minä olen auttajana en tappajana, vaan puolustajana sen mukaan kuin mahdollista.
Sotien aikana erilaisissa katastrofeissa maailmallisissa uhissa ja sairaus-pandemioissa tulee paljon vainajia joista ei ole ennalta sovittuna.
Ovat kuin turhia kuolemia ... monet kuin kuoleman tuomioita joihin ei ole apuja - monet ihmisten itsensä aiheuttamia niissä syntyy paljon autettavia, lohdutettavia ja uusiin maihin ohjattavia.
Niissä minä olen aina paikalla vaikka niihin lähtöihin ei minulla ole osuutta - ovat vain ajallisten aikaan saannoksia.
Luonnon mullistukset ovat oma lukunsa vaikka monesti niissäkin on ihmisten toimet taustalla. Niiden kuolemat kuin sattuman satoa.
Minä, Kuolema, en niissä ole korjaaja vaan, apua antaja, turvaan kantaja.
Siis, kehollisia kuolemia on monenlaisia; on sovittuja, suunniteltuja on toivottuja on monenlaisia äkkikuolemia ja sairauksien, myrkytyksien seurauksia.
On siis, suunniteltuja ... ennen aikaa sovittuja ja ennalta sopimattomia ... ajallisten toimesta toteutettuja.
Toisilla oli aikansa toisilla vain tapahtumansa mutta, kaikissa aina minä olen seurassa lohduttajana, ja turvallisena auttajana.
13.01.2022
Kuolema tietää tulevia
Kuolema kuin oikealla ajalla.
Ajassa on nyt uhkana ett' tulee paljon ruumiita ja monenlaisia vaivoja jotka tarvitsevat auttajia niistäkin monista Kuoleman kannettavia.
Ja, vaik ajassa tapahtuisikin muutosta ei se koskaan voi olla kauniimpaa mitä kuolemassa on luvassa.
Sillä, ajallinen ... on vain ajallinen ihmisten toteuttama, mieleinen ... vaan, mieleinen kelle - monille ei muutos monenlaista vapautta mukanansa vei.
Siksi minä olen myös lohduttaja vaivoista vapauttaja uusiin kantaja niille joille ajallisten uusien lupaukset ei onnea tuo moni vain kuin karvasta kalkkia juo.
Maailma muuttuu, minä näen sen, ja tiedän sen ja apua etsitään monelta taholta ett' elo vois olla vapaata ja kaunista.
On monenlaisia vaivoja kuin ei ois vapauteen tietä tarjolla - syntyy pelkoa, paniikkia vielä suurempaa kuin on nyt, muutosten alussa.
Pelko ja pako on tappava ajallansa raihnauttava eikä löydy piiloa jossa vois olla turvassa.
Siksi minä olen nyt oikeassa ajassa.
Mutta, muutos ei ole ainoastaan ajallisen ajan muutos vaan, myös ylempien aikojen ylempien voimien, ylempien apujen
joiden voima viel kunniaan nousta voi kun ahdistava aika ihmiset uusien voimien eteen toi.
Jos siis tapahtuu muutos toisaalla tapahtuu se myös toisaalla.
Siis, kahden maailman muutosta oikeammin, kahden ulottuman muutosta ajallisen ja ajattoman.
Ja, näin katsoen katseen kulmaa vaihtaen paha palvelee hyvää, parempaa ja rakentaa sitä kaunista, uutta tulevaa jonka kuvaa ei sovi vielä suuremmin julistaa.
Luottamusta vain - on tulos parhain.